sunnuntai 16. elokuuta 2015

Viikon 33 huiput

Omissa ajatuksissani on kuluneella viikolla eniten pyörinyt tuleva koti, muutto ja niihin liittyvät käytännön seikat. Pikkuisen hirvittää, mihin joudun tavarapaljouden kanssa: vaatteita, huonekaluja ja pikkukrääsää on kertynyt vuosien aikana paljon, ja nyt on pakko laittaa osa kiertoon, osa roskikseen ja osa maalle. Onkin ollut jo pidemmän aikaa suunnitelmissa karsia kaappien ja varastojen sisältöä ja nyt se tulee lopultakin tehtyä.

Innoissamme kävimme eräs iltapäivä jälleen kiertelemässä tulevaa asuinaluettamme. Vaikka tunnen alueen entuudestaan jotenkuten, olin yllättynyt, että hyvinkin urbaanin asuinalueen reunamilla maisema on kaikkea muuta kuin kaupunkilaista. Käynnin jälkeen odotan entistäkin innokkaammin muuttoa. Näistä asuntokuviosta ja –aatoksista sekä alueesta enemmän myöhemmin.



Elokuinen koulujen alkaminen on mulle yleensä merkki syksyn alkamisesta – olkoonkin sää kuinka lämmin tahansa. Tänä vuonna ei jostain syystä näin ole, vaan olen edelleen ollut aivan kesäfiiliksissä niin ajatusten kuin pukeutumisenkin osalta. Koko viikon olen käyttänyt hyvinkin kesäisiä asuja ja kevyt hame tai mekko on ollut päällä useampana päivänä. Olen kuitenkin sydänjuuriani myöten farkkuihminen ja ykskaks tajusin, etten ole lähes kolmeen viikkoon käyttänyt farkkuja. Vieroitusoireitahan siitä melkein syntyi ja perjantaina maalle lähtiessä oli ihan pakko vetäistä farkut jalkaan. Voi että ne osasivatkin tuntua mukavilta! Kuulostaako ihan kamalalta kun sanon, että tuolloin mielen sopukoissa kävi toiveen omainen ajatus syksyisemmistä vaatteista ja asuista. Farkkujakin tulisi taas käytettyä useammin. Heh, oikean syksyn koittaessa muistelen kuitenkin sitten kaiholla tämän viikon lämpimiä ”hame”ilmoja.




Marjat olivat oleellisin syy tämänkertaiseen landella käyntiin ja niitähän riitti. Vadelmat ovat tänä vuonna aivan järkyttävän suuria! En ole koskaan nähnyt meidän puskissa noin suuria marjoja ja kun ne kaiken lisäksi ovat pariin viime vuoteen verrattuna erittäin puhtaita eli matoja ei juurikaan ole, pensaista ei malttanut millään lähteä pois. Mustaherukat eivät vielä olleet keräyskypsiä, mutta kyllä sieltä jokunen marja syötäväksi löytyi. Meillä ei ole kotona marjapensaita, mutta maalla käytän marjoja kaikkeen mahdolliseen: aamujugurttiin, -tuorepuuroon tai -smoothieen, vesipulloon, jälkiruokiin jne. Eilen lisäsin muutaman vadelman jopa grillikuuman kasvisnyytin päälle. Antoivat muuten oikein kivan säväyksen.





Kerroin joku aika sitten, että korvamatona soi Haloo Helsingin Pulp Fiction. Edelleen se pyörii päässä usein, mutta sen rinnalle on kiilannut pari muuta radiossa soitettavaa biisiä. Useammin hyräilemäni jääköön esiteltäväksi ensi viikkoon. Sen kuulee radiosta niin usein, että todennäköisesti lauleskelen kappaletta ensi viikollakin.
Tämän linkin takaa löytyy kappale, joka jo jäi pariksi päiväksi unholaan, kunnes eilisestä lähtien on jälleen kaikunut korvissa löydettyäni kylmäsäilöön unohtamani ituiset perunat. 

Tiedossa edelleen kesäisen lämpimiä päiviä, joten upeaa viikkoa!


8 kommenttia:

  1. Te sitten saitte sen uuden kodin, ihana uutinen.
    Kyllä nyt vielä voi hyvin kesävaatteissa liikkua, ainoastaan aamuisin on välillä vähän viileää.
    Oikein mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ovat tosiaan aika viileitä, mutta kyllä on ihanaa, kun päivällä aurinko lämmittää täydellä teholla.

      Poista
  2. Muutossa on kauheesti hommaa mutta jälkeenpäin on ihanaa uudessa kodissa.
    Mulle käy usein noin jos en ole pitkään aikaan käyttänyt farkkuja. Niissä on vaan niin rento olo.

    Kivaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun muutosta ei niin kauheasti ole aikaa, joten varmasti muuttorumba on vielä tuoreessa muistissa. Huh, eipä ainakaan tule tekemisen puutetta.

      Poista
  3. Itsellä on myös ihan kesäfiilis, nyt on pakko nauttia, luksusta tällainen hirveän kesän jälkeen. :D Olenkin aina ollut sitä mieltä, että elokuu ei vielä ole syksy se on kesää. ;)

    Muutot on ihan kauheita, mutta sitten kun saa kaikki tehtyä on sellainen puhdistautunut ja virkistynyt olo. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna onkin elokuun säät parempia kuin kesällä konsanaan, joten näistä pitää nauttia!

      Poista
  4. Tsemppiä muuttopuuhiin! Kun niistä selviää, voikin sitten rauhassa nauttia uudesta kodista.
    Rentoa kesän jatkoa - sillä kyllä vielä kesä on; elokuu on minulle kesäkuukausi - ja voi millainen se nyt onkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan kesäisestä säästä ja tunnelmasta! Aurinkoista viikkoa!

      Poista