Reilun parinkympin ikäisenä opiskeluiden jälkeen ensimmäinen ihka oikea työpaikkani oli eräässä ministeriössä. Toimistoamme johti patriarkaalisin ottein herra Teollisuusneuvos, joka todellakin oli teollisuusneuvos isolla T:llä: leppoisan mukava, mutta kunnioitusta herättävä vanhan ajan johtaja, jolla oli vankat mielipiteet. Yksi hänen järkkymättömistä näkemyksistään oli, että naiset eivät käytä töissä housuja. Piste. Mitäpä minä olin vastaanväittämään ja mukisematta (ainakaan ääneen) pukeuduin kiltisti hameeseen. Ennen eläkkeelle jäämistään herra Teollisuusneuvos oli kuitenkin useaan otteeseen pois ja sen verran kapinahenkeä minussa oli, että käytin tilaisuutta hyväkseni ja käytin niinä päivinä pitkiä housuja. Hyvin usein hän saattoi pelmahtaa toimistoon kesken vuosi- tai sairaslomansa. Hän ei kertaakaan huomauttanut housuasuistani, mutta silti tunsin itseni kuin pahanteosta yllätetyksi.
Sittemmin siirryin yksityisen työnantajan palvelukseen, jossa pukeutumiskoodi oli paljon vapaampaa. Tuon ensimmäisen työpaikkani puolentoista vuoden ajanjakso on kuitenkin vaikuttanut työpukeutumiseen näihin päiviin saakka. Suurinta osaa vaatteistani käytän toki sekä töissä että vapaa-ajalla, mutta on myös jokunen ns. työvaate sekä toisaalta tosi rentoja vaatteita, joihin ei tulisi mieleenkään pukeutua töihin lähtiessä. Yksi tämän hetken lemppariasuistani on konjakin värisen hameen ja mustan yläosan yhdistelmä, jota tykkään käyttää niin toimistossa kuin vapaallakin. Leveähelmainen hame on aika ohut ja sopii oikeastaan paremmin käytettäväksi lämpimämmillä säillä. Paksut sukkahousut ja neule tai poolo päivittävät sen kuitenkin mitä mainioimmaksi talviasun osaksi.
Ihanaa loppuviikkoa!



















