tiistai 1. marraskuuta 2016

Viikon 42 ja 43 huiput


Edellinen viikon huiput jäi väliin, mutta tällä kertaa otoksia niin viime viikolta kuin sitä edeltävältäkin. Otsikoksi sopisi tosin paremmin Viikkojen visiitit.

Viime perjantaina osallistuin Helsingin kirjamessuille sekä ruoka- ja viinitapahtumaan. Rakastan kirjoja ja kirjojen tuoksua ja on ihana kierrellä selailemassa niin uusia kuin vanhempiakin teoksia ja pysähtyä kuuntelemaan mielenkiintoisia haastatteluja. Muutama kirja päätyi kotiin vietäväksi, osasta vihjaisen joulupukin apulaiselle.

Kirjapuolen jälkeen siirryimme maistelemaan juoma- ja ruokapuolen herkkuja. Maukkaita vaihtoehtoja löytyi molemmista.





Lauantaina kävimme illansuussa syömässä. Ravintolakäynnissä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta nyt tahdon nostaa asian esille valitsemamme paikan vuoksi. Välillä on virkistävää illallistaa jossain Helsingin klassikkoravintoloista, sillä niiden tunnelma on ainutlaatuinen niin atmosfäärin kuin ruokalistojenkin suhteen. Tällä kertaa kävimme pitkästä aikaa töölöläisessä perinteikkäässä taiteilijaravintolassa Elitessä. Valinta oli jälleen kerran mitä mainioin: alkuruokamme tryffelillä maustettu kukkakaalikeitto oli taivaallisen hyvää ja pääruokani hiillostettu nieriä suussa sulavaa. Aterian kruunasi kirpeän maukas passion crème brûlée.



Alkuviikolla vietimme pari yötä appivanhempien luona. Anopin maittavien riistaherkkujen lisäksi saimme nauttia kauniiden syyspäivien myötä hienoista ulkoilusäistä. Pihapiiristä löytyi vielä yksi kauniisti kukkiva pensaskin, mikä lie nimeltään.



Edellisen viikon ohjelmaani mahtuivat käynnit niin Helsingin valokarnevaaleilla kuin I love me -messuillakin. Linnanmäellä ihastelin valoja ja vempeleitä pikkulasten tavoin. 


I love me -messuista olette varmasti lukeneet monen bloggaajan kirjoittamana, joten minä en palaa tunnelmiin sen enempää. Messut olivat kaiken kaikkiaan kiva kokonaisuus, jonka tarjonnasta voisin mainita mm. Doppin stailaustilaisuus, I love fashion muotinäytös sekä monet mielenkiintoiset hyvinvointi-, terveys- ja kauneusalan tuotteet, näytökset ja esittelyt. Päivän antoisinpiin hetkiin kuului muutaman bloggaajakamun tapaaminen. Olipa aivan ihana tavata kerrankin oikeasti Fab Forty Something, Lady of The Mess, Tuula's life sekä tuulanneli blogien kirjoittajat. Jälkeen päin harmittelin, etten tajunnut napata kuvia näistä ihanista leideistä. Optimismia ja energiaa  blogin Katjan sentään muistin ikuistaa.  

 



Kuluva viikko sujuu sitten rauhallisimmissa merkeissä, sillä suurin osa viikosta kuluu maalla. Ihanaa marraskuun alkua!



1 kommentti: