Tiedättehän sukkahousukriisin? Sen tilanteen, kun vaikkapa aamulla päädyt pitkästä aikaa hameen tai mekon käyttöön, ja sitten huomaat, ettet löydä sopivia sukkahousuja. Epätoivoisesti yrität etsiä laatikosta sopivia sukkiksia, mutta löydät vain niitä, jotka ovat liian ohuet tai paksut, väärän väriset tai sävyiset, liian tummat tai vaaleat, kiiltävät liikaa tai liian vähän tai ovat muuten vain epäsopivat juuri sen hameen kanssa, johon haluaisit pukeutua. Sitten kun lopulta löydät ne yhdet soveltuvat, niissä onkin silmäpako tai jalkaan vetäessä tarttuvat kiinni johonkin ja räsähtävät rikki.
Mulle näin sattuu silloin tällöin, viimeksi torstaina. Asupähkäilyn päätteeksi valitsin harmaan kynähameen, jonka kanssa halusin ihoväriset sukkahousut. Kaapin hylly on täynnä sukkahousuja, eikä vaatteita valitessa tullut pieneen mieleen, että ihonvärisiä sukkiksia ei niiden joukosta löydy. Mustia kyllä oli vaikka kuinka monet ja muutamat muutkin, mutta ei niitä, mitä kaipasin.
Aikaa penkomisessa kului sen verran, että alkoi olla jo hieman kiire, mutta siinä sitten hieman kiukkuuntuneena ihmettelin, meneekö asu uusiksi vai laitanko sittenkin mustat sukkahousut. Onneksi hyllyn perukoilta löytyi loppujen lopuksi yhdet käyttökelpoiset. Ne tosin olivat 10 denierin ja kärkivahvikkeettomat, mutta saivat luvan kelvata. Että niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin sukkahousut voi tulla iso ärsytys heti aamusta.
Eilen sitten hankin useammatkin ihonväriset sukkahousut varastoon, nyt pitäisi niitä vähäksi aikaa riittää. Onko aamuinen sukkahousukriisi teille tuttua?
Loistavaa viikonloppua!






