tiistai 31. toukokuuta 2016

Viikon 21 huiput

Viikon 21 huiput tulevat jälleen enemmän tai vähemmän maalaistunnelmien valtaamana. Tulimme landelle vajaa viikko sitten, joten maailman meno on pyörinyt näissä merkeissä monen päivän ajan.

Viime viikolla käväisimme päivä"retkellä" Pohjanmaan puolella. Puuhis jätti minut Keskiseen ja kävi itse vanhempiensa mökillä auttelemassa veneen nostossa ym. hommissa parin-kolmen tunnin ajan. Hänen keikauksensa ajan minä kiertelin katsastamassa kyläkaupan yhä laajenevaa tarjontaa. Kosmetiikkapuolella sain aikaa kulumaan ihan uskomattoman paljon ja kyllähän ostoskoriin kertyi yhtä sun toista.

Huulipunafriikkinä innostuin taas hankkimaan niin huulipunia kuin -kyniäkin. Keväällä ostamastani Essencen rajauskynästä mulla on oikein hyviä kokemuksia, joten nyt ostin pari heleää, kesään sopivia sävyjä. Samoin huulipunista löysin muutaman sävyn, joita mulla ei (mukamas) ollut.



Yleensä tykkään käyttää nimenomaan huulipunia, -kiiltoja käytän myös, mutta paljon harvemmin. Jokin aika sitten ostin kokeeksi Lumene Natural Coden huulikiiltokynän. Aluksi tuote oudoksutti, mutta kun olin tottunut sen koostumukseen ja käyttöön, ihastuin kiiltokynään täysin. Keskiseltä ostinkin uuden sävyn entisen rinnalle.



Niin Adoksen kuin Essencenkin lakat ovat mulle täysin outoja, mutta nyt päätin kokeilla molempia. Adoksen lakoista ostin valkoisen sekä hennon vaaleanpunaisen, Essencen lakoista mukaan lähtivät nudenvärinen geelilakka sekä mattaefektin luova päällyslakka. Mitään näistä en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta jossain vaiheessa voin kertoa kokemuksia mulle uusista tuttavuuksista.





Vaatepuoleenkin ehdin tutustua rauhassa. Toivomaani asua erääseen tilaisuuteen en löytänyt, mutta muutaman muun kivan oloisen hankinnan tein. Tässä niistä muutama, joita en ryhtynyt nyt ryhtynyt kuvia varten silittämään, vaikka kamalan ryppyisiltä näyttävätkin kauppakassista kaivamisen jälkeen. Vilan suorassa mustassa paidassa oli kiva kaula-aukko ja hinta-laatusuhde kohdillaan.



Kukkakuosisia vaatteita käytän erittäin harvoin, vaikka muiden päällä ne näyttävät todella kivoilta. Nyt silmiin osuivat ylileveät kukkahousut. Niiden kuosi on mun makuuni ihan liian kirjavat, mutta ehkäpä juuri sen vuoksi ne tuntuivatkin "kamalan ihanilta" kesäpöksyiltä. Mustalla kantattu henkäyksen ohut vaaleanpunainen jakku on myös kiva lisä viileinä kesäiltoina.




Muuten aika on maalla sujunut hyvin perinteisin hommin ja töin. Olen saanut istutettua ensimmäiset kukat amppeliin, vanhoihin ruostuneisiin kottikärryihin sekä pariin ruukkuun. Samoin muutamat yrtit olen saanut istutettua maahan ja chilin, tomaatin ja paprikan taimet kunnon ruukkuihin. Lisää kasveja täytyy hankkia, mutta hyvällä alulla kesäistutukset ovat.



Musta on ollut aivan ihanaa, kun joutsenet alkoivat jokunen vuosi sitten majailla pienellä järvellämme. Rannalla käydessä on meitä on tänäkin vuonna ihastuttanut joutsenpariskunta.


Lilat syreenit ovat kauneimmillaan, valkoisten loistoa vielä odotellaan muutaman päivä. Hellepäivän jälkeen mukavaa iltaa!





torstai 26. toukokuuta 2016

Kokomustaa ja hopeaa



Viime päivät olemme viettäneet maalla ja pukeutuminenkin on ollut sen mukaista. Vanhat flanelliset ruutupaidat, t-paidat sekä kulahtaneet farkut tai shortsit ovat olleet ahkerassa käytössä.

Kotona sen sijaan asujen väriskaala oli parin viime viikon ajan ennen maalle lähtöä aika yksoikoinen: mustaa ja beigeä yhdessä tai erikseen, joskus vaihdoin mustat farkut sinisiin tai yhdistin asuihin valkoisen t-paidan. Kokomustat kokonaisuudet tuntuivat kaikista mieluisimmilta, ja niitä käytinkin erittäin usein.

Mokkanahkaiset biker-takit mustana tai nudena ovat olleet niin ikään lähes päivittäisessä käytössä. Vaihteeksi valitsin kuitenkin harmaanmustien farkkujen ja mustan t-paidan seuraksi bleiserin. Siisti jakku toi kontrastia asun kuluneen oloisille farkuille ja perus t-paidalle. Viimeaikojen mieltymysten mukaisesti asustin kokonaisuuden hopeakoruilla.








Minä lähden pihalle istutuspuuhiin. Kivaa torstaita kaikille!


sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Viikon 20 huiput

Tällä viikolla tai oikeastaan jo viimeisen parin viikon ajan, olen intoutunut käyttämään hopeakoruja. Ainahan minä niistä pidän, mutta nyt on taas sellainen kausi meneillään, että ne ovat aika suuressa roolissa päivän asussa ja pukeutumisessa. Korukiviä ja -helmiä sisältävät korut ovat jääneet taka-alalle, sen sijaan olen enimmäkseen sonnustautunut puhtaasti hopeasta tehtyihin koruihin. Harrastuksestani johtuen mulla on aika paljon vaihtoehtoja, joista valita ja olenkin viime päivinä käyttänyt koruja ja korusettejä, jotka olen tehnyt jo vuosia sitten.




Tällä viikolla ruoka on noussut ihmeen suureen rooliin. Viikon paras ateria oli ehdottomasti äidin tekemä kaalilaatikko, joka maistuu aina niin hyvältä! Toiseksi maittavin ruoka oli valmistamani parsakeitto maukkaalla parmesaani-ilmakuivattukinkkulisukkeella. Reseptin laitoin toiseen blogiini tänne. Mielenkiintoisin kokeilu oli kuitenkin parsan tapaan tehdyt maitohorsman versot, joita tein ruuaksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Monet villiyrtit vaativat opettelua, joten horsman tarjosin varmuuden vuoksi lisukkeilla eli paahdetun parmankinkkusilpun ja hollandaisekastikkeen kera. Mielenkiintoinen maku; vähän kirpeämpää kuin parsa, mutta jotain yhteneväistä olin aistivinani.



Viikkoon mahtui myös pientä luopumisen tuskaa. Mulla on ollut muutamaa lyhyttä ajanjaksoa lukuun ottamatta oma auto koko aikuisikäni. Varsinkin, kun tytöt olivat pieniä, perheen toinen auto oli enemmän kuin tarpeen. Kakkosautoon ei moneen vuoteen ole kuitenkaan ollut pakottavaa tarvetta, Puuhiksen kanssa työmatkatkin kun aloimme jossain vaiheessa tehdä useimmiten samalla autolla. Syksyisen muuttomme jälkeen totesimme kahden auton pitämisen turhaksi. Hyvät julkisen liikenteen yhteydet joko bussilla tai ratikalla osoittautuivat useimmiten kätevimmiksi kuin autolla kulku eikä kaupungissa asuessa parkkipaikkojen järkkääminen kahdelle autolle ollut helppoa. Auto onkin seissyt monta kuukautta äitini ja hänen miehensä talon pihalla. Nyt oli lopulta aika myydä monta vuotta hyvin palvellut auto. Järkevää, mutta silti tunsin - hölmöä kyllä - haikeutta. Kaipa oma auton omistaminen toi jollain tapaa riippumattomuuden ja kulkemisen vapauden fiilistä, vaikkei sitä ollut päivittäin tai edes viikoittain käyttänytkään.


Olen täysin siemauksin ja kaikin aistein nauttinut toukokuisesta heleän vehreästä luonnosta. Ihanaa, kun kotona ulos astuessa vastaan pöllähti angervon sekä tuomen tuoksut ja kukkivat pensaat sekä puut hurmasivat kauneudellaan. Oli ihan pakko kerätä muutama tuoksuva kukkaoksa oman kotioven lasitaskumaljakkoon. Kun loppuviikosta tulimme maalle, pääsin edelleen nauttimaan näistä samoista ihanuuksista, kevät kun on maalla muutamaa päivää jäljessä. Tuomet kukkivat kauneimmillaan ja omenapuut sekä monet muut kasvit ovat vasta nupuillaan. Säihkyvän keltaiset rentukat loistavat rannassa ja näyttää ihan siltä, kuin joku olisi viskonut kukkakimppuja veden äärelle. Puuhis saa päivittäin kuulla kyllästymiseen saakka, kun toistan "kyllä on kaunista", "oi, miten hyvältä tuoksuu", "ah, miten ihania vihreän sävyjä".





Nyt maalla ollessa voin vain tosiaan todeta, että kesä on alkanut. "Omat" pääskyset ilmestyivät saman tien, kun tulimme ja avasimme tallin ovet. Parilla edellisen käynnin yhteydessä olemme lämmittäneet päätalon sähkösaunan, nyt aloitimme kesäkauden myös saunomisen osalta, kun lämmitimme mökkini rantasaunan.


Talviturkistakin luovuin, kun perjantaina kävin ensimmäistä kertaa uimassa. Heh, tai uiminen on turhan liioitellusti sanottu, pikemminkin olen käynyt kastautumassa, joka sekin on tuntunut samaan aikaan kamalalta ja niin ihanan virkistävältä. Lisäksi olen ilmeisesti ollut kertakaikkinen herkkupakkaus, niin monta piirittäjää on kimpussani pyörinyt.


Upean kesäistä säätä on edelleen luvassa. Rannassa vaahteran lehdet ovat vielä pieniä ja ruttuisia, mutta eivätköhän nekin ala näyttää siltä, miltä pitääkin. Aurinkoista viikkoa!









keskiviikko 18. toukokuuta 2016

City-kävelyllä

Viime perjantaina teimme muutaman kilometrin mittaisen city-kävelyn puoliksi vahingossa, ennalta suunnittelematta. Mulla oli asioita hoidettavana Helsingin keskustassa Snellmaninkadulla ja suunnittelimme, että must-juttujen jälkeen piipahdamme kahvilla Kauppatorilla. Kävikin niin, että Kauppatorin sijaan päätimmekin lopulta kävellä Hakaniemen torille.


Tuomiokirkon portailla olimme ottaneet muutaman kuvan ihan omaksi iloksemme. ”Oikeita” asukuvia ei ollut tarkoitus kuvata, mulla ei ollut edes kunnon kamera mukana, mutta lopulta kelpuutin yhden näistä privaattikuvista rajattuna tänne blogiinkin.

Snellmaninkadulla, vastapäätä Suomen Pankkia, ohitimme 1891 rakennetun Säätytalon. Maamme ensimmäisen valtiopäivätalon kaunis julkisivu innoitti meidät nappaamaan muutamat asukuvat näissä upeissa puitteissa. En ole koskaan käynyt Säätytalon sisätiloissa, ne olisivat varmasti näkemisen arvoiset. Keskustasta jatkoimme matkaa Hakikseen Pitkänsillan yli, jossa tietysti piti taas pysähtyä.












Sää oli kertakaikkisen kaunis ja torilla käväisyn sekä hallikierroksen jälkeen päätimmekin suunnata kotia kohti kävellen. Onnekseni olin torilla käyntiä ajatellen varustautunut mukavilla kengillä, joten muutaman kilometrin ylimääräinen lenkki onnistui mainiosti.



En edes muista, milloin viimeksi olen kävellyt pitkin Tokoinrantaa tai Töölönlahden rantaa. Aivan upeita kaupunkimaisemia! Tänä kesänä täytyy tehdä sama kierros uudemman kerran joko kävellen tai fillarilla.

Aurinkoisia päiviä!





sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Viikon 19 huiput

Tässäpä jälleen otteita viime päivien ajalta.

Toissaviikollahan olimme maalla ja siellä tuli muutaman päivän aikana koettua monta "kevään eka" -juttua: mm. aamukahvit ulkona keinussa, grillikauden avaus ja ruokailut kuistilla toivat mukaan fiiliksen, että kesä on ihan kulman takana.

Innostuin muutama vuosi sitten tekemään grilliruokien lisukkeeksi kasvisnyyttejä ja ne kuuluivat tietysti myös vuoden ensimmäiseen grilliateriaan. Yleensä laitan nyytteihin vaihtelevasti erilaisia kasviksia ja juureksia, joita jääkaapista sattuu löytymään. Tällä kertaa porkkanan, kukkakaalin, kesäkurpitsan, paprikan ja munakoison lisäksi hain pellolta mukaan poimulehtiä. En ole koskaan aiemmin käyttänyt niitä ruuanlaitossa, mutta halusin kokeilla. Olen nimittäin yhä enemmän alkanut innostua villivihanneksista ja pikku hiljaa opettelen niiden käyttöä. Poimulehdet olivat vielä kovin pieniä ja vuohenputkea ja maitohorsmaa en vielä löytänyt lainkaan. Odotan innolla, että seuraavalla kerralla maalla käydessä niitä jo löytyy ja pääsen kokeilemaan niitäkin.

Sää oli niin upea, etten millään malttanut lähteä sisälle keittiöhommiin. Niinpä kannoin vihannekset sun muut tykötarpeet pihalle ja valmistin nyytit auringonpaisteessa. Aurinko lämmitti myös talon kuistin niin, että pystyimme nauttimaan monena päivänä ateriatkin siellä. Sekin yksi kesään kuuluva must-juttu meille.



Ensimmäiset pääskysetkin viettivät yhden päivän pihan sähkölangoilla. 1800-luvun loppupuolella rakennettuun vanhaan navettaan, joka vielä muutaman vuosi sitten toimi hevostallina, saamme joka vuosi monta pääskyspariskuntaa pesimispuuhiin. Näkemämme linnut eivät tosin vielä olleet "omia" pääskyjä, vaan nämä jatkoivat matkaa muutaman tunnin oleskelun jälkeen. Oli silti mukava kuulla niiden visertelyä ja katsella lentopyrähdyksiä.



Viikon paras kirja on ollut Viettelevät villiyrtit teos, jonka sain tytseiltä äitienpäivälahjaksi. He eivät vielä tienneet orastavasta hortoiluinnostuksestani mitään, mutta sattumoisin keksivät hankkia minulle tuon kirjan. Kirjassa on esitelty kymmeniä helposti tunnistettavia ja löydettäviä villiyrttejä sekä annetaan reseptejä ja ohjeita niiden käyttöön. Aivan ihana kirja!


Meillä alkoi kesä myös parvekkeen osalta. Pitkään mietin, laitanko ruukkuihin loppukevään ajaksi orvokkeja, mutta lopulta päädyin hankkimaan niiden sijaan kesäkukkia. Lasitetulla parvekkeella ne viihtyvät jo nyt aivan hyvin. Vaihtelen kesäkukkien väritystä vuosittain: viime vuonna ruukuissa oli punaista ja valkoista, edellisvuonna valitsin pääväriksi keltaisen. Tänä vuonna huomasin päätyväni vaaleanpunaiseen ja valkoiseen sen kummemmin asiaa ennakkoon pohtimatta. Näin nimittäin puutarhaliikkeessä todella kauniin sävyisen daalian, josta intoutuneena hankin muitakin kukkia samoissa sävyissä. Istutin suurimpaan ruukkuun daalian seuraksi pinkin ja valkoisen pelargonin, toiseen ruukkuun laitoin vaaleanpunaisen pelargonin lisäksi marketan ja pienen laventelin. Kukkien lisäksi ostin oliivipuun, josta olen haaveillut jo parin vuoden ajan.



Tiistaina kokoonnuimme kevään viimeiseen wine tasting -iltaan. Illan teemana oli Aromaattiset viinit. Viidestä maukkaasta viinistä mieleisin oli Anselman Riesling Classic, joka sopii hienosti kesäviiniksi ja maistuu vaalean kalan, parsan tai vaikkapa kevyen puffet-pöydän antimien seurana. Maistelulautasemme yhtenä herkkuna oli kupponen kermaisen maukasta nokkoskeittoa. Viime vuonna käytin tuoretta nokkosta vain lettuihin ja nyt palan innosta päästä kokeilemaan niitä keittona. 



Näiden kesäisten kuulumisten myötä kivaa tulevaa viikkoa!