torstai 11. joulukuuta 2014

Kesähame muka


Vaatekaapissani on monia vaatteita, joita käytän ihan turhaan vain kausiluonteisesti vuodenaikojen mukaan. On esim. vaatekappaleita, jotka eivät varsinaisesti ole kesävaatteita, mutta joita käytän vain kevät-kesäaikaan.

Kuvissa oleva kellohelmainen hame on yksi tällainen. Se ei ole kankaan tai värinsä puolesta millään tavoin kesäinen, mutta syystä tai toisesta olen pitänyt sitä todella vähän talvisin. Hame on ollut päälläni ainakin näissä postauksissa huhtikuussa ja toukokuussa, jolloin molemmilla kerroilla kokonaisuus oli kesäisen vaalea.


Viime viikolla päätin kokeilla, miltä hame näyttää talvisemmin asustettuna. Mielestäni hame toimikin ihan mainiosti myös mustan ohuen neuleen ja mustien sukkisten kanssa.




















Täytyypä katsella vaatekaapin sisältöä uusin silmin. Jospa sieltä löytyisi muitakin vastaavia ns. kesävaatteita käytettäväksi myös nyt.

Hyvää torstaita!











5 kommenttia:

  1. Ihana hame. Mä käytän paljon kesävaatteita myös talvella. Kun ne asustaa eri tavalla, niin toimii myös talvella. Ihana nähdä sun kauniit kasvot kokonaan ;)

    VastaaPoista
  2. Beige hame toimii hienosti mustan yläosan kanssa ja
    hopeakoru viimeistelee kauniin asukokonaisuuden,
    tykkään!
    Löysin tämän ihanan blogisi ihan äskettäin, tulin ja jäin.
    Tervetuloa vastavierailulle blogiini, josta löytyy myös
    asupostauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit blogini. Minä löysin blogisi joku aika sitten ja seuraan aktiivisesti, vaikka en ole kommentoinutkaan. Ihailen aina sun kauniita ja tunnelmallisia kuvia.

      Poista
  3. Mun mielestäni mikään väri tai materiaali ei ole suoraan sidottu johonkin tiettyyn vuodenaikaan. Tai jaa, ehkä kaikkein överibling-bling paljetit jätän heinäkuussa käyttämättä :) Hame näyttää hyvälle ja vuodenaikaan sopivalle juuri noin asustettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti on tosi vähän vaatteista, materiaaleja tms., jotka ovat vuodenaikaan sidottuja. Enemmän ne rajoitteet ovat oman pään tai ajatuksen tuottamia.

      Poista