Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustat farkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustat farkut. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. maaliskuuta 2019

Farkut kuin silloin ennen


Olen monesti pohtinut, miten paljon nykyisissä pukeutumismieltymyksissäni ja tyylissäni on vaikutteita, jotka ovat saaneet alkunsa jo teini-iässä. Toki pukeumiseen vaikuttaa kulloinkin vallitseva muoti ja onhan vuosien mittaan mieltymyksetkin ehtineet muuttua. Siitä huolimatta on vaatteita, malleja ja värejä, joissa viihtyy vuodesta toiseen.

Teini-iässä oli kausi, jolloin pillifarkut olivat kova sana. Stretch-denimistä ei ollut tietoakaan, joten jos kaupan farkut eivät olleet tarpeeksi kapeat, ne kavennettiin itse. Minäkin kavensin äidiltä salaa kaikkien farkkujen lahkeet ja eräidenkin Levisten saumoista otin niin paljon sisälle, että housut olivat erittäin vaikea saada jalkaan. Sitten muoti alkoi muuttua ja Mic Mac toi markkinoille porkkanamalliset farkut. Yksi luokkani tytöistä oli ostanut sellaiset ja aikani kinuttua minäkin sain lopulta itselleni himoitsemani Mic Macin farkut. Ai että ne olivat supermageet! Löysissä farkuissa oli normaalitaskujen lisäksi toisessa reidessä pitkulainen kapea tasku ja toisen reiden puolelle oli lisätty "vasaralenkki".

Vuosi sitten Tallinnassa bongasin mustat, valkoisin tikkauksin varustellut farkut, jotka suorastaan huusivat päästä mukaani. Farkut esittelin mm. näissä asukuvissa.


Vaikka farkut eivät olekaan olleet kuluneen vuoden aikana ne kaikkein eniten käyttämäni, ovat ne aina tuntuneet jotenkin kotoisilta ylläni. Lopulta tajusin, että ne muistuttavat hyvin paljon noita teini-ikäisenä käyttämiäni legendaarisia Mic Macin farkkuja, vaikka lisätasku ja työkalulenkki puuttuvat, väri on sinisen sijaan musta ja farkkuihin on ommeltu prässi. Jotkut mieltymykset näyttävät pysyvän.




Tällä kertaa farkut päätyivät osaksi työasua. Niiden ja t-paidan rennon yhdistelmän skarppasin toimistokelpoiseksi ruutubleiserillä. Konjakin väriset asusteet sekä helmikorvikset viimeistelivät päivän tyylin.



Olipa muuten kiva, kun tänään tarkeni mainiosti nappaamaan kuvat ilman, että olisin ollut kuvissa umpikylmissäni ja nenä punaisena.

Hauskaa viikonlopun odottelua!







perjantai 2. helmikuuta 2018

Valkoisia tikkauksia ja raitoja

Jokainen meistä on varmasti ollut tilanteessa, että vaate- tai kenkäkaupassa on sattumoisin nähnyt  jotain, joka on "pakko saada". Se ei ole vaatekappale, jota olet etsimällä etsinyt tai laittanut hankintalistalle. "Must have" on vaate, johon törmäät vahingossa, ennalta-arvaamattomasti. Viime lauantaina Tallinnan visiitillä eteeni tupsahti farkut, jotka olivat juuri tällaiset. Tänään farkut pääsivät ensikäyttöön ja taputtelin itseäni olkapäälle hyvästä hankinnasta. 
Tallinnassa kiertelimme kauppoja nimenomaan alelöytöjen toivossa, joskin avoimin mielin uutuuksien suhteen. Eräässä kaupassa olin jo kauppaan saapuessani bongannut välittömästi mustat farkut mallinuken päällä. Keskityin kuitenkin alennustarjontaan ja lopulta olin kokeillut sylillisen vaatteita, joista muutamat päätyivät mukaani. Tyytyväisenä alelöytöihin poistuimme kaupasta, mutta farkut jäivät kaihertamaan mieltäni. Ei auttanut muuta kuin palata kauppaan ja kotiuttaa housut mukaan. 








Haalistunut musta denim on pitkään ollut vapaa-ajan lemppareitani, mutta olen kaivannut siistejä mustia farkkuja, jotka soveltuvat toimistokelpoisen asun osaksi. Tallinnan löytöni täyttivätkin tämän toiveeni, sillä tasamustat farkut soveltuvat business casual -pukeutumiseen täydellisesti. Lisäksi niissä on monta kivaa yksityiskohtaa, joihin ihastuin: Valkoiset tikkaukset korostavat vinotaskujen ja saumojen yksityiskohtia ja niillä on luotu hauska illuusio housujen prässeistä. Farkkukankainen ja pyöreäsolkinen vyö toimii katseenvangitsijana, toisaalta sen voi halutessaan vaihtaa tyylikkääseen nahkavyöhön. Farkkujen mallikin - korkeahko vyötärö ja suora tai melkein porkkanamalli - tuntui tällaiselta kasariluvun kokeneelta tutun mukavalta. Eipä ihme, että farkut tuntuivat ensinäkemältä ja -kokeilulta omilta.






Pari-kolme vuotta sitten Seppälästä (rauha sen muistolle) ostamani paidan raidoitus sopii mielestäni kivasti housujen ja tikkausten teemaan samoin kuin musta-valkoinen kello sekä muutama vuosi sitten suunnittelemani hopeinen Palkki-korusarja.




Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua jokaiselle!


torstai 26. maaliskuuta 2015

Sinistä ja mustaa

Asukuvat ovat maanantailta, jolloin sateinen päivä sai jälleen valitsemaan päälle tummaa. Asu oli hyvin tyypillinen minulle; muuten yksivärisen asun kanssa värillinen jakku, joka tuo hieman eloa kokonaisuuteen. Tällä kertaa mustien housujen ja sifonkipaitiksen seuraksi valitsin sinisävyisen jakun. 
Viime talvena käytin tätä kauluksetonta jakkua todella usein, tänä talvena se on jotenkin jäänyt täysin paitsioon, enkä edes muista, milloin viimeksi se oli päälläni. Tämäkin on hyvin tavallista meikäläiselle eli mukavakin vaate saattaa jäädä viikoiksi, joskus jopa kuukausiksi kaappiin, kunnes taas "löydän" vaatteen uudelleen.














Tiistaina oli todella mukava ilta Tiian ja muiden kanssa Aila Airon kauneushoitolassa. Tuosta tilaisuudesta laitan kuvia ja tunnelmia viikonloppuna.

Kivaa torstai-iltaa!





keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kokomustaa puolivahingossa


Tämä eilinen kokomusta asu syntyi puolivahingossa. Jouduin maanantai-iltana varaamaan koirulille eläinlääkäriajan, jonka sain tiistaiaamuksi. Vanharouva on kärsinyt erinäisistä vaivoista viime viikkoina: ensin iski korvatulehdus, jonka jälkeen heti virtsatietulehdus. Nyt kun siitä antibioottikuurista on lähes kaksi viikkoa aikaa, vaivana on maitorauhasten tulehdus ja uusi kuuri päällä. Nyt toivomme, että lääkkeet auttavat eikä tulehdukseen ole syynä kasvaimen lähettämät etäpesäkkeet.

Lääkärikäynnille laitoin mustat farkut, ja tarkoitus oli, että samalla kun tuon Vanharouvan kotiin, vaihdan housut siistimpiin ja laitan värikkään jakun tai neuletakin piristämään kokonaisuutta.


Toisin kuitenkin kävi. Lääkärissä käyntiin ja kotona koirulin lääkitykseen meni sen verran aikaa, että en ehtinyt ruveta vaatteiden vaihtoon. Vedin päälle esillä olleen musta jakun ja kashmirhuivin ja sitten olikin jo kiire seuraavaan tilaisuuteen.




Kiire jatkui koko päivän ja pikaisen kotona käynnin jälkeen suunnistimme syksyn ensimmäiseen viiniklubin tapaamiseen. Oli taas mukava maistella viinejä asiantuntijan johdolla pitkän kesätauon jälkeen. Saksalaiset viinit olivat oikein hyviä ja maistelulautasen herkut maittavia.
Mukavaa keskiviikkoiltaa!







perjantai 29. elokuuta 2014

Mustaa ja luonnonvalkoista



Tänään asu koostui yksinkertaisista pääelementeistä: mustista farkuista ja mustasta puserosta. Asiallisuutta ja ripauksen väriä kokonaisuuteen sain kermanvalkoisella jakulla. Viikonlopun ruoka- ym. ostoksille lähtiessä vaihdoin jakun kuluneeseen nahkatakkiin sekä korkkarit matalampiin kenkiin. Asu oli siten helposti muokattu rentoon moodiin.





Kaula- ja rannekorut tein kesäkuun korukurssilla. Korut on koottu suorakaiteen muotoisista hopeapalasista, jotka on liitetty toisiinsa lomittain. Ennen yhteenliittämistä kuumensin jokaista palaa kuumalla liekillä, jolloin hopean pinta alkoi sulaa ja mennä kasaan. Näin jokaisesta palasesta tuli yksilöllinen.





Ruotsin matka tuli tehtyä ja mukavaa oli. Kuvia otin aika vähän; en viitsinyt kantaa mukanani järkkäriä, vaan tyydyin näpsimään otoksia Ipadillä, kännykällä ja pikkukameralla. En tiedä, johtuuko laitteista vai niiden asetuksista, mutta en saanut ladattua yhtään kuvaa esim. Instaan. Sekä Ipad että puhelin päivittivät Instan, FBn ym. tiedot ajantasalle, mutta omien kuvien tai juttujen lataaminen ei monista yrityksistä huolimatta onnistunut. Harmillista, mutta ehkäpä teen kuvista kollaasin tänne.
Oli muuten varmaan ensimmäinen Ruotsin matkani ikinä, jolta en tehnyt ainuttakaan vaatehankintaa! Jotain pientä tarpeellista ostelin tax-freestä, mutta niistä lisää joku toinen kerta.


Tämä puska on huomista herkuttelua varten. Maittavaa viikonloppua!