Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkkutakki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste farkkutakki. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. syyskuuta 2019

Kesäisessä asussa





Toistaiseksi en ole vielä kaivanut esiin paksumpia vaatteita, vaan käytän edelleen kepeitä asukokonaisuuksia. Minusta on aivan ihanaa, kun jossain vaiheessa on aika siirtyä syksyisiin asuihin ja asusteisiin. Suomen kesä on kuitenkin lyhyt, samoin kesävaatteiden käyttöaika. Kun säätkin ovat olleet hurjan lämpimiä, olen pitäytynyt kesävaatteissa.

Keväällä ostamani pliseerattu midihame on osoittautunut todella kivaksi. Sen värit mahdollistavat monen monta vaihtoehtoa yläosalle, joiden ansiosta kokonaisuuden on saanut helposti aivan toisen näköiseksi. Kaikista mieluisin vaihtoehto on kuitenkin ollut valkoinen t-paita. Farkkutakki on puolestaan ollut ykkösvalinta, kun olen kaivannut lämmikkeeksi jotain pitkähihaista.







Maanantaiaamun upea auringonpaiste muuttui nyt illalla rankaksi sateeksi. Tuntuupa syksyiseltä!

Kivaa syyskuun alkua!





perjantai 28. heinäkuuta 2017

Tiistain haalariasu


Tiistaina tein inventaariota vaatekaappini sisällöstä ja kokeilin aikamoisen kasan mekkoja, housuja ja hameita. Osan vaatteista päätin laittaa kiertoon, mutta monen monta mukavaa, mutta unohduksiin jäänyttä vaatekappaletta "löytyi" ja ne päätin ottaa heti aktiivikäyttöön. Musta jumpsuit on yksi näistä vaatteista, joita en ole käyttänyt pitkään aikaan ja valitsinkin sen ylleni, kun lähdimme piipahtamaan kaupungilla. Ostin haalarin jo kolme vuotta sitten ja tuolloin käytin sitä ahkeraan. Väljä haalari on mukava kesäasu, mutta kieltämättä pikkuisen epäkäytännöllinen. Epäsymmetrinen kaula-aukko ja toispuoleinen vetoketju tuovat muuten simppeliin vaatteeseen ilmettä.






Kesällä käytän mielelläni kepeitä ja yksinkertaisia kaulakoruja ja hopeinen Piparkakku-koru on hyvä esimerkki sellaisesta. Koru on ensimmäisiä itse suunnittelemiani koruja ja yhä monen vuoden käytön jälkeen se on yksi kesäajan lempikoruistani.


Viihtyisää viikonloppua!



maanantai 24. heinäkuuta 2017

Harmaa trikoomekko

Blogi on edelleen lomatunnelmissa ja päivityksiä olen tehnyt hyvin harvakseltaan, suoraan sanoen harvemmin kuin kertaakaan blogin olemassaolon aikana. Asukuvaotoksetkin ovat jääneet lähes tyystin, vain parit kuvaussessiot olemme saaneet aikaiseksi.

Viime viikon loppupuolella piipahdimme Mäntässä. Kuvataideviikkojen antiin emme vielä perehtyneet, sen sijaan kiertelimme pikkukaupunkia muissa merkeissä. Nämä kuvat otettiin, kun käväisimme Keurusselän kauniissa rantamaisemissa sijaitsevassa Myllyrannan ostoskeskuksessa. Päivä oli tämän kesän tyypilliseen tapaan pilvinen ja pieniä sadekuuroja ropsahteli silloin tällöin. Lämpötila oli kuitenkin lähes parissa kymmenessä asteessa ja jopa minä tarkenin mainiosti mekossa.

Päälle valikoitui lähtiessä harmaa trikoomekko, joka on oikeastaan aika hassun mittainen; se on pidempi kuin midi, mutta ei kuitenkaan yllä maksipituuteen saakka. Suht lämpimästä säästä ja mekon 3/4 hihoista huolimatta kaipasin farkkutakin alle jotain lisuketta ja valkoinen brodeerattu paitis olikin oikein sopiva valinta. Yleensä asustan mekon vyöllä ja pitkällä kaulanauhalla, mutta arvatkaapa, olinko ottanut kotoa sopivia mukaan. Tällä kertaa mentiin siis ilman niitä.






Aamulla maalta lähtiessämme juhannusruusupensaassa oli edelleen jäljellä muutamia kauniisti kukkivia ruusuja. Niitä katsellessa oli vaikea uskoa, että heinäkuu alkaa olla lopuillaan.

Oikein mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa!


torstai 25. toukokuuta 2017

Raitamekko

Pyrin nykyisin välttämään heräteostoksia ja aika hyvin olen niiltä välttynytkin. Kauppoja kierrellessä välillä eteen tupsahtaa kuitenkin niin mukavia löytöjä, että niiden ostamista en malta jättää väliin. Raitamekko oli yksi tällainen hankinta. Omistan entuudestaan yhden midimittaisen ja yhden lyhyemmän raitamekon, jotka ovat mm. ohuen kankaan vuoksi puhtaasti kesämekkoja. Olen katsellut moneen kertaan hieman tukevammasta materiaalista tehtyjä mekkoja, joita voisi käyttää mahdollisesti jopa talvella, mutta olen aina jättänyt ne ostamatta. Muutama viikko sitten bongasin kaupassa mustavalkoisen raitamekon, joita oli jäljellä yksi ainoa kappale. Se oli huikeassa alennuksessa ja kun se sattui olemaan omaa kokoani, lähdin kaupasta tyytyväisenä mekko mukanani.

Käytössä raitamekko on osoittautunut aivan ihanaksi; tuntuu kuin olisi yöpaita päällä. Napakka kangas laskeutuu kauniisti, eikä myötäile jokaista muhkuraa tai makkaraa. Jakkuun tai neuletakkiin yhdistettynä se on sopiva siistiksi toimistoasuksi, toisaalta rento kokonaisuus syntyy nahka- tai farkkutakin kanssa.







Ilta-aurinko ja talojen värit saivat aikaan mielenkiintoisia efektejä: hiukset näyttivät porkkananpunaisilta ja kasvot possun värisiltä. Muokkaamalla sain onneksi hieman parannettua asiaa.



Aurinkoisia päiviä!


maanantai 27. helmikuuta 2017

Farkkutakilla kevään tuntua

Vaikka lunta on tupruttanut viime päivinä enemmän kuin olisin kaivannut, mieli alkaa väkisin kääntyä kevään puolelle. Se sitten puolestaan vaikuttaa aamuisin myös vaatevalintoihini. Vaikkei tummanpuhuvasta yleisvaikutelmasta uskoisi, kuvien asu oli itselleni jonkinmoinen askel kevättä kohti.

Joka syksy, kun siirrän kesävaatteita sivuun, jätän mustan farkkutakin käyttövaatteiden joukkoon uskoen syvästi, että tulen käyttämään sitä sisätakkina talven aikana. Arvatkaapa vaan, käykö niin koskaan? Se saa rauhassa roikkua tangossa muutaman kuukauden ajan, kunnes kevään korvilla innostun ottamaan sen käyttöön. Reilu viikko sitten takki oli ylläni ensimmäistä kertaa tänä vuonna samoin kuin lyhythihainen ruutupaita. Henkinen kevätkausi taisi tulla korkattua.






Mahtava juttu, että huomenna on helmikuun viimeinen päivä ja sen jälkeen olemmekin ensimmäisen kevätkuukauden puolella.

Kivaa viikkoa!





tiistai 5. heinäkuuta 2016

Pitsihameessa

Valkoinen A-linjainen hame on löytö vuoden takaa. Olin jo parina aiempana kesänä haikaillut valkoisen hameen perään ja käynyt sellaista muutaman kerran jopa etsimässä. Mieleistä ei etsimällä löytynyt, kunnes viime kesänä alennusmyynnistä bongasin pitsikuvioisen puolihameen. Tykästyin oitis niin hameen malliin kuin kuosiinkin, vaikka vähän arvelutti, onko hame liian "pitsinen" arkikäyttöön. Käytännössä se on osoittautunut kuitenkin monikäyttöiseksi; asusteita vaihtamalla se soveltuu niin rentoon vapaa-ajanmenoon kuin vaikkapa jakun kanssa siistiksi toimistoasuksi.


Juhannusviikon alkupuolella yhdistin hameeseen mustan t-paidan sekä tennarit. Nahkatakki olisi ollut kivan rouhea vastakohta hempeälle hameelle, mutta se olisi ollut säähän nähden aivan liian kuuma. Niinpä nahkan sijaan valitsin ylleni mustan farkkutakin.








Hyvää viikon jatkoa!








sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Viikon 8 huiput

Pari yötä ja olemme jo kevätkuukaudessa!!! Mun kulunut viikko on sujunut jo nyt totaalisen keväisissä fiiliksissä ja viikonlopun upean aurinkoinen sää ja talitinttien viserrys on vain lisännyt tätä tunnelmaa. Vaikka välillä satoi lunta ja räntää ja pieni flunssan poikanen on vaivannut enemmän tai vähemmän koko viikon ajan, mieliala on ollut kevyt ja virkeä. Olen kuin talvihorroksesta herännyt ja tämä näkyy monessa asiassa ja toiminnassani.

Viluvarpaani saavat vielä toistaiseksi pysytellä talvikengissä, mutta muuten kevätfiilikset alkavat näkyä myös vaatevalinnoissa ja pukeutumisessa. Pastellisävyjen lisäksi takuuvarma kevään merkki mulle on se, kun kaivan kaappien uumenista raitapaidat ja farkkutakit ja tummien päällysvaatteiden sijaan valitsen mieluummin vaaleita takkeja ja asusteita. Farkkutakilla en nyt sentään vielä tarkene ulkona, mutta raitapaidan kanssa se on kiva kombinaatio "sisävaatteena".





Valon määrä on lisääntynyt huikeasti ja ajatelkaapa, päivän pituus on jo yli kymmenen tuntia! Aamuisin herääminen on helpompaa ja kun eräänä iltana tällä viikolla olin kävelyllä, oli ihanaa huomata, että vaikka kello läheni kuutta, ei ollutkaan vielä pilkkopimeää.




Tykkään muuttaa olohuoneen ilmettä vaihtamalla vuodenaikojen mukaan sohvatyynyjen, torkkupeittojen ym. väriä. Joulua lukuun ottamatta olohuone on ollut syksyn ja talven ajan mustavalkoinen ja tänään oli aika siirtää olohuone kevätkauteen. Viime kesänä tehostevärinä oli vaaleanpunainen ja sen perään haikailin nytkin. Lopulta päädyin kuitenkin turkoosiin, katsotaan sitten lähempänä kesää, josko väri vaihtuisi uudemman kerran.





Parvekeruukkujen talvi-istutukset saavat vielä toistaiseksi olla paikoillaan, mutta ripauksen kevättä kaipasin kuitenkin jo parvekkeellekin. Niinpä vuoden ensimmäinen ruukkunarsissi löysi paikkansa pikkupöydältä. Ennen pääsiäistä täytyy istuttaa jokunen narsissi ja helmililja myös suuriin ruukkuihin.

Hyvää karkauspäivää!