Viikko sitten vietin kaverini kanssa kaupunkipäivää ja tuolloin kiertelimme mm. Kampin kauppakeskuksen kaupat läpi. Kävimme tietysti myös Guessin myymälässä, jossa oli meneillään varaston tyhjennyksen vuoksi mittava alennusmyynti. Laukkujen ja lompakoiden osalta ei jäljellä ollut mitään sykähdyttävää, sen sijaan muutama ihan kivan näköinen vaate olisi ollut, mutta ei nekään loppujen lopuksi päätyneet edes sovituskoppiin saakka. Mutta kun näin mustan kauluspaidan, olin myyty!
Paita on farkkupaitamaisen rento lisättynä muutamilla kivoilla yksityiskohdilla: etukappaleiden sekä olkavarsien pitseillä ja harsomaisella kankaalla sekä hihansuiden napeilla ja neppareilla. Helmassa on myös pitsiä ja se on muotoiltu hieman muistuttamaan peplumia.
Lauantaina käytin paitaa mustien farkkujen kanssa ja yhdistelmä oli todella rento. Tänään se puolestaan muodosti mustan kynähameen kanssa siistin kokonaisuuden. Uusi lempivaate on löytynyt!
Koska paidassa itsessään on niin paljon yksityiskohtia, sen kanssa sopi kevyen sirot korut. Sunnuntaina tekemäni korvikset ja kaulakoru olivatkin juuri sopiva vaihtoehto.
todella jännä paita // Guessilta voi tehdä joskus uskomattomia löytöjä niin kuin se minun farkkutakki :)
VastaaPoistaMulla ei juurikaan ole Guessin vaatteita ollut, tähän olen ainakin todella tyytyväinen.
PoistaOi kun kiva paita, hauskat yhksityiskohdat :)
VastaaPoistaMinäkin ihastuin just noihin yksityiskohtiin, joita on, mutteivät kuitenkaan hyppää liikaa silmille.
PoistaVau... Kyllä onkin kaunis pusero. Mä olisin voinut itsekin tämän ottaa. Näyttää siis myös minulta.
VastaaPoistaNiin muuten voisi ollakin sunkin tyyliisi sopiva. Pitsi ovat niin ihania!
Poista