Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste punainen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Tehosteena punaiset asusteet


Viime viikolla iski punainen villitys, kun kolmena aamuna valitsin ylleni jotain punaista: yhtenä päivänä asuun kuului kokopunainen paita, toisena punavalkoista raitaa. Torstain asu koostui klassisesta farkut, valkoinen paita ja musta bleiseri -yhdistelmästä, jota höystivät punaiset asusteet. Ne toimivat kivasti kokonaisuuden piristeenä. Pitäisi oikeastaan vielä useammin lisätä asuun vaikka pienikin punainen yksityiskohta tehosteeksi.



Bleiseri on aina kuulunut vaatekaappini peruspilareihin. Vaikka läheskään aina jakun sisältävät asut eivät päädy kuviin asti, niitä on täällä blogissakin näkynyt ylläni erittäin usein. Jakun käytössä oli poikkeuksellisen pitkä tauko, kun en koko kesänä pitänyt niitä kertaakaan. Nyt syksyn tullen olen jälleen innostunut niistä ja harva se päivä skarppaan asun bleiserillä.




Mukavaa iltaa!





torstai 12. heinäkuuta 2018

Punaista ja röyhelöä



Kevättalvesta lähtien olen ollut hirmuisen innostunut käyttämään punaisen eri sävyjä. Viininpunainen on tosin jäänyt kesäkuukausien aikana vähemmälle, mutta sitäkin useammin olen pukeutunut kirkkaanpunaiseen tai vaaleanpunaisen eri sävyihin. Innostuin jopa ostamaan loaferit näissä väreissä ja kaiken huipennuksena löysin kesäalesta punaisen käsilaukun, jota olen pitkään himoinnut.




Valkoisin kukkasin varustettu paita on ollut yksi punaisten yläosieni suosikeista. Raikkaan värin lisäksi pienet röyhelöt kaula-aukossa, hihansuissa ja helmassa ovat paidat juju, jota maltillinen kukkakuvionti ei jätä varjoonsa. Helmaröyhelö tulee kivasti esiin lyhytmallisen neuletakin tai jakun alta, mutta parhaimmillaan paita on kuitenkin sellaisenaan. Ainoa miinuspuoli on ainakin työpukeutumis hieman liian avara kaula-aukko, jonka vuoksi alle on aina puettava toppi.

Omaan pukeutumiseen kaipaisin uskallusta niin värien kuin kuosienkin uudenlaiseen yhdistelyyn. Kuvissa ja muiden päällä huomiota herättävät kombinaatiot ovat kerrassaan upeita, itsellä ruutujen, raitojen ja kuvioiden "sekamelska" tuntuu oudolta ajatukselta. Nippa nappa rohkenin valita  kukkapaidan pariksi housut, joiden kuosi on pientä ruutua :).







Toissa viikonlopun työrupeaman vastapainoksi vietän loppuviikon vapaalla. Niinpä suunnistimme eilen maalle, jossa ainakin tämä päivä on kulunut helteisissä merkeissä.

Ihanaa torstai-iltaa!





torstai 5. lokakuuta 2017

Ruutuhousut


Maalla on mukavaa, mutta onpas ihanaa olla taas kotona. Vietimme ensin muutaman päivän maalla, josta sitten matkasimme pariksi päiväksi appivanhempien luokse Etelä-Pohjanmaalle auttamaan erinäisissä syyspuuhissa niin heidän kotonaan kuin mökilläänkin. Omillakin tiluksilla teimme jo ensimmäisiä valmisteluita talven varalle, mutta vielä käymme siellä ainakin kerran laittamassa paikan kiinni puoleksi vuodeksi.

Nämä asukuvat otettiin ennen maalle lähtöämme. Kuukausi sitten näitte asukuvat, joissa ylläni oli kesällä ostamani bleiseri. Samaan aikaan hankin myös samaa ruutukuosia olevat housut, jotka ovat olleet käytössä aivan yhtä mieluisat kuin jakkukin. Olen aina tykännyt housuista, joissa on upslaakit ja näissäkin housuissa ne ovat yksityiskohta, johon ihastuin ensisilmäyksellä. Nilkat paljastavat lahkeet ovat ainakin näin alkusyksyllä tuntuneet oikein mukavilta ja eivätköhän ne nilkkureidenkin kanssa toimi mainiosti. Kirkkaanpunainen paita ja huulipuna samoin kuin lasihelmistä tehdyt korut toivat kokonaisuuteen pirteyttä ja saivat olon tuntumaan sateisena päivänä energiseltä ja reippaalta.








Taidanpa ryhtyä purkamaan laukkuja ja kasseja ja laittamaan tavaroita paikoilleen. Maalta toin mm. jäkälää, sammalta ym. luonnonmateriaalia syysistutuksiin sekä mm. pihlajanmarjoja, joista kokeilen tehdä vispipuuroa.

Mukavaa torstai-iltaa!




keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Kevät on tullut - raitapaidat esiin


Kevät on jo edennyt sen verran, että meikäläinenkin kaivoi viime viikolla esiin raitapaidat. Ja kun eräänä aurinkoisena aamuna laitoin yhden niistä ylleni, pitihän ottaa myös asukuvat. Itseä kyllä vähän huvitti, sillä vastaavia otoksia eli "vuoden eka raitapaita-asu" -kuvia löytyy varmaan joka vuosi ja voisin veikata, että nimenomaan maaliskuulta.

Tykkään yhdistää raikkaaseen raitapaitaan, joko musta- tai sini-valkoraitaiseen, ripauksen punaista. Toinen suosikkiasusteeni raitapaidan seurana on bandanahuivi. Tässä asussa yhdistin nuo kaksi ja kietaisin kaulaan punaisen bandanan. Sailoriasu, totesi Puuhis minut nähdessään.
Punaista löytyi myös korvakoruissa, vyössä ja nenänpäässä, heh. Sää ei ollut ollenkaan niin lämmin, miltä se vaikutti ja vaikka napsimme kuvat aika pikaiseen tahtiin, kylmähän siinä ehti tulla.





Seuraavaksi voisikin kaivaa esiin raitahameet ja -mekot. Onko teillä raidat käytössä ympäri vuoden vai kuuluvatko kevääseen ja kesään?

Mukavaa keskiviikkoiltaa!



torstai 22. joulukuuta 2016

Punaista, punaista


Onko mitään jouluisempaa väriä kuin punainen?
Aikoinaan koristelin kodin jouluksi lähes täysin punaisilla koristeilla. Muutaman viime vuoden ajan somisteet ovat olleet valko-hopeavoittoisia, mutta pieniä punaisia yksityiskohtia täytyy aina olla mukana. Näin joulun aikaan käytän punaisia vaatteitakin useammin kuin muulloin. Onko syynä tämä lumeton pimeys vai mikä, mutta tänä vuonna pirteä punainen vetää entistä enemmän puoleensa.

Sunnuntaina lakkasin kynteni pitkästä aikaa kirkkaan punaisiksi ja siitä sitten alkoi ennalta suunnittelematon punavoittoinen viikko: Maanantaina päivä lähti käyntiin Talven taika -teellä (punaisesta peltipurkista tietty), jonka nautin punaisesta Pikku Myy -mukista ja aamiaisen jälkeen päälle valikoitui punamusta ruutupaita.
Punainen vaatetus jatkui myös muina päivinä ja korut sekä asusteet ovat niin ikään olleet viikon teemavärin mukaiset.



Jouluaaton pukeutumista miettiessäni, kokeilin vuosi sitten hankkimaani paitista, punaista tietty. Sifongista ja pitsistä tehty paita on ollut erinomainen esim. tilanteissa, jotka eivät ole vaatineet varsinaista juhlapukeutumista, mutta joihin olen halunnut jotain hieman tavallista "parempaa" ylleni. Toisaalta paita ei ole ollut liian hieno arkikäyttöönkään, kun neuleen, neuletakin tai jakun kanssa kylkipitsit ja hihat jäävät piiloon.




Paidan helmassa on kaunis leveä pitsireunus, jota en halua peittää hameen tai housunkauluksen alle. Niinpä olenkin yleensä valinnut paidan seuraksi kapean alaosan. Kivana yksityiskohtana on aaltomaiset hihansuut, jotka lisäävät ripauksen juhlavuutta.



Me toimme joulukuusen sisälle tänään, joten nyt lähden koristelupuuhiin. Taidanpa lisätä tänä vuonna myös kuuseen muutaman punaisen koristeen valkoisten ja hopeisten joukkoon.

Hauskaa joulun odotusta!





perjantai 8. heinäkuuta 2016

Keskiviikon punainen asu




Keskiviikkona lähdin hoitelemaan yhtä sun toista asiointia, sitä kun tuntuu aina riittävän reilun viikon maalla oleskelun jälkeen. Kun ajelimme vanhan kotimme tienoilla, teimme pikaisen päätöksen käydä katsastamassa, miltä entinen asuinalueemme näyttää. Jos jotain kaipaan vanhoilta kotikulmiltamme, se on kävelytie, joka sivusi tonttiamme. Hiekkatiellä on otettu lukuisia asukuvia; valaistus oli yleensä aina erinomainen, luonnon kumpuileva maasto puuportaineen antoi mahdollisuuden vaihteleviin kuvauskulmiin ja vuodenaikojen mukaan muuttuva luonto loi mainiot puitteet erilaisille taustoille kuviin. Kuvauksen helppoutta ja mukavuutta lisäsi myös se, että tämä kaikki oli vain muutaman metrin päässä ulko-ovestamme.


Kotoa lähtiessä ei tullut mieleenkään asukuvien napsiminen, mutta en voinut vastustaa kiusausta, kun tallustelimme tutuissa maisemissa. Asu sinänsä oli hyvinkin arkinen: farkut, ohut harvaneuloksinen paita ja Converset. Ei siis kovin kuvauksellista, mutta ah niin mukavaa!




Punainen väri tuntui ihanan piristävältä ja jälleen kerran ihmettelin, miksi en tule käyttäneeksi sitä useammin. Illaksi tosin väri taas muuttui, kun asu vaihtui raikkaan punaisesta kokomustaan. Siitä sitten kuvia myöhemmin jossain vaiheessa.

Pirtsakkaa viikonloppua!


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Punainen piristää


Blogini samoin kuin koko blogimaailma on ollut katkolla viikon ajan. Muuttopuuhat ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa, ettei blogin päivitykseen puolen yön maissa ole enää riittänyt puhtia. En ole ehtinyt lukea muiden blogijulkaisuja, enkä ole käynyt edes instassa, joten olen aivan blogipimennossa viime päivien tapahtumista. Kamalaa!

Olemme kuskanneet tavaroita uuteen kotiin pikkuhiljaa ja "päämuuton" eli isoimpien huonekalujen siirron suunnittelimme ensi viikoksi. Monen asian loksahdettua paikoilleen suunniteltua aikaisemmin varsinainen muutto tapahtuikin jo tällä viikolla. Muuttolaatikoita olenkin sitten pakannut ja purkanut urakalla ja nyt on huonekalujen lisäksi mm. astiat, kirjat ja vaatteet uudessa kodissamme.

Asukuviakaan en ole ottanut yli viikkoon, mutta kamerasta löytyi parit julkaisemattomat kuvat viime viikolta.
Viimeksi kerroin, että vaatteita oli kahdessa asunnossa ja monena päivänä mustaan perusasuun toin muutosta vaihtamalla huivin tai jakun/neuleen väriä ja tyyliä. Näissä kuvissa asua täydensi vaaleanpunainen, edellisenä päivänä yllä oli ollut pirteää punaista neuletakin ja silkkihuivin myötä.
Housut ja paita olivat samat, mutta pienillä muutoksilla kokonaisuus näytti aivan toiselta. Taas kerran tuli mieleen, että kyllä meillä naisilla on etu puolellamme, kun voimme saada näin yksinkertaisilla keinoilla asut uuden näköisiksi.




Tavaraa on vielä jäljellä vanhassa kodissa ja vaikka luovutamme asunnon uusille asukkaille vasta marraskuun puolella, töitä riittää edelleen. Kaikki korutarvikkeet ovat vielä muuttamatta ja varastot ja paljon muutakin odottaa vielä läpikäymistä ja siirtoa kotiin, kierrätykseen tai roskiin. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella ja tänään ehdin käväistä - joskin pikaisesti - I love me -messuilla. Eiköhän taas blogikin päivity normaaliin tahtiin ja pääsen lukemaan muiden kuulumisia.

Ihanaa viikkoa!