Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoviini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkoviini. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Tiistain asu ja viini-ilta

Maanantain asun vaaleiden housujen ja mokkasaappaiden yhdistelmä sekä ruskeat sävyt jäivät ilmeisesti jotenkin "päälle", sillä eilen tuli valittua samantyylinen kombinaatio. Housut tosin vaihtuivat vaaleanruskeista kitinvärisiin, ja vaikka ne näyttävät kuvissa samalta, itsellä ei ollut 'taas-sama-vaate' -oloa (vaikka käytän useinkin samoja vaatteita parina päivänä peräkkäin).



Mokkasaappaat eivät ole kaikista ihanteellisin vaihtoehto loskakeleillä, mutta säätilaa uhmaten käytän niitä silti silloin kun mieli tekee ja ainakin toistaiseksi olen välttynyt valkoisilta raidoilta, joita lumisohjosta jää mokan pintaan. Ai niin, täytyypä muistaa suihkuttaa ne kyllästeaineella taas.

Ruutupaitis oli jo uutena miellyttävän pehmeä ja muutaman pesukerran jälkeen se vain parani entisestään. Hihoissa on nepparikiinnityksellä toimivat nauhat, joiden avulla hihat saa käärittyä ylös. Siten paitaa on tullut käytettyä myös viileämpinä kesäpäivänä. Nyt se oli käypä vaate ohuen neuleen alle.

























Korusetti oli maanantain sirojen kultakorujen vastapainoksi massiivinen. Rannerenkaan ja kaulakorun litteät osat ovat kiveä ja kaulakorun epämääräiset vaaleammat sykeröt lasia, joten kaulakoru painaa yllättävän paljon.





Eilen oli jälleen kuukausittaisen viiniklubin kokoontuminen, tammikuun illasta kerroin täällä.  Illan teemana oli espanjalaiset viinit, joita maistelimme Antti Uusitalon johdattelemana. Espanjalaisia viinejä olemme ostaneet kotiin aika harvoin, mutta eilisiltaisen tastingin valikoimasta muutamaa voisi kokeilla kotonakin. 

Vaaleanpunainen cava, Codorníu Selección Raventós Pinot Noir Brut, oli minun makuuni liian kuivaa "lipittelyviiniksi", mutta esim. brunssikuohuvana se voisi toimia hyvin.

Tastingin valkoviini, Torres Viña Esmeralda 2013, on monikäyttöinen viini ja sen pieni makeahko vivahde sopii erinomaisesti itämaisten mausteiden sitruunaruohon, fish saucen ym. seuraksi. Hintakin (n. 10€) on edullinen viinin laatuun nähden, joten sitä täytyy ehdottomasti ostaa, kun seuraavan kerran teen thai-tyyppistä wokkia.

Illan punaviineistä suosikikseni nousi Faustino I Gran Reserva, jonka mausteinen ja tyylikäs maku, miellyttävä hapokkuus ja pehmeät tanniinit olivat kovasti mieleeni. Vakituiseksi viikonloppuviiniksi ei meille tästä viinistä kuitenkaan ole, sillä 24 euron hinta on yläkanttiin verrattuna normiviineihimme. Mutta voi sen silloin tällöin hankkia hyvän ruuan seuraksi.
Ensi kuussa viinimatka jatkuu Espanjasta Italiaan, kun illan aiheena on Piemonten viinit Aki Summasen johdolla.




keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vuoden ensimmäinen wine tasting


Onko näiden viinien värissä ja viskositeetissa eroja? Mitä aromeja tuoksusta löytyy?

Olemme Puuhiksen kanssa osallistuneet jo usean vuoden ajan Leppävaarassa sijaitsevan Ravintola Basen wine tasting -iltoihin. Viiniklubi bACe kokoontuu joka kuukauden toinen tiistai joulukuuta ja kesäkuukausia lukuunottamatta ja viini-illan aikana maistelemme vaihtuvien isäntien johdolla viinejä joko meidän klubilaisten tai isännän ehdottaman aiheen mukaisesti.

Teemoja on ollut lukuisia ja arvioitavanamme on ollut esim. tietyn alueen, maan tai tuottajan viinejä (Alsace, Toscana, uuden/vanhan maailman viinit...), tietyn rypäleen viinejä (shiraz, cabernet sauvignon, chardonnay, riesling...) sekä teemaan tai ajankohtaan liittyviä viinejä (rapuviinit, riistaviinit, jouluviinit...). Olemme kokeilleet sokkotastingiä ja testanneet kuinka Riedelin lasit tuovat eri rypälelajikkeiden ominaisaromit esille. Joskus maistelemme illan aikana vain joko puna- tai valkoviinejä, toisinaan molempia ja olemme pitäneet jälkiruoka-, portviini- sekä kuohuoviini- ja shampanjatastingejä.

Tasting-lasit ovat pelkistetyn yksinkertaiset ja kapealinjaiset ja jokainen jäsen tuo oman lasisettinsä mukaan klubi-iltaan.


Yleensä arvioimme viittä eri viiniä, kuudes lasi on vettä varten. Eilen oli kuitenkin poikkeus ja illan isäntänä toimineen Heikki Valtosen johdolla maistelimme kahta valkoviiniä ja neljää punaviiniä.
Aiheenamme oli australialaisen viinibrändin Yellow Talen viinit. Illan viinitarjonnasta tosin vain yksi löytyy Alkon hyllystä ja pari muuta tilausvalikoimasta.





Viinien lisäksi tastingiin kuuluu pieni maistelulautanen, jolloin voi kokeilla kunkin viinin yhteensopivuutta eri ruoka-aineiden kanssa.

Eilisen maistelulautasen herkkuina tarjolla oli pala Brie-juustoa, hanhenmaksapatee päärynälohkolla sekä suolakeksi vuohenjuustomoussella. Keittiömestari oli kehittänyt moussereseptin viiniklubiamme varten. Se oli  taivaallisen ihanaa ja sopi mielestäni huomattavan paljon paremmin valkoviinien kuin punaviinien kanssa.



Uutta lempiviiniä ei tämänkertaisesta tarjonnasta löytynyt, mutta olipa taas mukava testata uusia viinituttavuuksia parin kuukauden tauon jälkeen.

Vaatimattomalla maku- ja hajuaistilla varustettuna minusta ei ole tullut (eikä tule) viiniasiantuntijaa lukuisista tastingeistä huolimatta. Sen sijaan mielenkiintoista ja kiehtovaa perehtyminen on ollut. Olen oppinut paljon viineistä ja toisaalta tiedostan, miten vähän tiedän. Olen löytänyt monta uutta lempiviiniä ja rypälelajiketta, joista tehdyistä viineistä yleensä pidän (tai joista en juurikaan pidä).

Perehtyminen viinien monitahoiseen maailmaan jatkuu jälleen kuukauden päästä. Tuolloin viiniklubimme kokoontuu seuraavan kerran ja sommelier Antti Uusitalon johdattamana maistelemme espanjalaisia viinejä.

In vino veritas.