Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynähame. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynähame. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
Kynähame - alkuvuoden alelöytö
Tapanani on hyödyntää alennusmyyntejä, joista monesti teenkin hyviä löytöjä vaatekaapin päivittämiseksi. Tällä kertaa tammi-helmikuun alemyynneistä tein kuitenkin vaatehankintoja enemmän kuin moneen vuoteen. Monet ostamistani vaatteista olivat jo pidemmän aikaa olleet hankintalistalla odottaen "sen oikean" osumista kohdalle. Niiden lisäksi tein aika monta hyvää heräteostosta, joista mainittakoon keinonahkahousut. Olen edelleen yhtä ihastunut niiden käyttämiseen kuin tässä tammikuisessa postauksessa ja vaikuttunut siitä, kuinka miellyttävä materiaali keinonahka on käytössä. En siis epäröinyt hetkeäkään, kun helmikuussa löysin alennusmyynneistä Soya Conceptin keinonahkaisen kynähameen. Jälleen kerran sattui niin sopivasti, että tangossa oli jäljellä yksi ainokainen kappale ja aivan uskomattomalla alennuksella (olen jo seonnut laskuissa, kuinka monta kertaa näin onnellisesti on käynyt, mutta en valita yhtään!). Olen vuosia haaveillut nahkaisesta kynähameesta, mutta syystä tai toisesta en ole tullut sellaista hankkineeksi. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen, että keinonahkainen versio tupsahti eteeni sattumalta.
Olen tykännyt yhdistää hameeseen paksun mustan villapoolon, mutta se alkaa tuntua jo turhan talviselta. Poolon sijaan päädyinkin vuosia sitten hankkimaani neuleeseen, jonka muuten simppeliin ilmeeseen venekaula-aukko sekä hieman levenevät, ranteiden yläpuolelle yltävät hihat tuovat ilmettä.
Toinen erikoinen sattuma on, että täällä kotikulmilla Soya Conceptin vaatteet eivät ole koskaan oikein saaneet minua innostumaan, mutta maalla käydessä löydän todella mukavia vaatteita kyseiseltä merkiltä. Olenkin ottanut tavakseni käydä aina katsastamassa, mitä kivaa heidän osastoltaan löytyisi.
Kivaa viikon jatkoa!
keskiviikko 9. marraskuuta 2016
Luumun sävyjä
Lumimyräkän ja talvisen maiseman keskellä tuntuu oudolta, että vasta reilu viikko sitten luonto oli kovin syksyinen. Asukuvia oli kiva ottaa ulkona, jossa vielä tarkeni olla kuvauksen ajan ilman takkia. Nyt sitten alkaa jälleen muutaman kuukauden haasteellinen kausi, kun sisätiloissa ei valo oikein tahdo riittää kuvaamiseen.
Pliseerattujen hameiden lisäksi harmaa kynähame on tämän syksyn suosikkejani ja etenkin neuleen kanssa olen tykännyt käyttää sitä monesti. Kyseinen hame oli ylläni mm. tässä postauksessa, jolloin asu oli muutenkin hyvin samanhenkinen kuin nyt.
Mustan neuleen sijaan päädyin vaihteeksi luumunväriseen Fransan neulepuseroon, joka on tämän syksyn hankintojani. Neuleessa on hieman normaalia lyhyemmät hihat ja ne ovat olleet aika kätevät, jos haluaa jättää esim. valkoisen paitiksen hihansuut hieman näkyville.
Joustavaa kangasta oleva hame on päällä äärettömän mukava ja rentojen yläosien lisäksi se sopii oikein mainiosti myös "virallisempaan" kokonaisuuteen jakun pariksi. Aluksi hieman karsastin toisella sivulla olevaa melko syvää halkiota, mutta ei se loppujen lopuksi häiritsevän paljastavalta tunnukaan, varsinkaan paksujen sukkisten kanssa.
Sen verran kylmä ilman päällysvaatteita tuli, ettemme muistaneet lainkaan kuvata koruja. Violetin värisistä kivistä ja hopeasta tehdyn kaulakorun ja korvikset kuvasin sitten jälkikäteen ja laitoin niistä kuvan tänään Nellona Designin instaan. Käypä kurkkaamassa.
Talvista viikon jatkoa!
torstai 27. lokakuuta 2016
Kynähame ja matalat nilkkurit
Viime päivät olen viettänyt vierailulla appivanhempien luona. Samalla tuli pidettyä some-taukoa, kun jätin paria instassa käyntiä lukuun ottamatta niin blogin kuin facebookinkin rauhaan: Päivisin oli muuta puuhaa enkä iltaisinkaan viitsinyt kuluttaa aikaa tablettia tai kännykkää selaten, vaikka mieli vähän tekikin. Sen sijaan jutustelun ja tv:n katselun lomassa tuli hieman neulottua ja yhden korun valmistaminenkin pääsi alulle. Eli kaiken kaikkiaan oikein mukavan leppoisaa, mutta siltikin sosiaalista ajan viettoa. Kotiin tulin muutama tunti sitten ja tuntuupa taas mukavalta saattaa itsensä ajan tasalle myös blogimaailmasta.
Asukuvat eivät ole ihan uuden uutukaisia, vaan ne on napattu viikko-pari sitten.
Minunlaiselle ikuiselle korkkarifriikille on ollut haasteellista opetella käyttämään hameen kanssa matalia kenkiä. Pikkuhiljaa olen tottunut niin ajatukseen kuin käyttöönkin ja matalat kengät valikoituvat hameen seuraksi yhä useammin. Itse asiassa tykkään, kun rouheat kengät tuovat siistiin hameeseen tai mekkoon yhdistettynä kokonaisuuteen särmää. Harmaat biker-tyyliset nilkkurit valitsen usein kynähameen ja neuleen pariksi: ne ovat riittävän sirot, jolloin ne eivät näytä kapeankaan hameen rinnalla kookkailta möykyiltä.
Viikonloppuna onkin halloweeninin aika. Onko teillä halloween-juhlia tiedossa?
Karmaisevaa viikonloppua!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Mustavalkoinen kevätasu
Kyllä oli ihanaa, kun tänään päivällä aurinko pilkisteli pilvien takaa. Tuli niin keväinen fiilis. Ja kevään edistymistä tosiaankin odottelen enkä pelkästään pitenevien päivien ja lisääntyvän valon vaan ennen kaikkea lämpenevien säiden vuoksi. Olen lopen kyllästynyt varsinkin talvitakkien käyttöön ja kyllähän kepeämpien vaatteiden esiin kaivaminen toisi kaivattua vaihtelua garderobiin. Mun osalta mm. kevättakit saavat toistaiseksi kuitenkin pysyä talviteloilla. Reilun parin viikon ajan vaivannut pienoinen flunssa ei ota talttuakseen eikä tilannetta ole yhtään parantanut viime lauantain palelemiseni Hakaniemen torilla liian vähissä vaatteissa.
Vaikka kevätvaatteita en olekaan kaivanut esiin, jotain vaikutusta kevät on kuitenkin tuonut asuihin. Pastellivärien lisäksi olen ottanut käyttöön vaatekappaleita, jotka eivät ole kesävaatteita, mutta joita en ole tullut käyttäneeksi talven aikana. Kuvien raitapaita ja neuletakki ovat hyviä esimerkkejä näistä ja niiden myötä mustavalkoinen asu tuntuu oikein keväiseltä.
Mulla on pari pitkää neuletakkia, joista pidän kovasti ja jotka periaatteessa sopisivat mainiosti käytettäväksi myös talvella vaikkapa kapeiden housujen kanssa. Ne ovat kuitenkin osoittautuneet aika epäkäytännöllisiksi talvivaatteiksi: ohuen ohut kangas ei ole lämmin ja kaipaan yleensä jotain vähän paksumpaa ja lämpimämpää neuletta tai jakkua takin alle, kelsiturkkia kun en tykkää käyttää kuin kovilla pakkasilla. Lisäksi neuletakin pituus on talvikeleillä hankala, sillä mun pitkät päällystakitkaan eivät riitä suojaamaan neuleen helmoja kastumiselta vesi- tai räntäsateella tai loskan ja lumen keskellä kävellessä. Toisaalta, nyt on sitäkin kivempi ottaa ne käyttöön muutaman kuukauden tauon jälkeen.
Mukavaa keskiviikkoa!

tiistai 25. elokuuta 2015
Kynähame ja kietaisupusero
Pikainen piipahdus tänne blogin puolelle ennen kuin lähden vielä nauttimaan lämpimästä illasta. Tällä ilmalla ei malta pysyä sisällä, varsinkin kun ennusteiden mukaan helteiset säät ovat tämän kesän osalta ohi.
Viime aikoina olen ollut hamefiiliksissä, kuten kuvistakin on ollut havaittavissa. Yksi syy on ollut se, kun ei ole tarvinnut tälläytyä sukkahousuihin; niitä saa ja joutuu pitämään riittävästi myöhemminkin.
Harmaan, paksua trikoota olevan kynähameen seuraksi valitsin kirjavan paidan. Tykkään kovasti puseron mallista, ja tajusin, että mulla on itse asiassa aika monta kietaisumallista puseroa, paitaa ja mekkoa. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti etsinyt tai hankkinut nimenomaan tuon mallisia vaatteita. Niitä on vain tullut ostettua, kun kiva vaate on osunut kohdalle.
Nyt lähden tunnustelemaan, josko ennustettua trooppista yötä edeltäisi trooppinen ilta.
Tiikerililjat aloittivat maalla kukkimisen vasta viime viikolla. Nuppuja oli yli 80, kun lähdimme kotiin. Siellä ne nyt sitten kukkivat keskenänsä. Mutta ihanaa, kun ehdin ihastella kuitenkin muutamaa kaunokaista.
Lämmintä tiistai-iltaa!
Viime aikoina olen ollut hamefiiliksissä, kuten kuvistakin on ollut havaittavissa. Yksi syy on ollut se, kun ei ole tarvinnut tälläytyä sukkahousuihin; niitä saa ja joutuu pitämään riittävästi myöhemminkin.
Harmaan, paksua trikoota olevan kynähameen seuraksi valitsin kirjavan paidan. Tykkään kovasti puseron mallista, ja tajusin, että mulla on itse asiassa aika monta kietaisumallista puseroa, paitaa ja mekkoa. En ole kuitenkaan koskaan tietoisesti etsinyt tai hankkinut nimenomaan tuon mallisia vaatteita. Niitä on vain tullut ostettua, kun kiva vaate on osunut kohdalle.
Tiikerililjat aloittivat maalla kukkimisen vasta viime viikolla. Nuppuja oli yli 80, kun lähdimme kotiin. Siellä ne nyt sitten kukkivat keskenänsä. Mutta ihanaa, kun ehdin ihastella kuitenkin muutamaa kaunokaista.
Lämmintä tiistai-iltaa!
lauantai 11. huhtikuuta 2015
Torstain harmaa hame ja sukkahousukriisi
Tiedättehän sukkahousukriisin? Sen tilanteen, kun vaikkapa aamulla päädyt pitkästä aikaa hameen tai mekon käyttöön, ja sitten huomaat, ettet löydä sopivia sukkahousuja. Epätoivoisesti yrität etsiä laatikosta sopivia sukkiksia, mutta löydät vain niitä, jotka ovat liian ohuet tai paksut, väärän väriset tai sävyiset, liian tummat tai vaaleat, kiiltävät liikaa tai liian vähän tai ovat muuten vain epäsopivat juuri sen hameen kanssa, johon haluaisit pukeutua. Sitten kun lopulta löydät ne yhdet soveltuvat, niissä onkin silmäpako tai jalkaan vetäessä tarttuvat kiinni johonkin ja räsähtävät rikki.
Mulle näin sattuu silloin tällöin, viimeksi torstaina. Asupähkäilyn päätteeksi valitsin harmaan kynähameen, jonka kanssa halusin ihoväriset sukkahousut. Kaapin hylly on täynnä sukkahousuja, eikä vaatteita valitessa tullut pieneen mieleen, että ihonvärisiä sukkiksia ei niiden joukosta löydy. Mustia kyllä oli vaikka kuinka monet ja muutamat muutkin, mutta ei niitä, mitä kaipasin.
Aikaa penkomisessa kului sen verran, että alkoi olla jo hieman kiire, mutta siinä sitten hieman kiukkuuntuneena ihmettelin, meneekö asu uusiksi vai laitanko sittenkin mustat sukkahousut. Onneksi hyllyn perukoilta löytyi loppujen lopuksi yhdet käyttökelpoiset. Ne tosin olivat 10 denierin ja kärkivahvikkeettomat, mutta saivat luvan kelvata. Että niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sukkahousut voi tulla iso ärsytys heti aamusta.
Eilen sitten hankin useammatkin ihonväriset sukkahousut varastoon, nyt pitäisi niitä vähäksi aikaa riittää. Onko aamuinen sukkahousukriisi teille tuttua?
Loistavaa viikonloppua!
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Kokomustaa ja vähän pitsiäkin
Viikko sitten vietin kaverini kanssa kaupunkipäivää ja tuolloin kiertelimme mm. Kampin kauppakeskuksen kaupat läpi. Kävimme tietysti myös Guessin myymälässä, jossa oli meneillään varaston tyhjennyksen vuoksi mittava alennusmyynti. Laukkujen ja lompakoiden osalta ei jäljellä ollut mitään sykähdyttävää, sen sijaan muutama ihan kivan näköinen vaate olisi ollut, mutta ei nekään loppujen lopuksi päätyneet edes sovituskoppiin saakka. Mutta kun näin mustan kauluspaidan, olin myyty!
Paita on farkkupaitamaisen rento lisättynä muutamilla kivoilla yksityiskohdilla: etukappaleiden sekä olkavarsien pitseillä ja harsomaisella kankaalla sekä hihansuiden napeilla ja neppareilla. Helmassa on myös pitsiä ja se on muotoiltu hieman muistuttamaan peplumia.
Lauantaina käytin paitaa mustien farkkujen kanssa ja yhdistelmä oli todella rento. Tänään se puolestaan muodosti mustan kynähameen kanssa siistin kokonaisuuden. Uusi lempivaate on löytynyt!
Koska paidassa itsessään on niin paljon yksityiskohtia, sen kanssa sopi kevyen sirot korut. Sunnuntaina tekemäni korvikset ja kaulakoru olivatkin juuri sopiva vaihtoehto.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)