Asukuvat on otettu viime lauantaina, kun kävin matkamessuilla. Asu oli hyvin samankaltainen kuin tammikuun alussa näissä kuvissa. Poolopaita ja saappaat ovatkin samat ja kaulakorukin vastaavanlainen. Mutta minkäs teet kun tämän tyyppinen kokonaisuus tuntuu tällä hetkellä mukavalta käyttää vapaa-ajan menoissa.
Farkut vaihtuivat edelliseen kertaan verrattuna ruutukuosisiin housuihin. Housuissa on hieman elastaania, joten ne ovat hurjan miellyttävät jalassa - siistimpi versio kotipöksyistä. Olenkin käyttänyt niitä todella usein. Vapaa-ajalla neule on ollut rennoin vaihtoehto housujen pariksi, ja ruutukuviossa olevien ruskeasävyjen vuoksi olen useimmiten tullut valinneeksi yläosaksi jonkin ruskeista neuleistani. Vaikka yleensä suosin mustia paitoja ja neuleita, näiden housujen kanssa puin ensimmäistä kertaan mustan yläosan. Miten sitä jämähtääkin niin helposti aina samoihin väri- tai vaateyhdistelmiin? Työpäivänä olen usein lisännyt paidan tai neuleen päälle vielä jakun, jolla asu on himpun skarpimpi.
Olin unohtanut ottaa sateenvarjon mukaani ja minun tuurillani matkalla alkoi sataa. Kastuneet hiukset eivät todellakaan olleet kauneimmillaan eikä olo muutenkaan tuntunut kovin freesiltä. Siitä huolimatta otimme muutamat kuvat kiertelyn lomassa.
Olen jättänyt matkamessut väliin parina edellisenä vuonna. Meillä oli pieni ajatuksen poikanen niin talviloman vietosta kuin kesämatkastakin ja nyt päätimme käydä katsomassa, voisimmeko varata matkat tai saisimmeko muita lomavinkkejä ja -ideoita. Toiveena oli vanhan ajan keskustelu asiantuntijan kanssa eri vaihtoehdoista nettiselaisun sijaan. Rehellisesti on kuitenkin myönnettävä, että olin hieman pettynyt messujen antiin. Matkojen ja maiden esittelijöitä kyllä riitti, mutta tällä kertaa ne ei eivät osuneet yksiin meidän toiveittemme kanssa. Tulipahan messut käytyä ja matkat varasimme sunnuntaina netistä.
Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja oikein hyvää alkavaa tammikuun viimeistä viikkoa!