keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Luumun sävyjä


Lumimyräkän ja talvisen maiseman keskellä tuntuu oudolta, että vasta reilu viikko sitten luonto oli kovin syksyinen. Asukuvia oli kiva ottaa ulkona, jossa vielä tarkeni olla kuvauksen ajan ilman takkia. Nyt sitten alkaa jälleen muutaman kuukauden haasteellinen kausi, kun sisätiloissa ei valo oikein tahdo riittää kuvaamiseen.


Pliseerattujen hameiden lisäksi harmaa kynähame on tämän syksyn suosikkejani ja etenkin neuleen kanssa olen tykännyt käyttää sitä monesti. Kyseinen hame oli ylläni mm. tässä postauksessa, jolloin asu oli muutenkin hyvin samanhenkinen kuin nyt.
Mustan neuleen sijaan päädyin vaihteeksi luumunväriseen Fransan neulepuseroon, joka on tämän syksyn hankintojani. Neuleessa on hieman normaalia lyhyemmät hihat ja ne ovat olleet aika kätevät, jos haluaa jättää esim. valkoisen paitiksen hihansuut hieman näkyville.

Joustavaa kangasta oleva hame on päällä äärettömän mukava ja rentojen yläosien lisäksi se sopii oikein mainiosti myös "virallisempaan" kokonaisuuteen jakun pariksi. Aluksi hieman karsastin toisella sivulla olevaa melko syvää halkiota, mutta ei se loppujen lopuksi häiritsevän paljastavalta tunnukaan, varsinkaan paksujen sukkisten kanssa.







Sen verran kylmä ilman päällysvaatteita tuli, ettemme muistaneet lainkaan kuvata koruja. Violetin värisistä kivistä ja hopeasta tehdyn kaulakorun ja korvikset kuvasin sitten jälkikäteen ja laitoin niistä kuvan tänään Nellona Designin instaan. Käypä kurkkaamassa.


Talvista viikon jatkoa!



3 kommenttia:

  1. Kaunis kokonaisuus, luumu on ihana väri, ihan unohtunut minulta tänä syksynä! Harmaan kanssa juurikin täydellinen<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumu on kaunis väri, mutta mullakin se jää monesti unholaan. Sen vuoksi taisin ihastuakin tähän neuleeseen, kun näin sen kaupassa.

      Poista
  2. Luumunpunainen on sitten ihana väri! Sopii sulle todella hyvin. Kynähame on minunkin lempparini. Kapealla hameella on mielestäni hoikentava vaikutus.

    Mukavaa isänpäivää <3

    VastaaPoista