Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumpsuit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jumpsuit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Tiistain haalariasu


Tiistaina tein inventaariota vaatekaappini sisällöstä ja kokeilin aikamoisen kasan mekkoja, housuja ja hameita. Osan vaatteista päätin laittaa kiertoon, mutta monen monta mukavaa, mutta unohduksiin jäänyttä vaatekappaletta "löytyi" ja ne päätin ottaa heti aktiivikäyttöön. Musta jumpsuit on yksi näistä vaatteista, joita en ole käyttänyt pitkään aikaan ja valitsinkin sen ylleni, kun lähdimme piipahtamaan kaupungilla. Ostin haalarin jo kolme vuotta sitten ja tuolloin käytin sitä ahkeraan. Väljä haalari on mukava kesäasu, mutta kieltämättä pikkuisen epäkäytännöllinen. Epäsymmetrinen kaula-aukko ja toispuoleinen vetoketju tuovat muuten simppeliin vaatteeseen ilmettä.






Kesällä käytän mielelläni kepeitä ja yksinkertaisia kaulakoruja ja hopeinen Piparkakku-koru on hyvä esimerkki sellaisesta. Koru on ensimmäisiä itse suunnittelemiani koruja ja yhä monen vuoden käytön jälkeen se on yksi kesäajan lempikoruistani.


Viihtyisää viikonloppua!



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Haalarissa

Luulisi, että kun on lomalla ja vielä mökillä, aikaa esim. blogin kirjoittamiseen olisi vaikka kuinka. Mutta asia on juuri päin vastoin, ainakin omalla kohdallani. Päivät ovat taas hurahtaneet vauhdilla ja enkä ole "ehtinyt" liiemmältä lukea muiden blogeja saatika päivittää omaani. Toisaalta, eipä mökkipukeutumisessa juuri mitään kuvattavaa olekaan.

Kamerasta löytyi kuitenkin asukuvia kesäkuulta. Olin lähdössä syömään tai johonkin tapaamiseen ja pukeuduin toukokuussa hankkimaani haalariin. Rentoutta asuun sain farkkutakilla ja matalilla kengillä. Jumpsuitin epäkäytännöllisyydestä huolimatta viihdyn siinä erinomaisesti ja se tuntuu mukavalta jopa kuumemmalla säällä.






Pitkään hopeiseen kaulaketjuun ripustin filigraanityyppisen pallon ja vastaanvanlaisen myös rannekoruun. Hieman kiiltäväpintaista vaatetta vasten korukuvat eivät aivan onnistuneet.






Tänään tulimme kotiin parin päivän ajaksi ja ennen perjantaiaamun Tampereen seudulle lähtöä täytyy hoitaa monta monituista asiaa ja tapaamista. Nyt pyykit kuivausrumpuun ja mansikoita pakastamaan!
Mukavaa viikonjatkoa!













sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Eilinen juhla-asu

Eilisiin ylioppilasjuhliin pukeuduin toukokuun alussa ostamaani jumpsuitiin. Se osoittautui oikein mukavaksi vaatekappaleeksi. Väljähkön mallin sekä ohuen laskeutuvan kankaan vuoksi haalari oli erittäin miellyttävän tuntuinen päällä. Kuvissa näkyy, miten housuosaan oli muodostonut muutaman tunnin istumisen jälkeen ryppyjä. Kuvissa ne kuitenkin korostuvat ja rypyt eivät olleet luonnossa lainkaan noin näkyvät ja häiritsevät.

Kuvat otettiin, kun olimme lähdössä toisiin yo-juhliin illansuussa. Mukaani nappasin ohuen villaisen shaalin, joka olikin ihan riittävä lämmike, kun juhlapaikalla istuimme aluksi ulkona auringonpaisteessa.




















Epäsymmetrisistä hopea"möykyistä" koostuvat korut ovat mielestäni parhaimmillaan, kun ne yhdistää selkeään ja yksiväriseen asuun. Lapponian sormuksen sain aikoinaan yo-lahjaksi tädiltäni. Se sopi hyvin muuhun settiin ja päivän teemaan.






Aurinkoista sunnuntain jatkoa!


maanantai 12. toukokuuta 2014

Käynti vähän suuremmassa kyläkaupassa



Muutaman mökkipäivän aikana silmät ja mieli tottuivat vasta kevääseen heräilevään, melko värittömään luontoon. Kotiin palatessa tuntui ihan uskomattomalta, että kevät on jo näin pitkällä. Nautin ihan suunnattomasti luonnon heleästä vihreydestä ja iltojen valoisuudesta.



Möksäkäyntimme oli aika vauhdikas ja täynnä toimintaa, mutta silti touhuilujen lomassa piipahdimme eräänä päivänä Etelä-Pohjanmaalla appivanhempien luona, jonne matka mökiltä kestää vain noin tunnin. Heitä oli mukava tavata pitkästä aikaa varsinkin kun samalla saimme vietettyä ennakkoon äitienpäivää.

Paluumatkalla mökille kävimme pyörähtämässä Tuurin kauppakylässä. Edellisestä käynnistä onkin lähes vuosi aikaa, ja kun joskus olen tehnyt sieltä mukavia vaate-, kenkä- ja nahkalöytöjä, oli taas kiva käydä katsastamassa, mitä kaupoissa oli tarjolla.

Minulla on pari asustetta, joihin on jos ei nyt aivan viha-rakkaussuhde niin ainakin halua-en haluasuhde. Nämä ristiriitaisia tunteita herättävät kohteet ovat valkoiset avokkaat ja haalarit, jotka molemmat miellän niin -80-luvun tuotteiksi, etten tiedä, haluanko niitä omakseni jälleen kerran. Taisi tulla aikoinaan käyttökiintiö täyteen.

Valkoisia avokkaita mieleni on tehnyt hankkia jo parin kesän ajan ja olen sovitellut niitä jalkaani useat kerrat. Joka kerta kengät ovat jääneet kuitenkin hankkimatta, niin nytkin. Vaikka on ne kyllä niin nätit...


Ihastuin tämän jumpsuitin vinosti kulkevaan vetoketjuun ja epäsymmetriseen kaula-aukkoon. Haalari olisi helposti asustettavissa niin juhlakäyttöön kuin arkisempiinkin tilaisuuksiin ja se olisi mukava päällä. Ja tiesin heti, mitkä kengät ja korut siihen yhdistäisin, jos käyttäisin sitä eräässä toukokuun tilaisuudessa. Jostain muistin kätköistä mieleen nousi kuitenkin myös haalarin epäkäytännöllinen puoli, joten jumpsuitin hankinta jäi edelleen mietinnän alle.



Jotain tuli sentään ostettuakin. Raidallista Eny'n kesämekkoa olin kokeillut aikaisemmin Stockmannilla, mutta en ollut ihan varma, onko se kuitenkaan niin mun juttu, että tulisin käyttäneeksi sitä useammankin kuin yhden kerran. Nyt kun mekon hinta oli alle kolmasosan alkuperäisestä, pitihän se mukaan napata. Sitä en ihan kyllä ymmärrä, miten Stockkan oman merkin tuote voi olla myynnissä etelä-pohjalaisessa pikkupuodissa ja vielä alkuperäisellä hintalapulla varustettuna.





Mustat kangaskengät ostin mökkijalkeiksi, mutta otin ne sittenkin mukaan kotiin. Niille on käyttöä myös kaupunkiolosuhteissa.

 



Vielä muutama fiilistelykuva möksältä. Toivottavasti ehdimme vielä toukokuun puolella käydä siellä uudelleen.








P.S. Nyt muutamaa päivää myöhemmin alkaa tuntua siltä, että vaaka alkaa kallistua yhä enemmän niin kenkien kuin haalarinkin osalta hankinnan puolelle. Katsotaan, kuinka loppujen lopuksi käy.

Onko joitain vaatteita tai asuja, jotka uudelleen muotiin tultuaan herättävät teissä vastaavia ristiriitaisia tunteita?

Hyvää viikon alkua!