perjantai 19. lokakuuta 2018

Mustaa, harmaata ja valkoista

Kylläpä aamut ovat pimentyneet hurjasti. Pari viikkoa sitten otimme kuvat burgundin värisestä midihameesta aamulla ennen töihin lähtöäni. Tällä viikolla kotoa lähtiessä on ollut jo sen verran hämärää, että kuvien napsiminen ei enää onnistu, vaikka kuinka haluaisin. Kotiin olen tullut mutkan kautta tai on ollut kiire vaikkapa jumppaan, joten silloinkaan en ole malttanut jäädä poseeraamaan. Pitää kai alkaa entistä useammin kuvata asuja viikonloppuisin.

Nämä kuvat otettiinkin viime lauantaina, jolloin olimme kaupungilla. Olin käynyt viikolla Stockan Hulluilla päivillä (juu, kyllä. Löysin kivan laukun ja nilkkurit, jotka olivat olleet hankintalistalla jo pidempään. Mutta niistä sitten kuvia myöhemmin.) Lauantaina oli vuorossa shoppailut Puuhikselle, joka tarvitsi mm. uuden pikkutakin ja muutakin tarpeellista työvaatetusta. Lähdin mukaan makutuomariksi ja ostosrumban jälkeen kävimme syömässä. Välillä on ihana panostaa, pukeutua hippuisen paremmin ja lähteä illalliselle juhlamielellä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet edes aikoneet mennä mihinkään fine-dining -paikkaan, joten pukeutuminenkin oli rennon viihtyisää.



Keinonahkahousuja en käyttänyt lainkaan kesäkuukausien aikana, mutta nyt olen jälleen innostunut niistä. Viime viikolla ne päätyivät jalkaan ensin töihin pariinkin otteeseen ja sen jälkeen myös lauantaina. Työasuissa ne saivat pariksi bleiserin, viikonlopun rennompi kokonaisuus syntyi, kun valitsin yläosaan harmaan neuleen. Huippumukavat! Miksi ihmeessä en ole käyttänyt niitä pitkään aikaan!






Huomisaamuna suunnistamme vuorokauden pikareissulle Puuhiksen vanhempien luokse. Kiva käydä pitkästä aikaa Etelä-Pohjanmaan suunnalla, vaikka vähän harmittaa, että I love me -messut jäävät tänä vuonna väliin.

Mukavaa messuilua niille osallistuville ja teille muille ihanaa viikonloppua muuten vaan!








5 kommenttia:

  1. Tuo neule on ihana! Ja täällä toinen, joka jätti I love me -messut väliin: pidin tärkeämpänä viettää muutaman lomapäivän äitini kanssa.
    Ihanaa lomaa teille!

    VastaaPoista
  2. Tyylikäs kokonaisuus ja huivi ja housut tuovat kivan särmän lookkiin.
    Kivaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  3. Kiva kokonaisuus :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Tyylikään rento kokonaisuus!
    Harmaa takki on kiva!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista