Näytetään tekstit, joissa on tunniste burgundi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste burgundi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. joulukuuta 2020

Burgundia pitkästä aikaa

Meillä itsenäisyyspäivä sujui erittäin rauhaisissa merkeissä kotoillen. Ei ollut juhlia, kyläilyjä ystävien luona tai vierailijoita. Sen verran päätimme kuitenkin juhlistaa kotimaan syntymäpäivää, että panostimme päivälliseen hippuisen normaalia enemmän. Pääruoaksi valmistin vorschmackia, joka sai hautua reilut neljä tuntia suussa sulavaksi. Lähipäivinä laitan tänne ohjeen, jolla tein sen.

Sunnuntain vieton ihanuutta lisäsi vielä se, että maanantaina oli edessä vapaapäivä. Plussatunteja on parissa kuukaudessa kertynyt yli työviikon verran, joten nyt oli hyvä hetki "kuluttaa" niitä ylimääräisen vapaan merkeissä. Kuin tilauksesta maanantaina oli kerrassaan mahtava sää, joka houkutti pitkälle kävelylenkille. Kierros Seurasaaren ympäri teki hyvää niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, sillä ulkoilu on jäänyt parin viime viikon aikana turhan vähäiseksi.



Ja sitten asukuviin. 
Viininpunainen on väri, jota yleensä käytän syksyisin muodossa jos toisessa erittäin paljon. Etätyöskentely - sekin suurelta osin maalta käsin - on vaikuttanut siihen, että tänä syksynä voi laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun ylläni on ollut jotain burgundia. Maalla minulla on "landevaatteet", joiden joukossa ei taida olla mitään viininpunaista. Kotona ollessa olen enimmäkseen valinnut ylleni harmaan ja mustan ohella ruskean tai beigen sävyjä, kuten viime kertaisissa asukuvissa näkyikin.




Tammikuussa, aikaa ennen koronaa, ehdin käväistä jo perinteeksi muodostuneella alennusmyyntireissulla Tallinnassa ystävättäreni kanssa. Tein aika kivoja ale-löytöjä, joista yksi oli viininpunainen bleiseri. Olin sellaista kaivannut jo jonkin aikaa, joten oli mukava sattuma, kun mieluisa löytyi etsimättä.

Minulle jakut ovat vaatekaapin peruspilareita, joita käytän usein ja lemppareita niistä monen vuoden ajan. Tänä syksynä siivosin kaapista kiertoon vielä viime vuonna asukuvissakin esiintyneitä bleisereitä, joista jotkut olen hankkinut 10-15 vuotta sitten. Klassiset perusjakut kestävät muodin muutokset vuodesta toiseen. 




Hyvää loppuviikkoa!






keskiviikko 5. joulukuuta 2018

3 x burgundia



Innostukseni viininpunaiseen on jatkunut koko syksyn ajan voimakkaana ja olen käyttänyt väriä vaatetuksessa vähintään kerran viikossa. Asukuvia olen viime viikkojen aikana ottanut harvoin ja eikös useimmat niistä ole sattumoisin juuri niinä päivinä kun ylläni on jotain burgundia. Kokosin tähän kuvat kolmesta tällaisesta asusta.


Musta-viininpunaisen tunikan ja keinonahkaisten housujen yhdistelmä oli ylläni viime lauantaina. En useinkaan suosi pukeutumisessani tunikoita, mutta tästä kyseisestä olen pitänyt erittäin paljon. Malli on leikkauksen ja rypytysten ansiosta mukavan väljä, mutta ei kuitenkaan telttamainen. Vesiputouskaulus ja etumuksen pystynappirivistö toimivat myös kivoina yksityiskohtina.





Marraskuun puolivälissä tekemälleni Tallinnan matkalle varustauduin burgundiin neuletakkiin ja nilkkureihin sonnustautuneena. Nilkkurit ostin pari vuotta sitten Tallinnasta. Ne ovat äärettömän hyvät jalassa, itse asiassa paljon mukavammat kuin sneakersini. Ne jalassa jaksoin hyvin kävellä pitkin vanhankaupungin mukulakivikatuja.





Lopuksi työasu marraskuun alkupuolelta. Puolipoolo neule ja väljät vajaamittaiset housut muodostavat rennon, mutta riittävän siistin toimistoasun. Yhtenäistä kaikille kolmelle kokonaisuudelle ovat nilkkurit ja kivihelmistä tekemäni korvakorut. Korvikset nimesin aikoinaan Rypäleeksi, sillä ne tuovat elävästi mieleeni viinirypäleet.





Tässä oli kerralla nyt sellainen burgundipläjäys, että lupaan olla postaamaatta piiiitkään aikaan viinipunaisia asuja.

Hyvää itsenäisyyspäivää!






lauantai 6. lokakuuta 2018

Pliseerattu midihame


Puolitoista kuukautta sitten Tallinnassa käydessäni kiertelin muutamia vaatekauppoja. On aina kiva vertailla toisiinsa Suomen ja naapurimaan tarjontaa. Pääosin tietysti samat trendit toistuvat, mutta erojakin yleensä löytyy.
Elokuussa Tallinnan nuorisoliikkeissä värimaailma oli erittäin kirjava, värejä löytyi laidasta laitaan eikä mikään niistä ollut vallitseva. Esim. sinapinkeltaisia/-ruskeita vaatteita, joita Suomen kaupoissa näkyi jo alkusyksystä, ei ollut lainkaan. "Aikuisten" putiikeissa sävyt olivat hyvin klassisia: mustaa, valkoista, harmaata tai tummansinistä ja -vihreää. Myös harmonisia, maanläheisiä ruskean ja beigen sävyjä näkyi paljon, viininpunaistakin jonkin verran. Kuoseissa suosituin oli ruutu, mutta pallokuosia näkyi yllättävän paljon, sitähän ei meidän kauppojen syysvalikoimissa juurikaan ole ollut. Tummapohjaisia kukkakuosisia paitoja, hameita ja mekkoja oli edelleen tarjolla.

Vaatteista ja vaatemallistoista nostan esiin yhden eli pliseeratun midipituisen hameen. Sitä oli myynnissä jokaisessa kaupassa kohderyhmästä riippumatta. Suosituimpia olivat yksiväriset, mutta varsinkin nuorisolle tarjolla oli hyvinkin värikkäitä versioita



Omassa vaatekaapissani on tällä hetkellä kaksi pliseerattua hametta, joista toinen on musta keinonahkainen, toinen on kuvissa näkyvä viininpunainen. Molemmat olen ostanut jo muutama vuosi sitten. Ne ovat olleet "tauolla" vuoden pari, mutta tänä syksynä olen innostunut jälleen käyttämään niitä. Varsinkin burgundi hame on ollut monesti ylläni niin töissä kuin vapaa-ajallakin.



Viininpunaista hametta olen käyttänyt niin arkena kuin myös tilaisuuksissa, jotka ovat vaatineet hippuisen parempaa vaatetusta, mutta ei kuitenkaan juhla-asua. Pitsisen paidan parina ja korkkareiden kanssa hame onkin ollut passeli tuollaisiin tilanteisiin. Arkisempi asuversio syntyy neuleen ja paksujen sukkisten avulla. Niiden ansiosta kevyt, sifonkinen hame soveltuu hyvin syksyiseen säähän eikä tunnu lainkaan liian kepeältä.
Musta-burgundi asu oli ylläni viime viikolla töissä. Se tuntui niin mukavalta päällä, että pukeuduin samaan kokonaisuuteen torstaina, kun lähdin kampaajalle.






Leppoisaa lauantaita!


keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Burgundi kuuluu syksyyni


Nyt on pakko todeta, että syksy on kuin onkin vallannut mieleni; viime viikolla kaivelin kaapin kätköistä esiin viininpunaisia vaatteita. Burgundi on nimittäin väri, joka edustaa minulle syksy- ja talvikauden alkua. Käytän sitä paljon kevääseen saakka, mutta yleensä maaliskuun loppu puolella ellei peräti jo aiemmin se alkaa tuntua liian talviselta. Jätänkin tuolloin värin suosiolla pitkälle kesätauolle, mutta syksyn saavuttua se vaikuttaa taas ihanan lämpimältä sävyltä.




Viininpunainen on yksi lempiväreistäni ja sen sävyisiä vaatteita on kertynyt kaappiin aika paljon. Paidat, hameet ja mekot ovat kuitenkin malliltaan ajattomia, joten muodin heilahteluista huolimatta olen voinut käyttää niitä usean vuoden ajan. Ja koska ne eivät ole ympärivuotisessa käytössä, en edes ole kyllästynyt niihin. 
Viinipunaisten vaatteiden myötä myös saman väriset kengät, laukut, huivit ja korut ovat päässeet nekin pitkästä aikaa käyttöön.






Olin maanantain vapaalla ja tulimme viikonlopun vietosta maalta vasta tuolloin. On se vaan erikoista, että vain yksi ylimääräinen vapaapäivä saa viikonlopun tuntumaan hurjan pitkältä ja toisaalta sen jälkeen työviikko hujahtaa ohi vauhdilla.

Eikö ole kauniin värinen munakoiso! Sopii täydellisesti omaa syysfiilikseeni. 





maanantai 6. marraskuuta 2017

Peplum-paidassa



Ruutuhousujen ja burgundin paidan yhdistelmä on jälleen hyvä esimerkki simppeleistä asuista, joita olen viime aikoina suosinut. Järjestellessäni jokin aika sitten talvisempia vaatteita kaappiin, kätköistä löytyi vanha peplum-paita. Jätin sen helposti saataville ja kun eräänä aamuna hinkusin jalkaani viime vuonna ostamani viininpunaiset nilkkurit, paitavalinta kohdistui sen enempää miettimättä kyseiseen paitaan. Sinänsä asussa oli kaikki jotakuinkin kohdillaan: se oli siistin toimistokelpoinen, sisälsi yhden lemppariväriyhdistelmistäni ja mikä tärkeintä, väljät housut ja hieman elastaania sisältävä paita olivat äärimmäisen mukavat ja rypistymättömät päällä.
Perjantaina lähdin viettämään naisten iltaa ja valitsin päälle saman paidan ja nilkkurit. Kokonaisuus oli kuitenkin huomattavan paljon rennompi, kun kangashousujen sijaan jalassani oli mustat kapeat farkut. Pienellä muutoksella oli iso vaikutus.







 

Mukavaa maanantai-iltaa!





perjantai 22. syyskuuta 2017

Syksyistä burgundia

Joka vuosi jossain vaiheessa syksyä mulle tulee hinku viininpunaiseen väriin, niin nytkin. Mitä pidemmälle syyskuu on edennyt, sitä mieluummin olen etsinyt aamulla ylleni burgundia, tälläkin viikolla jo kolmena peräkkäisenä päivänä. Eilen asuna oli viininpunaiset housut ja harmaa yläosa, tänä aamuna päädyin viininpunaiseen paitaan. Sen ja harmaanmustien housujen muodostaman kokonaisuuden sain skarpattua istuvalla bleiserillä. Viikonlopun ruokaostoksille asu muuttui rennommaksi, kun vaihdoin jakun paksuun neuletakkiin.







Pitkästä aikaa otin käyttöön myös DKNYn käsilaukun. Laukku osoittautui aikoinaan hieman epäkäytännölliseksi lyhyen hihnan vuoksi, mutta keksin tehdä siihen uuden hihnan metalliketjusta. Sen jälkeen laukkua tuli käytettyä paljon useammin, kun sen sai olkapäälle tai crossbodyksi.  

 
Viikon paras hetki - perjantai-ilta! Niin hektistä on elämä taas ollut, etten ole ehtinyt viettää tällä viikolla yhtään iltaa kotona. Niinpä viikonloppu tuntuu sitäkin paremmalta, varsinkin kun ohjelmassa ei ole mitään ennakkoon aikataulutettua menoa tai tapaamista. Monet edelliset viikonloput ovat sujuneet sinänsä kivojen juttujen ja rientojen merkeissä, mutta välillä on ihana viettää leppoisaa kotiviikkistä laiskotellen.

Taidanpa siirtyä sohvalle telkkarin ääreen. Rentouttavaa viikonloppua!