Näytetään tekstit, joissa on tunniste paitis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paitis. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kesäisen lämmin tiistai




Mahtava ilma!
Tämän illan ohjelmaan kuului ruusupapujen ja tuoksuherneiden siementen multaan laittaminen ja asukuvausten jälkeen siirryin istutuspuuhiin. Ja kun tällä säällä ei millään malttaisi olla sisällä, kannoin istutusruukut, mullat ja muut tarvikkeet terassin pöydälle ja tein siementen istutuksen ulkona. En ole mikään kummoinen viherpeukalo, mutta minusta on mukava laittaa jotain kasvamaan kesäruukkuja varten. Saa nähdä, nouseeko mullan seasta jotain, välillä on nimittäin käynyt niinkin, ettei yksikään siemenistä ole lähtenyt kasvamaan.



Päivän asuna oli tänään helppo peruskokonaisuus eli kauluspaita ja hame, jotka molemmat pääsivät talven varastoinnin jälkeen ensimmäistä kertaa päälle. Popliinikankaisen hameen ostin pari-kolme vuotta sitten, samoin vajaamittaisilla hihoilla varustetun paitiksen. Molemmat ovat niitä kesävaatteita, joissa viihdyn edelleen ja joita tulee varmasti käytettyä usein tänäkin vuonna.
Kylläpä on mukavaa, kun kesäisten vaatteiden lisäksi on voinut kaivaa kätköistä myös kevyempiä jalkineita.
Askelkin tuntuu paljon köykäisemmältä kesäkengät jalassa.








Koruina oli tänään kuvissa aikaisemminkin näkynyt, savun värisistä lasihelmistä ja hopeasta tehty korusetti.






Aurinkoista viikon jatkoa!

torstai 30. tammikuuta 2014

Harmaata hörhelöä

Rimpsut ja röyhelöt, kukat ja voimakkaat kuviot näyttävät mielestäni upeilta - muiden päällä. Pitsivaatteista kyllä pidän, mutta muuten vaatteeni ovat kuosiltaan ja väreiltään pääosin melko hillittyjä.

Pari kaapissa roikkuvaa paitaa tekee kuitenkin poikkeuksen. Niissä yhdistyvät sekä kukkakuosi että hörhelöt. Tämä eilisen asun paitiksen olen hankkinut jo aikaa sitten ja edelleen sitä tulee käytettyä usein. Harmaa yleisväri tasoittaa kuosin ja röyhelöiden sekoitusta niin, että pusero tuntuu "omalta" päällä.









Käytän paidan kanssa yleensä aina joko jakkua tai villatakkia. Paksua harmaata villatakkia suosin eniten, sen rouheus tuo kivasti kontrastia hörhelöihin. Eilen päädyin kuitenkin mustaan neuletakkiin, sillä se sopi mallinsa puolesta paremmin housuihin.


Asun housuja käytän tosi harvoin haastavan mallinsa vuoksi, niihin ei noin vain yhdistä yläosaksi "mitä käteen ensimmäisenä sattuu". Malliltaan ne ovat ratsastus- ja chino-housujen yhdistelmä, väljät ylhäältä ja vajaamittaiset kapeat lahkeet. Kangas puolestaan on siistien "pukuhousujen" kaltaista materiaalia.
Lisäksi pikkukenkien kanssa housut näyttävät mielestäni ihan pussihousuilta, joten käytän housuja ainoastaan pitkävartisten saappaiden kanssa.





















Kaulakoruja en käytä röyhelöpaidan kanssa. Sen sijaan yleensä laitan yksinkertaiset korvakorut, joissa kuitenkin saa olla kokoa ja näyttävämmän rannekorun.
Eilen valitsin puseron seuraksi mattahopeiset korvikset ja röykkiön ohuita renkaita ranteeseen kilisemään.




Kivaa loppuviikkoa!


torstai 19. joulukuuta 2013

Valmistujaiskahvit smart casualissa

Aikaiset heräämiset talviaamuisin, varsinkin näin kaikista pimeimpään aikaan, ovat minulle hirvittävän vaikeita. Jo vuosia sitten hankittu heräämisvalo auttaa asiaa huomattavasti, mutta silti on tosi vaikea repäistä itsensä ylös lämpimän peiton suojista.
 
Tänään herääminen sujui sen sijaan tavallista helpommin, sillä tiedossa oli arkirutiineista poikkeavaa mukavaa ohjelmaa. Tyttäreni valmistui usean vuoden puurtamisen jälkeen ja ammattikorkeakoulussa vietettiin pienimuotoiset juhlallisuudet valmistuneiden kunniaksi.

Ennen kakkukahveja pidetty tilaisuus käsitti pari musiikkiesitystä, puheet opettajan sekä oppilaan toimesta sekä todistusten jaon. Lyhyt ohjelma päättyi yhteislauluun, johon takanamme istunut pieni parivuotias suloinen tyttönen osallistui tomerasti. Muut lauloivat tuttua joululaulua, hän lauloi myös reippaasti mukana joskin omin sanoin ja sävelin. Tärkeintä olikin osallistuminen!

"Juhlakalut" olivat saaneet ohjeistuksen pukeutua siististi, mutta ei juhlapukuun. Itse päädyin smart-casualiin hame-paitapusero -yhdistelmään. Harmaasävyisen hameen arkisuutta lievensi läpikuultava sifonkipaitis.


 





Vagabondin korokepohjaiset nilkkurit ovat todella mukavat jalassa. Niillä jaksoin kierrellä messuja jopa 8 tuntia tänä syksynä!



Kaulassa yksinkertainen neliölangasta tehty hopeinen kaulaketju.



Ranteessa saman sarjan koru.




Mustan villakangastakin juju on punainen silkkivuori.




Onnea vielä kerran tyttärelleni upeasta suorituksesta ja kaikille muillekin vastavalmistuneille!



sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Printtipaitis

Kauluspaitarivistöä katsellessani tajusin, että en käytä mitenkään ylenpalttisesti printtikuoseja tai monenkirjavia vaatteita. Yleisnäkymä on tylsän hillitty, muutama kukkakuosinen tai hieman kuvioidumpi paita sentään löytyy. Sama koskee paitojen lisäksi muitakin vaatteita. Esimerkiksi en ole ostanut ainuttakaan Desigualin vaatetta, vaikka olenkin niitä monesti ihastellut. 

Tähän kauluspaitaan sen sijaan tykästyin heti, kun näin sen. Vaikka ajatuksena kuosi 'vaaleansiniset taskukellot' ei ihan omalta tyyliltä kuulostakaan, paita on osoittautunut ihan mun vaatteeksi. Siinä on värit, joista tykkään ja joita käytän paljon eli valkoista, sinistä ja mustaa ja loppujen lopuksi ulkoasu on aika maltillinen. Lisäksi paitis sopii moneen menoon ja pysyy siistin näköisenä koko päivän, sillä kangas ei rypisty.


Perjantaina vaihdoin päälle rennot vapaa-ajan vaatteet ja paidan seuraksi valitsin mustan neuleen ja kapeat farkut. Neule on ollut esille jo aikaisemmissakin postauksissa, joten se taitaa olla yksi tämän syksyn lempivaatteistani. Sopi kuitenkin mainiosti myös tähän kokonaisuuteen.









Koruina oli yksikertainen, vaalensiniseen taittava lasiriipus hopeaketjussa.




Ranteessa hopeinen paksu ketju. Ja sormuksessa yllätyksettömästi vaalensininen korukivi.


Sitten vain toppatakki niskaan, DKNYn laukku käsivarrelle ja menoksi! 
Näillä oli hyvä aloittaa viikonloppuun valmistautuminen.







 Ihanaa viikonlopun jatkoa!