sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tartan huivi piristää


Viikonloppu on jatkunut lähes yhtä rauhallisissa merkeissä kuin joulun aikakin. Ei kyläilyjä, vieraita eikä mitään muutakaan ennalta sovittua menoa, vaan tein sitä mitä halusin ja mitä päähän pälkähti. Eilen hieman poltteli päästä alennusmyynteihin, mutta loppujen lopuksi en viitsinyt kuitenkaan lähteä Helsingin humuun. Sen sijaan aikomuksena oli käväistä Isossa Omenassa ja kierrellä sen liikkeet läpi. Lähdimme liikenteeseen autolla emmekä tulleet ajatelleeksi, että moni muu on samoissa shoppailuaikeissa. Kauppakeskukselle vievät molemmat sisääntulotiet olivat tupaten täynnä autoilijoita, autojonot kymmeniä metrejä pitkät ja parkkihallin kyltit osoittivat täynnä-merkkiä, joten katsoimme parhaaksi kääntyä takaisin. Se siitä ostosreissusta! No, shoppailemaan ehdin ensi viikollakin.

Shoppailuasuksi valitsin mukavat farkut, pehmeän neuleen sekä muhkean huivin. Tartan huivin suurin suosio taitaa olla yleisesti ottaen jo ohi tai ohi menossa, mutta minua viehättää edelleen raikas ruutukuosi ja varsinkin viimeisen parin viikon aikana olen tykästynyt kietaisemaan tartanin kaulaani.





Tänään otin kuvia tulevaan postaukseen, jonka tekemistä olen suunnitellut jo pidemmän aikaa. Näitä "kapineita" ei voi koskaan olla liikaa.


Leppoisaa illan jatkoa!




14 kommenttia:

  1. Hyvät värit huivissasi ❤️ Kaunis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mulla on menossa sellainen "ripaus punaista piristää" -kausi, joten huivi sopii hyvin tuohon moodiin.

      Poista
  2. Minä olin eilen myös alemyynneissä tyttärien kanssa Helsingin keskustassa ja ihmeekseni sain auton parkkiin. Kaupungilla oli niin kova vilinä, että nopeasti sieltä halusi pois. Sitä, mitä lähdimme tyttärille ostamaan, emme saaneet, mutta minä tein yhden hyvän sisustuslöydön. Ei siis ihan hukkaan mennyt. Mutta voin kuvitella, että juuri ostoskeskukset ne vasta täysiä olivat! Kyllähän sinne aleen ennättää joskus toistekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti noista alemyynneistä aina jotain tarttuu mukaan. Yritän päästä kaupungille joku päivä, ja jätän auton suosiolla kotiin.

      Poista
  3. Oi oliko Ompussa moinen kuhina, hui. No jos vaikka odotellaan lisäaleja, silloin tekee hyviä löytöjä vaikka parhaat palat olisikin jo viety. :)

    Vitsi että tykkään valkoisista vaatteista talvella eli ihana tuo neule, huivi ja takki. Ihanan rento asu. Ja ihanalta näytät. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoiset vaatteet ovat ihania talvella, vaikka itseni ohdalla valkoisten käyttö rajoittuu paitoihin ja neuleisiin. Tykkään, kun muut käyttävät valkoisia housuja ja hameita, ehkä minäkin opin joku päivä.

      Poista
  4. Oi kun kaunis kokonaisuus ja ihana huvi! Mielettömän kaunis. Valkoinen talvella on nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on niin raikas, voi kun vain osaisi käyttää talvisin sitä enemmänkin.

      Poista
  5. Huh, mikäli vaan mahdollista, yritän välttää kauppoja juuri ennen jouluaattoa (samoin uudenvuoden ja juhannus vastaavia) sekä välipäivinä :)

    Kivasti sopii ruutu valkoisen neeleen kassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskaltauduin tänään päivällä Tapiolan Stockalle, siellä oli yllättävän vähän porukkaa.

      Poista
  6. Kaunis toi sun huivisi. Ai sitä ollaan kellofriikkejä ;) Meillä jokaisella on ne omat pienet salaisuudet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tunnustaa, että kellot ovat yksi intohimoni. En kerää niitä mitenkään yltiöpäisesti, mutta muutama on kertynyt.

      Poista