Pari kuukautta sitten näin instassa, Pinterestissä tms. ensimmäiset kuvat itsetehdyistä tonttuovista. Päätin saman tien, että sellaisen haluan meillekin. Askarteluliikkeissä on tarjolla valmiita ovipakkauksia ja niistä saakin tehtyä todella näyttäviä ovia punavalkoisin värein ja koristeltuna hienoilla saranoilla, ovenkahvoilla ja kolkuttimilla. Minä sen sijaan halusin mielellään kierrätysmateriaaleista valmistetun, rustiikin, vanhahtavan oloisen oven. Pitkään mietin mitä materiaalia hyödyntäisin ja lopuksi päädyin käyttämään pohjana valokuvakehystä.
Viikko sitten kävin kierrätyskeskuksessa ja sieltä sain puiset kehykset 50 sentillä. Kehysten koko on 12*17cm, josta lasin osuus 10*15cm, juuri sopivan kokoinen tontun oveksi.
Maalasin oven ja karmit tummanruskeiksi, jonka jälkeen liimasin oven kehysten sisäpuolelle kiinnittämääni pahviin. Saranat leikkasin tekonahkasta, kahvaksi kävi mustaksi maalattu oksan pätkä ja lukoksi liimasin nepparin vastakappaleen. Saranoiden naulat piirsin kultatussilla.
Ovea koristamaan ripustin pienen kranssin ja oven pieleen laitoin luudan odottelemaan tontun lumenluonteja.
Seuraavaksi pitää vielä nikkaroida portaat ja postilaatikko.
Onko tonttuovibuumi tarttunut teihin?
Mukavaa viikkoa!










