Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattakivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mattakivi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 20. lokakuuta 2014

Musta-harmaa hamepäivä


Tänään ei tullut otettua kuvia asukuvia, sillä aikataulumme menivät Puuhiksen kanssa ristiin enkä jaksanut viritellä kamerajalustaa ym., jotta olisin saanut itse napattua muutaman otoksen. 
Oheinen hameasu on viime viikolta. Perushameeseen yhdistin mustan puseron ja paksut sukkikset. Tällainen hame-pusero-yhdistelmä on siitä kiva, että se on siisti ja asiallinen ilman jakkuakin ja tarvittaessa voi laittaa vaikkapa huivin tai viitan harteille ilmastoinnin viileyttä vastaan.
Korut ovat mustaa mattakiveä ja hopeaa.







Edessä onkin vähän erilainen jakso, sillä osallistun neljän viikon mittaiseen valmennukseen. Ihan tarkkaa ohjelmaa en vielä tiedä, mutta päivien sisältöön kuuluu ainakin uutta asiaa ja luentoja, harjoituksia, itseopiskelua, ryhmätöitä ja paljon muuta. Ilmeisesti saamme jonkin verran myös kotitehtäviä, joten nähtäväksi jää, miten oma aika ja varsinkin puhti, riittää muuhun iltaisin. Ainakin näin ensimmäisen päivän jälkeen kotiin tullessa energiat olivat vähissä ja pää sekaisin uusista asioista.

Toimeliasta viikkoa!







torstai 19. kesäkuuta 2014

Asu juhannusviikon varrelta




Se on melkein juhannus!

Viime viikon kurssittelun ja tämän tynkäviikon ansiosta erinäisiä rästihommia ja tehtäviä on ollut yllin kyllin ennen kuin voi aloittaa juhannuksen vieton. Juhannuksesta alkaen vietämmekin lomaa, joskin mitään erikoisia suunnitelmia emme ole tehneet. Aluksi jäämme lomailemaan mökille, sen jälkeen menemme, minne nenä näyttää. Yleensä emme ole kesäisin tehneet ulkomaanmatkoja, joten tänäkin vuonna keskitymme kotimaan matkailuun.

Ennen rennompia lomakuvia ja –asuja muutama otos tiistailta. Puolipilvinen sää näyttää kuvissa niin kesäisen lämpimältä, että ei uskoisi, kuinka kylmää todellisuudessa oli. Hihattoman kietaisupuseron päälle jakku oli todella tarpeen ja sandaaleissa hädin tuskin tarkeni. 







Kaulakoru sekä korvikset on tehty hopeasta ja mattapintaisista kivihelmistä.









Seuraavat postaukset ovatkin sitten lomafiilistelyjä.

Hauskaa ja valoisaa keskikesän juhlaa!