maanantai 24. syyskuuta 2018

Asu skarpiksi bleiserillä

Minulla on vuosien ajan ollut pinttynyt ajatus siitä, että työpukeutumisessa farkkujen on oltava tummat ja tasaisen yksiväriset. Pikkuhiljaa tuo ajatusmaailma on lientynyt ja silloin kun ei tarvitse miettiä "virallista" pukukoodia, tykkään yhdistää asialliseen ylä- tai alaosaan jotain rentoa. Edelleenkään revityt farkut eivät kuulu työpukeutumiseeni, mutta muuten valitsen yhä useammin bleiserin pariksi esim. harmaan mustat tai vaaleaksi haalistuneet siniset farkut. Varsinkin harmaanmustat farkut yhdistettynä mustaan tai tummanharmaaseen paitaan luovat kivan syysasun perustan, johon voi luoda vaihtelevaa ilmettä eri bleisereillä ja asusteilla.



Mustat ja harmaat bleiserit ovat ikuisia suosikkejani, mutta tällä hetkellä hyvänä kakkosena tulevat pari ruudullista jakkua, jotka sopivat mainiosti niin mustiin kuin sinisiinkin farkkuihin. Viime viikolla yhtenä sateisena aamuna päädyin helppoon ratkaisuun ja valitsin ylleni mustat housut ja mukavan paidan. Ilman jakkua asu olisi ollut hieman liian rento töihin, mutta pikkuruutuinen jakku skarppasi kokonaisuuden toimistokelpoiseksi. Vastaavanlaisiin yhdistelmiin olen viime päivinä päätynyt useimpina aamuina. Bleiseri on helpoin tapa saada asuun kuin asuun ryhtiä.





Aurinkoista viikkoa!







3 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä totta, että bleiserillä saa ryhtiä muuten aika normaaliin asuun. Nuo sinun kengät on muuten ihanat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Kengät olivat pari vuotta sitten hyvä löytö Sokokselta.

      Poista
  2. Bleiseri tekee asusta skarpimman. Asusi on tyylikkään yksinkertainen, tykkään.

    VastaaPoista