sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Kukkamekkopäivä


Pikkuhiljaa alkaa syksy hiipiä meikäläisenkin ajatuksiin ja pukeutumiseen on alkanut tulla kesän hempeilyn jälkeen tummempia sävyjä. Kesävaatteita tosin en ole vielä yhtään laittanut pois ja useimmat asut koostuvatkin kesä- ja syysvaatteiden iloisesta sekamelskasta. Syksyn lähestyminen on tuntunut (nimenomaan tuntunut) myös töissä, sillä helteiden loputtua ilmastointi alkoi toimia normaalisti. Toimistotilat ovat siten entisenlaisesti turhankin viileät, joka puolestaan vaikuttaa vaatevalintoihin. Lyhythihaisia paitoja ei voi kuvitellakaan käyttävänsä sellaisenaan ja on päiviä, jolloin jopa pitkähihaisen paidan päälle kaipaa jotain lisuketta.





Näin kävi myös tiistaina. Valitsin asuksi mustapohjaisen kukkamekon ja työmatkalle aamun viileyttä vastaan varustauduin lisäksi paksulla neuletakilla. Mekko on hieman paksumpaa trikoota ja siinä on puolipitkät hihat. Kuvittelin, että tarkenisin mekossa palelematta, mutta mitä vielä. Neuletakki oli pakko vetäistä päälle myös sisällä. 
Ensi viikoksi on taas luvattu kesäisen lämmintä, joten ehkäpä töissäkin tarkenee ilman neuletta.




Hyvää alkanutta syyskuuta!








8 kommenttia:

  1. Hyvännäköinen asu!
    Kivaa syyskuuta sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Kiva kokonaisuus. :) Mukavaa syyskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna, mekko on helppo valinta "laiskan pukeutumisen" -aamuna.

      Poista
  3. Tyylikäs kokonaisuus:) Tuollaiset hihoista leveäresoriset villatakit on mun makuun:)
    Kivaa syyskuun alkua!

    VastaaPoista
  4. Tässä neuletakissa resorit ovatkin todella leveät, mutta hassua kyllä, en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mitä oikeasti tykkään niistä. Hmmm, täytyypä oikein miettiä

    VastaaPoista
  5. Mekko on kaunis! Ja sama juttu: ilmastointi pakottaa töissä vetämään neuletakkia tiukemmalle!
    Ihanaa syyskuun alkua!

    VastaaPoista
  6. Kivoja kesäisiä kukkia vielä syyskuussa! Alkaa olla taas ne vaikeat pukeutumispäivät, kun on vielä lämmintä, mutta silti oikeastaan jo viileää, eli vaihtelee päivän mittaan. Neuletakki on kyllä pelastus tällaisiin päiviin! Mukavaa viikkoa sinulle xx

    VastaaPoista