Näytetään tekstit, joissa on tunniste furla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste furla. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Tarmon puutetta ja päivän asu



Blogi on viettänyt somehiljaisuutta viime aikoina eikä instakaan ole päivittynyt entiseen malliin. Syynä näihin on puhtaasti oma vetämättömyyteni. Mitä pidemmälle kevät eteni, sitä enemmän puhti on ollut kateissa. En ole oikein jaksanut innostua sen enempää asujen kuvauksista kuin kirjoittamisestakaan. Viime kesänä en viettänyt yhtäjaksoista, pidempää lomaa, vaan uuden työn johdosta pidin vapaata viikon silloin toisen tällöin. Keväällä työtehtävät vaihtuivat jälleen, ja siinä samassa yhteydessä olisin voinut mainiosti pitää talviloman. Näin en kuitenkaan loppujen lopuksi tehnyt. Viimeisten kuukausien aikana työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia ja olen oppinut valtavasti uutta. Stressiä tai loppuun palamista en ole kokenut, mutta lopulta on ollut pakko myöntää, että puolentoista vuoden mittainen, lähes tauoton työputki on vaatinut veronsa ja kevätväsymys pääsi yllättämään. Jaksamisen kannalta olisi pitänyt ottaa kunnon irtiottoja työstä ja arjesta. Helatorstain yhteydessä vietin pitkän viikonlopun maalla ja huomasin, kuinka jo pari ylimääräistä vapaapäivää maalla rentoutti enemmän kuin osasin odottaa.



Tällä viikolla vireystaso onkin ollut ihan toista luokkaa ja tänään innostuin pitkästä aikaa kuvaamaan päivän asun. Aamulla päälleni valikoitui Kappahlin kevyt, pliseerattu hame. Midimittaisessa hameessa on värejä enemmän, mitä ensi silmäyksellä uskoisi: paria eri sävyistä sinistä, vaaleanpunaista, burgundia, valkoista, keltaista, vihreää ja mustaa. Noista väreistä on helppoakin helpompi napata väri yläosaan. Ihastukseni roosaan jatkuu edelleen, joten tällä kertaa päädyin roosan sävyiseen paitaan ja kenkiin.



Vahingosta viisastuneena tänä kesänä lomailen ja rentoudun toiseen malliin. Ensi viikon jälkeen vietän juhannusviikon lomaa, sitten pari viikkoa töitä, jonka jälkeen onkin edessä neljän viikon mittainen loma. Jo pelkkä ajatus tulevasta lisää tarmoa.

Aurinkoista kesäviikon jatkoa!






maanantai 20. toukokuuta 2019

Vaaleita sävyjä kevääseen


Pari viikkoa sitten sain vihdoinkin kaivettua esiin pääosan kesävaatteista. Pääosa vaatteistani on ympärivuotisessa käytössä, mutta joitakin hameita, mekkoja, housuja ja paitoja pidän vain kesäaikaan. Ne toivat kaivattua vaihtelua aamuisiin asuvalintoihin jo sellaisenaan. Vieläkin mukavampaa on kuitenkin se, että jo yhden ohuemman vaatekappaleen avulla koko asu näyttää keväisemmältä.



Vaaleanharmaat housut soveltuvat mainiosti paukkupakkasia lukuunottamatta myös talvipukeutumiseen, kun niihin yhdistää paksun tumman neuleen ja saappaat. Valkoisen paidan ja läpikuultavan ohuen neuletakin kanssa ne muodostavat raikkaan keväisen toimistoasun.



Lämpimistä säistä huolimatta sandaalit ovat vielä tältä keväältä "korkkaamatta". Uskaltaisikohan niillä huomisaamuna töihin. Joko sinä olet siirtynyt sandaalikauteen?



Aurinkoista viikkoa!







torstai 2. toukokuuta 2019

Puuteripinkkiä


Vaikka talven aikana en puuteripinkkiin sonnustautunutkaan, viime vuonna alkanut ihastukseni kyseiseen väriin ei ole laantunut, pikemminkin päin vastoin. Kevään koittaessa kaivoin kaikki mahdolliset hennon vaaleanpunaiset paidat, neuleet ja muut vaatekappaleet esiin, joita olenkin käyttänyt useammin kuin mitään muuta väriä. Ja jos ei muuta, niin esim. harmaan, mustan tai sinisävyisen asun piristeenä on ollut roosa huivi.

Itseänikin huvitti, kun pääsiäispyhinä vaaleanpunaista oli ylläni joka päivä. Kuvissa pari esimerkkiasua.

Lauantaisen kauppareissun takin ostin huhtikuun alussa maalla käydessämme. Se on ihana vapaa-ajan ulkoiluun: reilun kokoisiin taskuihin mahtuu mukaan kännykän lisäksi muuta tarpeellista, vyötärön ja helman kiristysnauhoilla saa "muotoiltua" takkia ja huppu on kiva vetäistä pään suojaksi tuulta tai tihkusadetta vastaan.




Jalkaani valitsin supermukavat kengät, jotka ostin viime keväänä Tallinnasta. Aluksi epäröin kenkien hankintaa, sillä olin hyvin ennakkoluuloinen niiden materiaalin suhteen. En nimittäin koskaan osta keinonahkaisia kenkiä ja näissä materiaali on keinomokkaa. Lopulta kuitenkin kengät päätyivät kaupasta mukaani. Käsittelin kengät heti huolellisesti suoja-aineella ja sen ansiosta ne ovat pysyneet siistinä ja kestäneet kulutusta. Pari kertaa olen puhdistanut jonkin pienen tahran keinomokalle tarkoitetulla puhdistussienellä ja mokkaharjalla.


Sunnuntain mukava kotiasu koostui printtipaidasta ja farkuista. Sohvalla löhötessä tuli vähän vilu, joten lämmikkeeksi lisäsin ylleni pehmeän fleecetakin.



Kylläpä vapun katkaisema työviikko hurahti taas nopeasti ohi. Ylimääräisestä vapaapäivästä huolimatta on ihanaa, kun huomenna on perjantai.

Upeaa viikonloppua!






perjantai 19. lokakuuta 2018

Mustaa, harmaata ja valkoista

Kylläpä aamut ovat pimentyneet hurjasti. Pari viikkoa sitten otimme kuvat burgundin värisestä midihameesta aamulla ennen töihin lähtöäni. Tällä viikolla kotoa lähtiessä on ollut jo sen verran hämärää, että kuvien napsiminen ei enää onnistu, vaikka kuinka haluaisin. Kotiin olen tullut mutkan kautta tai on ollut kiire vaikkapa jumppaan, joten silloinkaan en ole malttanut jäädä poseeraamaan. Pitää kai alkaa entistä useammin kuvata asuja viikonloppuisin.

Nämä kuvat otettiinkin viime lauantaina, jolloin olimme kaupungilla. Olin käynyt viikolla Stockan Hulluilla päivillä (juu, kyllä. Löysin kivan laukun ja nilkkurit, jotka olivat olleet hankintalistalla jo pidempään. Mutta niistä sitten kuvia myöhemmin.) Lauantaina oli vuorossa shoppailut Puuhikselle, joka tarvitsi mm. uuden pikkutakin ja muutakin tarpeellista työvaatetusta. Lähdin mukaan makutuomariksi ja ostosrumban jälkeen kävimme syömässä. Välillä on ihana panostaa, pukeutua hippuisen paremmin ja lähteä illalliselle juhlamielellä. Tällä kertaa emme kuitenkaan olleet edes aikoneet mennä mihinkään fine-dining -paikkaan, joten pukeutuminenkin oli rennon viihtyisää.



Keinonahkahousuja en käyttänyt lainkaan kesäkuukausien aikana, mutta nyt olen jälleen innostunut niistä. Viime viikolla ne päätyivät jalkaan ensin töihin pariinkin otteeseen ja sen jälkeen myös lauantaina. Työasuissa ne saivat pariksi bleiserin, viikonlopun rennompi kokonaisuus syntyi, kun valitsin yläosaan harmaan neuleen. Huippumukavat! Miksi ihmeessä en ole käyttänyt niitä pitkään aikaan!






Huomisaamuna suunnistamme vuorokauden pikareissulle Puuhiksen vanhempien luokse. Kiva käydä pitkästä aikaa Etelä-Pohjanmaan suunnalla, vaikka vähän harmittaa, että I love me -messut jäävät tänä vuonna väliin.

Mukavaa messuilua niille osallistuville ja teille muille ihanaa viikonloppua muuten vaan!








maanantai 15. lokakuuta 2018

Kittiä syksyisesti


Yksi syksyn mukavimpia juttuja on se, kun voi ottaa käyttöön neuleet ja nilkkurit. Varsinkin tänä vuonna, pitkän helle- ja lämpöjakson jälkeen, neuleet ovat tuntuneet tavallistakin kivemmilta. Kaikista paksuimmat ja lämpimimmät odottavat vielä kylmiä syysilmoja, mutta puuvillaisia sekä ohuita merino- tai kashmirpaitoja olen käyttänyt ahkerasti. Töihin yhdistän neuleen pariksi hameen tai kangashousut, vapaa-ajalla alaosana on useimmiten farkut.




Kun jokin aika sitten keräsin kesävaatteet talvisäilöön, lisäsin pinoon tapani mukaan myös kaikki vaaleat housut. Viime hetkellä vedin niistä kuitenkin pois parit kappaleet eläen toivossa, että käyttäisin niitä myös kesäkauden ulkopuolella. Viikko sitten lauantaina innostuinkin antamaan kitin värisille, kesävaatteeksi mieltämilleni housuille lisäaikaa yhdistämällä niihin syksyisempiä elementtejä. Housujen värinen puuvillaneule, mustat nilkkurit, kaulahuivi sekä bikertakki muodostivat täydellisesti alkusyksyyn sopivan kombinaation. Asua täydensivät kaksiosainen musta-harmaa pikkulaukku sekä koruvarastosta löytynyt nahkainen rannekoru, jossa toistuvat samat värit.






Lopuksi vielä toinenkin esimerkki neuleen ja nahkatakin kombinaatiosta, joka on noussut viime viikonloppuina suosikkiyhdistelmäkseni. Myös eilen sellainen oli ylläni jälleen kerran, joskin nyt valitsin kitin värisen neuleen sijaan luonnonvalkoista.


Mukavaa alkanutta viikkoa!





sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Launtain rento asu - farkut ja biker-takki

Tänä viikonloppuna on vihdoinkin tuntunut siltä, että kyllä se kesä nurkan takana kolkuttelee. Jopa viileyttä hohkaavan meren äärellä tarkeni ihan eri tavoin kuin vielä muutama päivä sitten.

Lauantain upean aurinkoinen sää vihjaili tulevista kesäisen oloisen lämpimistä päivistä ja sen houkuttelemana minä rohkenin vihdoin vetäistä ylleni nahkatakin. Ai että! Kylläpä bikerin, farkkujen ja sneakersien yhdistelmä tuntuikin mahtavalta! Takin lisäksi pelkkään t-paitaan en kuitenkaan uskaltanut vielä sonnustautua, vaan sen sijaan valitsin puseroksi mustan silkkipuuvillaisen neuleen. Sen olen ostanut monen monituista vuotta sitten, kun Tapiolan Sokoksella oli loppuunmyynti. Vuosien saatossa neule on säilyttänyt muotonsa, ei ole nyppyyntynyt lainkaan ja mikä tärkeintä, pusero on äärimmäisen miellyttävän tuntuinen päällä. Kyllä se vain niin on, että luonnon materiaaleja ei voita mikään. 





Sen verran ilmeisesti ikävuodet alkavat vaikuttaa, että yhä lisääntyvässä määrin olen alkanut inhota erityisesti niskaan kohdistuvaa vetoa ja kylmyyttä. Vaikka muuten olisi miten lämmin, minua ärsyttää suunnattomasti niskaa hivelevä kylmä puhallus tai viileän tunne. Olin jo lähdössä kotoa, kun vielä viime hetkellä hain kaapista huivin kaulaani. Höyhenen kevyt silkki oli suloinen lisä niskan ihoa vasten.






Toivotaan, että ennusteet pitävät paikkansa ja saamme nauttia koko viikon ajan upeista ilmoista. 

Aurinkoista ja lämmintä viikkoa!