maanantai 30. maaliskuuta 2015

Leveästi farkuissa

Olen aika hyvin onnistunut viime kuukausina välttämään valitusta säästä tai haikailua kevään tulosta; sää on mikä on ja se ei valittamalla parane. Mutta on kyllä myönnettävä, että nyt tekee mieli sanoa, että kökkö juttu! Vaikka keväisen lämpimiä päiviä ei vielä olisikaan, ei myöskään takatalven olisi tarvinnut iskeä. Lunta ja räntää on tänään satanut koko päivän ajan ja loskaa kertynyt maahan monta senttiä. Se hyvä puoli asiassa on, että päälle valittu valkoinen poolo sekä nilkkurit tuntuivat juuri sopivan talvisilta sään puolesta.

Muutama viikko sitten kaivoin esille vanhoja leveälahkeisia farkkuja, joista yhdet pääsivätkin jo asukuviin viikko sitten mokkatrenssin kanssa täällä. Tänään valitsin ylleni jälleen yhdet noista vanhoista, jo muutama vuosi sitten hankituista housuista.




Farkkutyyppinä tykkään käyttää farkkuja myös töissä. Lähes poikkeuksetta ne ovat tuolloin tummat ja siistit, ns. toimistokelpoiset. Poikkeus vahvistaa säännön ja tänään ylläni olleet leveät farkut ovat yksi noista poikkeuksista. Leveitä vaaleita olen käyttänyt töissä lukuista kerrat ja itse asiassa saattaa olla jopa niin, että  ne ovatkin olleet useammin käytössä töissä kuin vapaa-ajalla. Farkkujen väri on tasaisen vaalea eivätkä ne näytä kuluneen haalistuneilta. Lisäksi prässit tekevät niistä astetta asiallisemmat. Vielä kun useimmiten käytän lisänä jakkua, vaaleatkin farkut toimivat hienosti myös työasuna.





Koruina olivat kaulariipus -60-luvulta sekä rannerengas, joka on äitini saama rippilahja -50-luvulla. Ne sopivat mielestäni kivasti mennyttä aikaa henkivään asuun.




Talvisen oloista maanantai-iltaa!










sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Otteita viikon 13 varrelta

Jälleen on sunnuntai-koosteen aika. Jotkut kuvista ovatkin näkyneet jo tuolla Instan puolella (@belladonnanblogi), mutta laitanpa tännekin, kaikki kun eivät siellä vieraile.

Pikkuhiljaa olen aloittanut pääsiäisvalmistelut. Tänään ripustelin jo joitakin asiaan kuuluvia koristeita ulko-oven eteen. Olohuoneeseen sen sijaan en vielä laittanut muuta kuin nostelin esiin muutaman keväisen värisen Kivi-tuikun ja ripustin noidan lentelemään. En muutenkaan ylenpalttista pääsiäiskoristelua harrasta, mutta jotain pientä on aina kiva kaivaa esiin. Ja tänäkin vuonna jatkoin yhtä pääsiäistraditiotani: kylvin jälleen kerran rairuohon siemenet aivan liian myöhään. Saa nähdä, ehtivätkö nousta ollenkaan, kun vasta torstaina muistin laittaa siemenet multaan.


Stockan Hullut päivät jäivät tänä vuonna osaltani aika vähäisiksi. Perjantaina pistäydyin Tapiolan liikkeessä pikaisesti ja eilen hain vain hajuveden kosmetiikkaosastolta. Keskiviikkona olisi ollutkin jotain kiinnostavaa tarjolla, mutta kun en päässyt tuolloin käymään, tuotteet ja oman kokoiset vaatteeni olivat jo menneet.  Perjantaiaamuna tajusin, että lemppari päivätuoksuni vetelee viimeisiään ja sattumoisin sitten illalla bongasin esitteestä, että tuote oli tarjouksessa. Kerrankin kävi tuuri!


Innostukseni smoothieihin ei näytä laantumisen merkkejä enkä ole millään tavoin kyllästynyt lähes jokapäiväiseen juomaan. Tykkään, kun pienellä raaka-ainemuutoksella maku saa aivan erilaisen ulottuvuuden. Ostin ensin minttua, sitten vahvaa minttua lähinnä jääkaappivettäni varten. Keksin, että nuo molemmat yrtit sopivat hienosti myös smoothieen. Samoista aineksista tehty smoothie maistuu aivan uudelta vain vaihtamalla esim. inkivääri vahvaan minttuun. Olen kesäisin istuttanut yrttiruukkuihin jonkun minttu-kasveista, mutta ensi kesänä aion varmasti kasvattaa niin minttua, vahvaa minttua, piparminttua kuin sitruunamelissaakin. Oletteko kokeilleet maustaa yrteillä smoothien?


Tykkään tosi paljon polttaa kynttilöitä ja eilen Earth hourin merkeissä mekin sytyttelimme niitä palamaan tavallista enemmän. Maltoin pysyä erossa myös somesta, ja kun suoraan sanoa vahingossa päivällisemme alku venyi, vietimme Earth hour -tunnin Suomen tämän vuotisen teeman mukaisesti kynttiläillallisen merkeissä. Mikäs sen mukavampaa kuin yhdistää tunnelma ja kannanotto hyvän asian puolesta!


Päivitin tänään toisen blogini puolelle tänne mehevän frittatan eli italialaisen uunimunakkaan ohjeen. Paistan munakkaita usein liikaa, jolloin ne ylikypsyvät ja kuivuvat. Tämän ohjeen mukaisesti munakkaasta tuli ihanan kuohkea ja sopivan "kostea".  Kokeilepa!


Viikon korvamato on Sannin 2080-luvulla kappale. Jääkö teille koskaan jokin kappale soimaan päähän vaivaksi asti? Mulle näin käy usein ja nyt jo toista viikkoa on korvamatona päässäni soinut tuo Sannin biisi. Kappale on harmiton, joka ei herätä mielessäni suuria tunteita, ei ihastusta kuin vihastustakaan, mutta jostain syystä se pyörii mielessäni jatkuvasti. Kaiken lisäksi kappele soi radiossa tiuhaan tahtiin. Tässä teillekin korvamadon ainesta. 

Edessä kaksi tynkäviikkoa ja pääsiäisen kivan pitkä vapaa.
Hyvää palmusunnuntaita!








perjantai 27. maaliskuuta 2015

Ilta Aila Airon kauneuslinnassa


Tiistaina vietimme Tiian blogin 1-vuotissynttäreitä ja mikäpä olisikaan parempi tapa juhlistaa tapahtumaa kuin viettää pari tuntia kauneuden parissa. Tiian mukana meitä oli yhdeksän onnekasta bloggaajaa ja blogien lukijaa, jotka saimme nauttia Aila Airon kauneuslinnan tunnelmasta Kauniaisissa Gallträsk järven rannalla.

Aluksi saimme ihastella kauneuslinnan upeita puitteita, kun kiertelimme tutustumassa hoitolan tiloihin. Linnassa oli mm. kauniita alkuperäisiä seinä- ja kattomaalauksia. Ikkunoista näette pilkahduksia komeista maisemista, joissa linna sijaitsee.



Tilaesittelyn jälkeen nautimme maittavia kahvipöydän herkkuja ja kuulimme Mari Ihalaisen kertomana katsauksen Aila Airon tarinaan.






Seuraavana oli sitten vuorossa meikäläisen meikkaus. Siinä samalla kuulimme monta hyvää meikkausvinkkiä, tässä niistä pari. Hyvän meikin perusta ja tärkein asia on pohjustus, pohjustus ja pohjustus. Kun kasvot, luomet ja huulet pohjustetaan omilla tuotteillaan, meikki pysyy kauniina koko päivän. Toinen kiva vinkki koski luomiväriä. Tiedämme varmasti kaikki, että luomiväri levitetään liikkuvalle luomelle häivyttäen luomivakoon ja sen yläpuolelle. Nyt kuulimme kätevänä nyrkkisääntönä, että väriä on hyvä lisätä/häivyttää siihen asti, mihin ripset yltävät. Mulle ainakin tämä oli aivan uusi ja hyödyllinen ohje. Kuulimme myös ideoita valokynän levittämiseen ja ainakin minä totesin, että poskipuna voisi tehdä arkiaamuna ihmeitä kasvoille.
Tykkäsin kovasti kevyestä ja kauniista päivämeikistä. Voi kun osaisi itse loihtia samanlaisen kasvoilleen.


Illan päätteeksi tutustuimme Artdecon meikkeihin ja lähes jokainen meistä taisi jotain hankkia mukaankin.




Minä innostuin ostamaan mineraalimeikin suteineen, kulmakarvageelin sekä huultenrajauskynän, joita Miia käytti meikkiäni tehdessään. Lisäksi kotiintuomisiksi saimme luomivärin pohjustusvoiteen sekä Dr. Ecksteinin kasvovoiteen. Näistä kaikista kirjoittelen myöhemmin lisää.  



Ilta oli erittäin mielenkiintoinen. Oli hienoa tutustua Aila Airon kauneussalonkiin ja kuulla heidän edustamistaan tuotteista ja palveluista. Lisäksi oli mukava tavata Tiian blogin lukijoita ja aivan upeaa tutustua mukana olleisiin bloggaajiin:


Suurkiitos Tiialle, joka järjesti meille ihanan tilaisuuden, Lume lifestylelle meikkauskuvien ottamisesta ja tietenkin illan emännille, jotka mahdollistivat kivan tapahtuman.


 Viihtyisää viikonloppua!







torstai 26. maaliskuuta 2015

Sinistä ja mustaa

Asukuvat ovat maanantailta, jolloin sateinen päivä sai jälleen valitsemaan päälle tummaa. Asu oli hyvin tyypillinen minulle; muuten yksivärisen asun kanssa värillinen jakku, joka tuo hieman eloa kokonaisuuteen. Tällä kertaa mustien housujen ja sifonkipaitiksen seuraksi valitsin sinisävyisen jakun. 
Viime talvena käytin tätä kauluksetonta jakkua todella usein, tänä talvena se on jotenkin jäänyt täysin paitsioon, enkä edes muista, milloin viimeksi se oli päälläni. Tämäkin on hyvin tavallista meikäläiselle eli mukavakin vaate saattaa jäädä viikoiksi, joskus jopa kuukausiksi kaappiin, kunnes taas "löydän" vaatteen uudelleen.














Tiistaina oli todella mukava ilta Tiian ja muiden kanssa Aila Airon kauneushoitolassa. Tuosta tilaisuudesta laitan kuvia ja tunnelmia viikonloppuna.

Kivaa torstai-iltaa!





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kokofarkkua ja konjakin ruskeaa

On se mielenkiintoista, miten muoti ja muoti-ilmiöt muuttuvat. Vielä joku aika sitten kokofarkkuasu oli täysin pannassa, nyt farkkuasuja näkee kuvissa tuon tuosta.
Perjantaina kävimme tavanomaiseen tapaamme hoitamassa viikonlopun ruokaostokset ja asuksi vaihdoin rennot farkut, joihin yhdistin farkkupaidan. Asusteiden väriksi valitsin konjakin ruskean, joka sopii mielestäni kivasti farkkujen kanssa yhdistettäväksi. Varsinkin keskitumma denim tuo ruskean sävyn kauniisti esille.







 

Siitä onkin aikaa, kun viimeksi olen pukeutunut kokofarkkuun. Mukavan rento kokonaisuus, vaikka Puuhis nimitti sen heti Lehmityttöasuksi.
Kolahtaako kokofarkku siellä ruudun toisella puolella?




sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Viikon huiput

Niin on tämäkin viikko takana. Sunnuntai on kulunut todella laiskoissa merkeissä, toisaalta koko viikko on ollutkin taas sen verran hulinaa, että yksi superrauhallinen päivä tekee hyvää. Tässä jälleen muutamia otoksia tältä viikolta.

Lauantaina oli viikon hauskin ilta. Saimme vieraaksi pari tuttavapariskuntaa, joiden kanssa emme olekaan istuneet iltaa pitkään aikaan. Edellisen yön uunissa hautunut pulled pork sekä  coleslaw ja uuniperunat sopivat hyvin rentoon illanviettoon. Tykkään tarjota vieraille ruokaa, jonka voi valmistaa etukäteen. Silloin voin keskittyä vieraiden kanssa jutusteluun ja pistäytyä keittiössä vain viimeistelemässä ateriaa.
Hyvän ruuan ja juoman sekä loistavan seuran parissa ilta kului kuin siivillä. Tämän päivän väsymyksestä huolimatta ystävien kanssa vietetty ilta piristää kummasti ja sen voimin jaksaa taas arjen pyöritystä paremmin.



Viikon aikana tuli myös hieman shoppailtua ja tietysti piti pistäytyä myös Sokoksen 3+1 -päivillä. Kosmetiikkaosaston läpi onnistuin kävelemään ilman hankintoja, vaikka montaakin purkkia ja purnukkaa pyörittelin käsissäni. Järki voitti ja jätin ne ostamatta, sillä kaapissa on vielä avaamattomiakin tuotteita odottamassa käyttöä. Sen sijaan vaateosastolta tarttui mukaan musta mekko, jota en voinut vastustaa. Etukappaleen mustasta pitsistä huolimatta mekko on rennon oloinen, "arkinen pikkumusta", joka sopii käytettäväksi moninaisissa tilanteissa. Puoleen alennetusta hinnasta tuli vielä 50% ale, joten hinta oli hyvin edullinen. Lisäksi löysin kengät, jotka ovat kieltämättä hieman tylsät, mutta käytännölliset. Tarvitsen välillä tällaisia siistejä peruskenkiä ja näiden maltillinen korko on parempi jalassani kuin aivan matalat. 


Olen tarvinnut pari uutta valkoista perus t-paitaa ja sattumoisin löysin ne, kun ruokaostosten lomassa piipahdin parissa vaateliikkeessä.


Viikon odotetuin tv-ohjelma oli Mr. Selfridge, johon jäin koukkuun heti ensimmäisen tuotantokauden alusta. Toivottavasti sarjan viehätys on onnistuttu säilyttämään myös näissä uusissa jaksoissa. Mr Selfridgen tyttärellä oli muuten aivan ihana helmikoru kaulassa häissään. Pitäisiköhän kokeilla miten tuollaisen punominen onnistuisi.


Valmistin eräänä päivänä kalaruokaa, jonka ohjeen kirjoitin tänne. Kuvia napsiessa tuli mieleen, että blogiin tulee kuvattua ja kirjoitettua enemmän tai vähemmän herkkuruuista, joissa ei kermaa ja voita säästellä. Totuuden nimissä on kyllä sanottava, että normaalisti arkisin syömme hyvinkin tavallista perusruokaa, mutta eipä noita keittoja, salaatteja sekä perinteistä kotiruokaa tule kuvattua. Tässä nyt sitten pari otosta: Tykkään keitoista kovasti ja maanantaina tein jauhelihakeittoa. Torstaina pidin vähähiilihydraattisen päivän ja tuolloin ateria koostui broilerista lämpimän salaatin kera.


Kuten edellisessä postauksessa totesin, alan innostua leveämmistä lahkeista. Tällä viikolla kaivoin kaapin perukoilta vanhat bootcut-farkut, jotka olivatkin mukavan rennot perjantain ruokaostoksille. Koko asusta kuvia tulossa myöhemmin.


Eilen oli kevätpäivän tasaus ja tästä lähtien päivät ovat yötä pidempiä, fantastista!

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!






perjantai 20. maaliskuuta 2015

Maanantai liehulahkeissa

Näin viikon päätteeksi palaan asukuvissa vielä maanantaihin.
Alan yhä enemmän ja enemmän innostua jälleen kerran uuden tulemisen kokevista leveälahkeisista housuista. Asiaa edesauttaa varmaan se, että mulla ei missään vaiheessa ole tullut minkäänlaista kyllästymistä niihin tai sellaista Ei-koskaan-enää -fiilistä, niin kuin joillekin tuttavilleni. Maanantain asu rakentuikin sitten leveälahkeisten housujen ympärille.


Taupen eli ruskehtavanharmaan housujen seuraksi valitsin saman värisen t-paidan. Tykkään käyttää leveälahkeisten housujen kanssa istuvaa yläosaa ja vaaleanpunainen jakku sopi hyvin tuohon ajatukseen. Lisäksi jakun väri toi kokonaisuuteen hieman keväistä henkäystä. Eikö huivi sovi kuin nakutettu asuun? Siitä kiitos lankeaa XL Cheap and Chic -blogin Sarille, jonka arpajaisista voitin sen taannoin.





Perjantai-ilta on viikon paras hetki. Mahtavaa viikonloppua!