Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. helmikuuta 2019

Helmikuun alun huiput

Helmikuu on jo ehtinyt pitkälle, mutta palataanpa muutamaan kuukauden alun huippuun.

Clarinsin meikkivoiteen ostin jo jokunen viikko sitten laivan tax freestä. Olin uuden meikkivoiteen tarpeessa ja etsin sopivaa sävyä sekä Sensailta että Cliniquelta, joita olen käyttänyt aiemmin. Kosmetologi houkutteli kuitenkin kokeilemaan Clarinsia, jolla meikkasi kasvoni näyttääkseen, miltä se näytti kasvoillani. Ihoni näytti kertakaikkisen hyvältä, joten siihen lopulta päädyin. Olen nyt käyttänyt meikkivoidetta parin viikon ajan ja voin vain todeta, että onpas tuote, joka sopii omalle iholleni loistavasti. Ohut voide levittäytyy tasaisesti ja saa ihon tuntumaan mukavan pehmeältä. Keveydestään huolimatta se peittää hyvin ja saa ihon näyttämään heleältä. Uusi suosikkituote!


Laivalla ihoni näytti niin hehkuvalta, että meinasin laittaa tapojeni vastaisesti kasvoselfien instaan. Sain aikaiseksi vain suoraan sanoen kamalia posliiniposkikuvia, kun en tajunnut tuolloin suht uuden kännykkäni selfie-säädöistä mitään. Juu, olisihan se kiva, jos uusi meikkivoide tekee noin rypyttömäksi, mutta ei tuollaista nukkenaamakuvaa kehdannut instaan laittaa.


Olen ollut viime viikot erityisen ihastunut valkoisiin kukkiin, enkä ole juuri muun värisiä kotiin hankkinut, vaikka yleensä tykkään vaihdella viikkokimppujen väriä. Joulutähti kukkii edelleen vähän turhankin hyvin, eikä onneksi värinsä vuoksi tunnu niin jouluiselta. Mutta sen lisäksi olohuonetta on koristanut jatkuvasti muutkin valkoiset ruukku- ja leikkokukat.






Kun tyttäret olivat kouluiässä, olin sitä mieltä, että kevään odotus alkoi, kun hiihtoloma oli vietetty. Kiireisen lapsiperhearjen pyörteissä valon lisääntymisen huomasi selvästi vasta kun oli viettänyt viikon pois kotimaisemista. Nyt sen sijaan olen jo tammikuusta lähtien ihastellut päivä päivältä lisääntyvää valoisaa aikaa. Kummasti piristää mieltä, kun töihin mennessä päivä sarastaa ja aurinko paistaa vielä kotiin tullessa. Viikonlopun kävelylenkillä bongasin ensimmäiset kukkivat kukat! Ihanaa!




Ostan välillä kuivattuja inkiväärin paloja ja halusin ottaa niitä pienen määrän mukaan töihin. Muistin vanhan kikan maitotölkkien korkeista tehdystä rasiasta. Olin joskus ottanut talteen parin tölkin korkit sekä yhdestä tölkistä korkin kierteet. Tungin kierrerinkulan toiseen korkkiin, jossa se pysyy hyvin paikoillaan ja toinen korkki toimii kantena. Näpsäkkä "pillerirasia" oli valmis. Kylläpä tunsin itseni näppäräksi! Rasia toimii ihan oikeasti myös pillerirasiana. Olen joskus käyttänyt vastaavaa, kun en ole yhtä tai kahta lääketablettia varten viitsinyt pakata mukaan kokonaista lääkepurkkia tai -levyä.




Tänä talvena - aivan kuten jokaikinen vuosi - on iskenyt jälleen himotus sitrushedelmiin. Appelsiineja, veriappelsiineja ja klementiinejä olen syönyt kilokaupalla sellaisenaan tai smoothieen lisättynä. Vitamiinit ja silmänilo samassa paketissa!


Aurinkoisia päiviä!




sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Viikon 48 huiput

Onkos tullut kesä? Se tulee mieleen, kun vilkaisee meidän parvekkeelle työhuoneen ikkunasta. Toisen pään olen laittanut talvikuntoon, mutta toisella puolella jatkuu kesäisempi kausi. Oliivipuu näyttää viihtyvän erittäin hyvin edelleen ja pelargoniat kukkivat lähes yhtä kauniisti kuin kesällä.
Vallitsevaa säätä katsoessaankaan ei kyllä uskoisi, että vietämme ensimmäistä adventtia: vettä sataa kuin pahimman syysmyrskyn aikana. Minä en ole viitsinyt astua jalallanikaan ulos, vaikka toisaalta mieli tekisi. Olin suunnitellut lähteväni Tuomaan markkinoille, mutta tuossa sateessa ei todellakaan huvittanut. Sen verran olen nenääni ulkoilmaan laittanut, että avasin parvekkeen yhden lasin pönkittääkseni pienet kuusentaimet tukikeppien avulla tiukemmin multaan. Kova tuuli ravisteli niitä niin, että pelkäsin taimien lentävän tuulenpuuskan mukana. Joulutunnelmaa onneksi voi luoda kotiin oli sää sitten mikä tahansa.




Joulumarkkinat ovat yksi oleellinen osa joulutunnelman virittäjistä. Aina en edes osta mitään, mutta monesti saan hyviä lahjavinkkejä ja minusta on ihana vain käydä fiilistelemässä niin markkinoilla kuin joulun ajan pop-up -myymälöissäkin, tuoksutella joulumaisia aromeja, ihastella myynnissä olevia käsitöitä, nauttia joulukoristeista ja valoista sekä maistella jouluherkkuja. Minulle joulumarkkinakauden avauksena toimivat Tampereen kädentaitomessut, jotka järjestetään yleensä marraskuun kolmannen viikon päätteeksi. Viime vuonna messut jäivät väliin, mutta tänä vuonna pääsin jälleen käymään siellä. Yritän aina järjestää niin, että pääsen messuille perjantaina, jolloin kuvittelen porukkaa olevan hieman vähemmän. En tiedä, pitääkö paikkansa, sillä ainakin tänä vuonna väkeä oli todella paljon. Mielettömiä käsityön tuotoksia olisi ollut tarjolla pilvin pimein, mutta tällä kertaa keskityin ostoksissani lähinnä koru- ja askartelumateriaaleihin ja hankin mm. kivi- ja siemenhelmiä, hopealevyleikkurin, ruosteiseksi käsitellyn kulkusen sekä pieniä muotteja. Kerrankin pysyi suurin piirtein ennakkosuunnitelmani mukaisessa hankintalistassa enkä sortunut suurempiin heräteostoksiin.





Joulunalusaikaan minut valtaa askarteluinto. Joulukortit olen tehnyt jo monen vuoden ajan itse, jonka lisäksi näpertelen milloin mitäkin jouluista. Tonttuoven lisäksi olen tänä vuonna innostunut valmistamaan ovikoristeita vanhoista hevosenkengistä. Pari viikkoa sitten näytin täällä ensimmäiset kokeiluni, sen jälkeen olen tehnyt muutaman lisää ja ainakin neljä on vielä tilauksessa. Näitä on kiva tehdä. Poikatonttuisen koristeen vein eilen kylätuliaisiksi ystäville, tyttötonttu pääsi roikkumaan omaan ulko-oveemme.




Viime vuonna meillä ei ollut yhtä ja ainoaa "oikeaa" adventtikynttiläasetelmaa vaan  adventtisunnuntaisin sytytin kynttilät vaihteleviin kynttiläjalkoihin. Tänä vuonna adventtikynttiläasetelmana toimii peltinen teline valkoisine kynttilöineen. Olen etsinyt niin kaupoista kuin messuiltakin läkkipeltisiä numerokylttejä, mutta huonolla menestyksellä. Niinpä vaihtoehtona oli tehdä numerolaput itse. Pellin korvikkeena käytin varastoista löytynyttä hopean väristä paksuhkoa paperia. Mulla on todella huono käsiala, joten en edes yrittänyt kirjoittaa numeroita itse. Sen sijaan leikkasin mainoslehtisestä sopivan kokoiset ja mieluisalla fontilla olevat numerot, väritin ne mustaksi ja liimasin kiinni lappusiin. Laput roikkuvat kynttilöissä kauniimmin, kun ne on pujotettu juuttinaruun välirenkaan kautta. Numerolapuista tuli kivan näköiset, mutta paperisina eivät valitettavasti kestä tulevia vuosia. Jos joku teistä lukijoista tietää, mistä voisin ostaa läkkipeltiset kyltit (vaikka ilman numeroitakin), vinkatkaapa.


Aika monella on varmasti sama seikka kun minulla, että päälle iskee hinku johonkin syömiseen tai juomiseen. Nyt pinnalla ovat olleet marjakeitto ja inkivääri. Puuhis oli hammasoperaatiossa parisen viikkoa sitten, ja suussa olevan leikkausarven ja tikkien vuoksi joutui muutaman päivän ajan syömään sileää ja kylmää ruokaa. Meillä syötiin usein kasvis- ja juuressosekeittoja (maistuivat kuulemma kylminäkin hyviltä), joiden lisäksi keitin marjakeittoja. Niihin jäi itselläni himo. Ai että, olin kokonaan unohtanut, kuinka hyvää itse tehty marjasoppa on sellaisenaan tai mannapuuron kanssa. Lähes päivittäin olen syönyt sitä kuitenkin rahkan kanssa. Tosi hyvä, vähäkalorinen ja terveellinen välipala.


Inkivääri-into on kestänyt jo pidemmän aikaa. Kuivattuja, sokeroimattomia inkivääripaloja saatan napsia karkin korvikkeena, mutta uusin innostukseni on inkiväärivesi. Sen valmistaminen on erittäin helppoa. Kiehautan vajaan puolen tunnin ajan noin 100 g kuorittuja ja paloiteltuja inkiväärin paloja litrassa vettä. Siivilöin ja jäähdytän veden ja pullotan sen pieniin pulloihin. Inkiväärivettä lisään aamuisin sitruunaveden joukkoon, mutta sitä voi lorauttaa myös smoothieen tai teekupposeen ja maustettu vesi sopii myös ruuanlaittoon. Halutessaan sitä voi maustaa vaikka hunajalla tai kuusenkerkkäsiirapilla.  Maistuuko inkiväärivesi tai oletko kokeillut sen valmistamista?


Tunnelmallista adventtisunnuntain iltaa!






maanantai 27. marraskuuta 2017

Tonttuovi


Pari kuukautta sitten näin instassa, Pinterestissä tms. ensimmäiset kuvat itsetehdyistä tonttuovista. Päätin saman tien, että sellaisen haluan meillekin. Askarteluliikkeissä on tarjolla valmiita ovipakkauksia ja niistä saakin tehtyä todella näyttäviä ovia punavalkoisin värein ja koristeltuna hienoilla saranoilla, ovenkahvoilla ja kolkuttimilla. Minä sen sijaan halusin mielellään kierrätysmateriaaleista valmistetun, rustiikin, vanhahtavan oloisen oven. Pitkään mietin mitä materiaalia hyödyntäisin ja lopuksi päädyin käyttämään pohjana valokuvakehystä.
Viikko sitten kävin kierrätyskeskuksessa ja sieltä sain puiset kehykset 50 sentillä. Kehysten koko on 12*17cm, josta lasin osuus 10*15cm, juuri sopivan kokoinen tontun oveksi.


Poistin kehyksistä metallisen kiinnityslenkin sekä nipsut, jotka pitävät lasin paikoillaan. Lasin alla oli tukeva vaneri, joka sopi hyvin oven "paneloinnin" taustamateriaaliksi. Jäätelötikut olivat liian lyhyitä, joten käytin pidempiä ja kapeampia tikkuja, joita saa mm. take away -kahvin mukana. Muutamat tikut olivat vähän käyriä, mutta puristimien avulla ne kiinnittyivät tiukasti pahviin. Oven poikkipuut tein jäätelötikuista.





Maalasin oven ja karmit tummanruskeiksi, jonka jälkeen liimasin oven kehysten sisäpuolelle kiinnittämääni pahviin. Saranat leikkasin tekonahkasta, kahvaksi kävi mustaksi maalattu oksan pätkä ja lukoksi liimasin nepparin vastakappaleen. Saranoiden naulat piirsin kultatussilla.





Ovea koristamaan ripustin pienen kranssin ja oven pieleen laitoin luudan odottelemaan tontun lumenluonteja.


Seuraavaksi pitää vielä nikkaroida portaat ja postilaatikko.
Onko tonttuovibuumi tarttunut teihin?

Mukavaa viikkoa!