sunnuntai 23. elokuuta 2015

Viikon 34 huiput


Sunnuntaikooste painottuu edelleen hyvin maalaisfiiliksiin- ja aiheisiin. Maalla olo, siellä puuhastelut sekä seesteiset maisemat ovat kuitenkin niitä asioita, joiden parissa rentoudun ja joissa sielu lepää. Toisaalta, kotiin ja kaupunkielämän asioihin ehtii hyvin paneutua tulevien kuukausien aikana, kun emme käy landella.

Mistä oli kulunut viikonloppu tehty? Kesäisen lämpimästä säästä nauttimisen ja hyvän ruuan sekä juoman lisäksi ainakin marjoista ja betonista.

Mulla on monen vuoden ajan ollut tapana kesäloman ja –viikonloppujen ratoksi touhuta maalla jonkinlaisen kesäprojektin parissa. Jokunen vuosi sitten innostuin tekemään kaadetun koivun risuista koristeita, seuraavana vuonna kokeilin pajun punontaa. Viime kesänä näpertelin munankennoista ja steariinista sytykeruusuja. Betonisten raparperilaattojen valamista olen kokeillut jo parina kesänä aiemmin, mutta tänä kesänä tehtailin rapskunlehtiä urakalla ja polun 122 betonilehdistä suurin osa onkin tämän kesän aikaansaannoksiani. Eilen sijoitimme viimeiset laatat paikoilleen ja nyt polku möksän edustalta laiturille on viimeistelyä vaille valmis. Myönnän, että olen enemmän kuin tyytyväinen!



Marjapuskat työllistivät edelleen myös tänä viikonloppuna. Vadelmia oli edelleen pilvien pimein kerättäväksi, mutta nyt poimin niiden lisäksi herukoita. Minä olen kerännyt viinimarjat jo monena vuonna poimurilla, homma sujuu todella nopeasti sen avulla. Lapsena kuulin aina sanottavan, että marjat pitää poimia kantoineen, jotta satoa tulee seuraavanikin vuonna. Mutta pensaissa näyttäisi marjoja riittävän vuodesta toiseen, vaikka kannat pensaisiin jäävätkin.




Kesän kasvatukset eivät kaikilta osin ole sujuneet ihan odotetusti. Tomaatti ja chili eivät millään meinaa tuottaa kypsiä hedelmiä. Chilit ovat edelleen aivan raakileita, tomaateissa sen sijaan muutama kypsä yksilö löytyy. Minikasvishuoneesta huolimatta kesä on tainnut olla liian kylmä.



No, joku istuttamistani vihenneksista sentään kasvaa. Toukokuussa laitoin yrttipenkkiin kaupan ruukkusalaatin jämät. Se alkoi kasvaa ja parin viikon kuluttua otinkin muutamia lehtiä salaattiin. Sitten salaatti intoutui todella ja nyt sen keskeltä sojottaa toista metriä korkea torni, jonka päässä on iso kukinnon tapainenkin. Annanpa kasvaa ja kehittyä rauhassa; hauska nähdä, mitä tuleman pitää.





Mun mielestä kesällä pitää viettää ainakin yksi ”Kuoharia ja mansikoita –päivä” laiturilla. Viime vuonna se toteutui….



  mutta eipäs olla tänä vuonna sellaiseen vielä saatu mahdollisuutta: on ollut puute sopivan helteisestä säästä ja jos sellainen on ollut, ei ole ollut kuoharia, mansikoita tai laituria. Perjantaina iltapäivällä landelle saavuttua ja kauppa- ym. kassit purettua päätimme relata. Laituria ja mansikoita ei ollut edelleenkään, sen sijaan ”Kuohari ja picnic rannalla” –teema onnistui mainiosti. Olipa kiva ”työleirin” lomassa laiskotella, vaikka paria tuntia enempää emme malttaneetkaan toimettomana pysytellä. Saunan lämmitys kutsui!



Olen miettinyt, miksi viime viikkoina on päässä pyörinyt aiempaa useammin korvamato. Syy selkeni: normaalisti radio on päällä vain herätyksen verran, kun kelloradio tulee päälle. Kesän aikana radiota tulee kuunneltua pitkillä automatkoilla ja myös maalla on tullut tavaksi näpsäistä keittiöradio auki heti aamusta ja se on auki alkuiltaan saakka. Niinpä hittibiisit tarttuvat korvaan välittömästi ja niitä sitten lauleskelee mielessään. Ärsyttävintä on se, kun korvaan jää soimaan uusi kappale, jonka sanoituksesta ei osaa muuta kuin kertosäkeestä pienen pätkän. Olisihan kiva osata sävelen lisäksi muutakin kuin sanan tai pari, käy nimittäin vähän yksitoikkoiseksi omassakin mielessä hyräily. Tällä viikolla onkin niin ”……ihanaa ti-di-dii-di, ihanaa …ta-daa-da-daada ihanaa... ” 

Ihanaa viikkoa!




7 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen kerran.
    Mulla on nyt viime viikon torstaista lähtien soinut päässä Antti Tuiskun keinutaan 🎶

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuuluu radiosta aika usein, toistaiseksi ei vielä ole jäänyt mun päähän soimaan.

      Poista
  2. Upea raparperipolku! Mulla on korvamatona Roope Salmisen Madafakin darra... Eikös toi Ihana ole Chisua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Chisua, eka singlelohkaisu lokakuussa ilmestyvältä levyltä. Roopen kappale soi myös mulla tämän viikoisen ja viime viikolla mainitsemani Perunamaa-kappaleen lisäksi jatkuvasti päässä.

      Poista
  3. Ihania tunnelmia ja kiva tuo hattukuva, siinä hyvä meininki ja paljastui söpö tatuointikin <3 Upeaa tätä viikkoa Belladonna <3

    VastaaPoista
  4. Onpa ollut betoniurakka! Onneksi ehditte nauttia kuoharista ja auringosta ennen kuin säätilassa tapahtuu käänne :-)

    VastaaPoista