sunnuntai 9. elokuuta 2015

Viikon 32 huiput

Viikko vierähti jälleen hurjaa vauhtia ja tulimme maalta kotiin hetki sitten. Viime päivinä on ollut ihana sää ja lomasta on voinut nauttia täysin siemauksin.

Maanantaina käväisimme Keskisen kyläkaupassa. Ajatukset tosin olivat aivan jossain muualla kuin shoppailussa, saimme nimittäin mukavan viestin asuntoasiaan liittyen. Pari-kolme viikkoa sitten kävimme katsomassa yhtä asuntoa, johon ihastuimme täysin. Harmiksemme emme sitä saaneet. Asunnon varannut pariskunta perui kuitenkin kaupan, joten nyt välittäjä tarjosi sitä meille. Tuon puhelinsoiton jälkeen oli vaikea keskittyä mihinkään. Mutta koska olimme juuri ajaneet tunnin matkan Tuuriin, en halunnut jättää ostoskierrosta väliin. Löysinkin pari kivaa paitista, sandaalit, arkisen pikkumustan ym.



Asuntojuttu taisi oikeasti sekoittaa ajatukseni, sillä vaatteiden lisäksi hankin työ-/puutarhakäsineitä. Enkä tyytynyt yhteen tai kahteen pariin vaan niitä tuli hamstrattua kahdeksan paria! On sekä paksusta että ohuesta nahasta tehtyjä, on kumikäsineitä, puuvillan ja kumin yhdistelmää ja ties mitä. Eipä jää ulkotöiden teko ainakaan käsineistä kiinni.



Yksi kesän parhaita asioita on kotimaiset marjat. On ihanaa, kun aamiaistuorepuuroon tai -smoothieen saa tuoreita marjoja ja parhaassa tapauksessa niitä voi käydä noutamassa pihalta lautaselle.



Ennen maalle lähtöämme äitini toi meille yli 5 kg mustikoita ja lisää on kuulemma tulossa. Mansikoita olen tänä kesänä syönyt enemmän kuin koskaan. Olemme käyneet  lukuisia kertoja läheisellä mansikkatilalla ja olen pakastanut niitä talven varalle useita kiloja. Eilen oli tarkoituksenamme hakea vain parin päivän syöntimarjat, mutta kuinkas kävikään. Hetkessä marjoja oli 2,5 kg! Näin on käynyt joka kerta, kun en malta lähteä mansikkamaalta pois.

Meillä maalla alkoivat vadelmat kypsyä vasta tällä viikolla. Villivadelmat ovat edelleen täysin raakoja, mutta puutarhavadelmat alkavat olla parhaimmillaan. Tänään ennen kotiin lähtöä piti tietysti kerätä viimeiset kypsät ihanuudet mukaan, ja suorastaan harmitti, kun näki, kuinka paljon niitä on kypsymässä ja meidän oli lähdettävä kaupunkiin. Täytyy varmasti ensi viikonloppuna käydä maalla jälleen marjankeruussa, viinimarjatkin kun ovat vielä poimimatta.


Marjojen lisäksi loppukesän suosikkiherkkujani ovat ravut. Omassa järvessämme on (tai ainakin muutama vuosi siten oli) rapuja, mutta emme ole niitä itse pyydystäneet. Korkkasimmekin rapukauden avatuksi kaupan valmiiksi keitetyillä ravuilla. Hyviä olivat!



Tänä kesänä tiluksilla on näkynyt eläimiä paljon aiempaa useammin. Onkohan syynä se, että nyt ensimmäistä kertaa ei pihapiirissä ole koiraa jättämässä hajujälkiä. Olen kertonut aiemmin lintu- ja lumikkokavereistamme, tällä viikolla vuorossa oli lisää vierailijoita. Yhtenä päivänä pienen pieni orava pyrki sisään, seuraavana päivänä jäniksen poikanen. Molemmat olivat niiiin suloisia!



Tätä kukkaistutusta olen tällä viikolla ihastellut moneen otteeseen. Mulla on mökillä suuri pata, johon yleensä laitan helppohoitoisia ja vähään tyytyviä kukkia, jotka eivät piittaa, vaikka pääsisivät kuivahtamaan kotona ollessamme. Viime vuonna istutin pataan samettikukkia, jotka kukoistivatkin upeasti. Juhannuksen maissa kävimme kaupassa Keuruulla ja siellä oli erään kaupan ulkopuolella kausiluonteinen kesäkukkien myyntipiste. Myynnissä olevien kukkien vieressä oli pöytä, jossa oli lappu "Ota tästä ilmaiseksi". Ja minähän otin. Jotkut kukista olivat kyllä aika raaskun oloisia, mutta istutin ne silti pataan. Näin hienosti ne kukkivat nyt.







5 kommenttia:

  1. UI miten jännää, tuleeko nyt muutto. :) Hih hauska tuo käsinemäärä, taisi rouvalla hieman karata "lapanen" käsistä. Ei vaiskaan onhan tuo suuri juttu. :) Lisää asiasta infoa innolla odottelen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä on muuttua tiedossa. Lisää asiasta jossain vaiheessa kunhan homma saadaan kaikkenensa sovittua. Lähti tosiaan lapanen tai pitäisikö sanoa käsine käsistä.

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta tuo muuttoa asia :)
    Marjat ovat yksi kesä parhaista jutuista. Niitä ei voi syödä liikaa.
    Aurinkoista viikkoa !

    VastaaPoista
  3. Odotan innolla muuttoa, aiheesta varmasti blogissa lisää myöhemmin. Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Muutto on aina jotenkin kivaa kun pääsee sisustamaan<3 Ihania kukkia padassa ja puutarha ja pihakäsineitä tarvitsee aina!

    VastaaPoista