Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulun odotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulun odotus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. marraskuuta 2018

Visiitti Tallinnaan


Blogissa on ollut suunnittelematon blogitauko, mutta nyt sitten olen jälleen takaisin linjoilla. Tässä katsaus toissa viikonlopun Tallinnan matkaan. Tällä kertaa teimme reissun Vikingillä, joten maissaoloaika jäi noin kolmeen tuntiin. Siinä ajassa ehdin kuitenkin mainiosti hoitaa tärkeimmät eli käväistä edellispäivänä auenneella Raatihuoneen joulutorilla sekä kiertää muutamat vakiovaatekaupat.

Vaatekaupoissa taisin kierrellä "punaiset lasit silmillä", sillä bongasin joka liikkeestä ja näyteikkunasta kaikki punaiset tai edes hieman punaista väriä käsittävät vaatteet. Ihania ne olivatkin! Springfield on yksi niistä kaupoista, joista löydän lähes joka kerta jotain kivaa. Nyt silmät iskeytyivät - kuinkas muuten - punaiseen, pitsisomisteiseen neuleeseen, jonka sitten ostinkin.






Mies jaksoi kärsivällisesti odotella kauppakierrokseni ajan ja pikaisen energiatankkauksen jälkeen suunnistimme kohti vanhaakaupunkia. Nautin suunnattomasti sen jouluisesta tunnelmasta ja myyntikojujen värikkäästä tarjonnasta. Eräästä kojusta olen jo usean vuoden ajan hankkinut yhden tai pari joulukoristetta. Vaikean valinnan jälkeen päädyin höyhentäytteiseen palloon. Torilla nautin myös tämän vuoden ensimmäisen glögin! Tiesittekö, että legendan mukaan vuonna 1441 Raatihuoneen torilla on sijainnut maailman ensimmäinen joulukuusi?






Raatihuoneen torilta olikin aika kiirehtiä takaisin laivalle. Lyhyen maissaolon vuoksi emme ehtineet syödä Tallinnassa, joten pitkästä aikaa päädyimme nauttimaan buffet-pöydän antimista. Tarjolla oli maukkaita jouluisia makuja, mutta eniten minut yllätti vegaanipöytä tarjonnallaan. Sen kaikki ruuat olivat kertakaikkisen mahtavia. Suosittelen! Myönnän, että käväisin myös jälkiruokavalikoiman kimpussa pariin otteeseen, ja lopuksi oli vielä jälkiruuan jälkiruuaksi napattava muutama namu. Huh, mitä ylensyöntiä!





Seuraava Tallinnan käynti on suunnitelmissa tehdä tammikuussa, jolloin käymme ystävättäreni kanssa tsekkaamassa alennusmyynnit.

Mukavaa tiistai-iltaa!






sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Viikon 50 huiput - käynti Tallinnassa

Keskiviikkona teimme päivämatkan Tallinnaan Eckerön Finlandialla, jolloin maissaoloaikaa jäi lähes 7 tuntia. Aikaa oli siis reilusti, mutta kiirehän meille taas loppujen lopuksi tuli.



Heti satamaan tultuamme suunnistimme kohti Kalamajan aluetta. Minusta on ihana kierrellä alueella ihailemassa kunnostettuja vanhoja puutaloja ja teollisuusrakennuksia ja välillä piipahtaa jossain  monista kivijalkakahviloista ja -baareista, ravintoloista, gallerioista tai designliikkeistä.
Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli rautatieaseman kupeessa sijaitseva Balti Jaama Turg. Paikka remontoitiin täydellisesti viime keväänä, jonka seurauksena vanha nuhjuinen tori muuttui nykyaikaiseksi viihtyisäksi ostoskeitaaksi. Tarjolla on kaikkea mahdollista hedelmä- ja vihanneskojuista liha- ja kalahalleihin, vaatteita, kenkiä, kosmetiikkaa, antiikkia sekä lukuisia pikaravintoloita.




Balti Jaama Turgilta jatkoimme matkaa entiseen teollisuusrakennukseen perustettuun Telliskivi Loomelinnak -keskukseen, josta löytyy sisustus- ja designliikkeitä, kahviloita, ravintoloita ja ateljeita.



Tällä kertaa minua erityisesti viehätti sisutuskauppa Homeart. Toisessa päässä liiketilaa on pieni kahvila, josta voi ostaa kahvin tai teekupposen seuraksi pientä suolaista tai makeaa pikkupurtavaa. Suurin osa tilasta on kuitenkin varattu kivoille sisustus- ja käyttötuotteille, koriste-esineille, huonekaluille ja viherkasveille. Ihana paikka!







Seuraavaksi olikin lounaan vuoro, jonka nautimme suositussa F-hoone ravintolassa. Viimeksi olen käynyt paikassa kolme vuotta sitten, sillä vaikka ruoka on erinomaista, kyllästyin siihen, että täpötäydessä ravintolassa ruokaa sai joskus odottaa yli tunnin. Tällä kertaa paikka ei ollut täynnä ja ruuan saimme yllättävän nopeasti. Tryffeli-kanapasta oli herkullista.



Lounaan jälkeen jatkoimme kohti vanhankaupungin joulutoria. Menin laskuissa sekaisin, kuinka monta rappusta täytyy nousta päästäkseen vanhaankaupunkiin. Välillä pysähdyttiin kuvaamaan maisemia.

Herätekäyntinä piipahdimme Aleksanteri Nevskin katedraaliin, joka löytyy Toompea-mäeltä. Ortodoksikirkko on kaunis ulkoa päinkin, mutta sisältä se on kertakaikkisen upea. Kirkon sisällä ei saanut ottaa kuvia, mutta käykääpä tutustumassa kirkkoon, kun käytte Tallinnassa.





Raatihuoneen joulutorilla käynti on jo monen vuoden ajan kuulunut joulunalusaikaani. Kojuista tarttui mukaan joulukoristeita sekä pari joululahjaa. Aikamme kierreltyämme olikin aika suunnata satamaa kohti. Yksi asia Tallinnan joulunäkymässä kiinnitti huomiotani: siellä ei ollut läheskään niin paljon joulu- ja kausivaloja kuin meillä.



Kilometrien kävelyt, kaffittelut ym. veivät sen verran aikaa, että päätin jättää kaupoissa kiertelyn väliin. Taisi ollakin ensimmäinen kerta, kun en käynyt yhdessäkään vaate- tai kenkäkaupassa. Niihin  suuntaan sitten tammikuussa, jolloin tiedossa on seuraava Tallinnassa käynti.

Viikko jouluun!  Hyvää kolmatta adventtisunnuntain iltaa!






maanantai 27. marraskuuta 2017

Tonttuovi


Pari kuukautta sitten näin instassa, Pinterestissä tms. ensimmäiset kuvat itsetehdyistä tonttuovista. Päätin saman tien, että sellaisen haluan meillekin. Askarteluliikkeissä on tarjolla valmiita ovipakkauksia ja niistä saakin tehtyä todella näyttäviä ovia punavalkoisin värein ja koristeltuna hienoilla saranoilla, ovenkahvoilla ja kolkuttimilla. Minä sen sijaan halusin mielellään kierrätysmateriaaleista valmistetun, rustiikin, vanhahtavan oloisen oven. Pitkään mietin mitä materiaalia hyödyntäisin ja lopuksi päädyin käyttämään pohjana valokuvakehystä.
Viikko sitten kävin kierrätyskeskuksessa ja sieltä sain puiset kehykset 50 sentillä. Kehysten koko on 12*17cm, josta lasin osuus 10*15cm, juuri sopivan kokoinen tontun oveksi.


Poistin kehyksistä metallisen kiinnityslenkin sekä nipsut, jotka pitävät lasin paikoillaan. Lasin alla oli tukeva vaneri, joka sopi hyvin oven "paneloinnin" taustamateriaaliksi. Jäätelötikut olivat liian lyhyitä, joten käytin pidempiä ja kapeampia tikkuja, joita saa mm. take away -kahvin mukana. Muutamat tikut olivat vähän käyriä, mutta puristimien avulla ne kiinnittyivät tiukasti pahviin. Oven poikkipuut tein jäätelötikuista.





Maalasin oven ja karmit tummanruskeiksi, jonka jälkeen liimasin oven kehysten sisäpuolelle kiinnittämääni pahviin. Saranat leikkasin tekonahkasta, kahvaksi kävi mustaksi maalattu oksan pätkä ja lukoksi liimasin nepparin vastakappaleen. Saranoiden naulat piirsin kultatussilla.





Ovea koristamaan ripustin pienen kranssin ja oven pieleen laitoin luudan odottelemaan tontun lumenluonteja.


Seuraavaksi pitää vielä nikkaroida portaat ja postilaatikko.
Onko tonttuovibuumi tarttunut teihin?

Mukavaa viikkoa!



maanantai 13. marraskuuta 2017

Viikon 45 huiput

Viikonloppu sujui mukavissa merkeissä ja eilisen isänpäivän lisäksi ohjelmaan kuului muutakin juhlintaa. Lauantaina vietettiin serkkuni 40-vuotissynttäreitä. Olipa taas mukava tavata lähisukua jutustelun ja herkuttelun merkeissä. Yhtään ainoaa kuvaa en tilaisuudesta ottanut, en edes herkullisista tarjoiluista. Välillä tekee hyvää keskittyä kameran sijaan läsnäolleisiin läheisiin ja yhdessäoloon. Perjantaina vietin laatuaikaa itseni kanssa, kun Puuhis lähti viettämään jo ennakkoon isänpäivää poikiensa kanssa. Viikon jälkeen oli ihana rauhoittua viikonlopun viettoon ja hyvän ruuan ja viinilasin jälkeen parkkeerasin itseni telkkarin ääreen. Olen syksyn aikana hurahtanut Halcyon, Aika on meidän sekä Ommelten välinen aika sarjoihin, joita yleensä en kuitenkaan ehdi katsoa varsinaisena esitysajankohtana. Onneksi jaksot voi laittaa tallennukseen tai ne löytyvät esim. Yle Areenasta. Perjantai-ilta kuluikin rattoisasti, kun katsoin putkeen 4 katsomatta jäänyttä jaksoa.

Koukuttavien sarjojen lisäksi tavallista runsaanpaan telkkarin katsomiseeni on syynä neulomisintoni. Minähän olen vielä aika noviisi villasukkien kutomisessa, opin homman vasta pari-kolme vuotta sitten. Alkusyksystä kaivoin esiin keskeneräisen sukkaneulomuksen, jonka aloitin viime talvena. Nyt sain vihdoin sukat valmiiksi, mutta neulomiset eivät suinkaan loppuneet siihen. Sukkaparin valmistuttua hankin lisää lankoja ja nyt on menossa jo viides pari. Olen erittäin iloinen, kun vihdoin osaan tehdä perussukan valmiiksi ilman jatkuvaa ohjeiden lukemista. Telkkarin katsominen ja neulominen samaan aikaan onnistuu siis hyvin. Ihastelen valtavasti muiden kutomia upeita kirjoneuleita, joihin itselleni ei vielä ole kärsivällisyys riittänyt. Onneksi esim. Novitalla on lankoja, joista tällainen aloittelijakin saa yhdellä kerällä loihdittua kivoja raitasukkia. Joku päivä sitten minäkin maltan keskittyä oikean kirjoneuleen opetteluun. Tulikin mieleen murre-ero: neulotaanko vai kudotaanko villasukat mielestäsi?


Viikko sitten sain vihdoinkin parvekkeen lopullisesti talvikuntoon. Ruusupapu tosin oli paria kuivunutta oksaan lukuun ottamatta edelleen täysissä voimissaan, mutta "papuverho" vaihtui kausivaloihin. Olin tuonut maalta muutaman pienen kuusentaimen, jotka nyt istutin pariin parvekkeella olevaan ruukkuun. Parvekkeen puolesta talvi voi tulla.




Ensimmäiset joululahjat hankin jo elokuussa, mutta omasta mielestäni en ole ollut muuten vielä lainkaan joulufiiliksissä. Pikku hiljaa taidan kuitenkin päästä joulunodotustunnelmiin, kun viikonloppuna hankin ensimmäisen joulukukan, paistoin ensimmäiset joulutortut - miniversiot omenahillosta ja glögiäkin olisi tehnyt mieli, mutta en muistanut ostaa sitä. Idea tämän vuoden joulukortteihin on toistaiseksi ihan hakusessa, mutta jouluaskartelun makuun pääsin muissa merkeissä. Toin maalta vanhoja ruostuneita hevosenkenkiä tarkoituksena tehdä ovikoristeita. Pari ensimmäistä sain jo valmiiksi ja molemmat annoin lahjaksi.



Viime syksyisen sairaalareissun jälkeen kahvin juontini loppui muutamaksi kuukaudeksi kokonaan. Kahvin korvasin teellä, ja vaikka nykyisin saatan aamulla juoda kupposen kahvia, teetä kuluu edelleen monta kuppia päivässä. Maku- ja teelaatumieltymykset ovat kuukausien aikana vaihdelleet, tällä hetkellä suosikkina ovat  maustetut vihreät teet.

Teenjuonnin lisääntyminen on aiheuttanut lieveilmiöitä: voisin hankkia vaikka kuinka paljon erilaisia purkkeja ja purnukoita irtoteelaaduille ja teepusseille ja haaveilen englantilaistyyppisestä teekannu- ja kuppisetistä. Eihän siinä muuten mitään, mutta kaappitila tekee tiukkaa. Viime viikolla kävin Espoon Iittalan loppuunmyynnissä ja sieltä tarttui mukaan kertakaikkisen ihana teekuppi. Kuvaa ei tähän hätään ole, mutta eiköhän se vilahda instassa joku päivä.



Kastehelmi-tuikku on niin ikään viimeviikkoinen ostos loppuunmyynnistä. Mattavalkoisia ei enää ollut jäljellä, mutta on harmaakin niin kaunis. Joko te olette päässeet joulunodotusfiiliksiin?

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille!