perjantai 14. elokuuta 2015

Vadelmanpunaista ja valkoista



Perjantai-illan päätteeksi kirjoittelen tätä postausta maalta. Muutaman nopeasti hurahtaneen arkipäivän jälkeen suunnistimme jälleen landelle. Viime sunnuntaina täältä lähtiessämme viinimarjat alkoivat olla kypsiä ja vadelmatkin parhaimmillaan. Pakkohan sitä oli siis tulla marjan keruuseen.

Kuluneen viikon lämpimät ilmat innostivat hameiden käyttöön normaalia enemmän. Maanantain asuna oli alennusmyynnistä ostamani valkoinen hame, johon yhdistin vadelmanpunaisen puseron. 


Kenkien solkia sulkiessa tajusin, että tänä vuonna korkkarisandaalien käyttö on jäänyt tosi vähäiseksi viime kesään verrattuna ja punaiset sandaalitkin olivat käytössä vasta toista kertaa. Sen verran olen kuitenkin varpaista palelevaista sorttia, että vähänkin viileämmällä säällä ei tee mieli astella varpaat ”paljaana”.





Alkuilta sujui maalle asettautumisen ja saunomisen merkeissä ja nyt istahdan nauttimaan takan loimusta valkoviinilasin kera.

Rentouttavaa viikonloppua!


5 kommenttia:

  1. Onpa kaunis hame. Tänä aamuna ensimmäisen kerran tuli varpaisiin kylmä pyöräillessä. Kai se syksy on tuloillaan.

    VastaaPoista
  2. Ihana asu<3 Ja aivan herkullinen tuo punaisen sävy, sopii sulle tosi hyvin! Lämmintä viikonloppua sinne mökille!

    VastaaPoista
  3. Todella kaunista kangasta tuo hameesi :-)

    VastaaPoista
  4. Niin naisellinen asu ja voisiko olla raikkaampaa yhdistelmää, kuin punainen ja valkoinen! Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. Tyylikäs asu, sandaalit ovat hameen kanssa kauniit ja juuri passelit puseron väriin!

    VastaaPoista