maanantai 27. kesäkuuta 2016

Viikon 25 huiput - juhannustunnelmia



Viime viikkoa ja viikon huippuhetkiä hallitsi juhannus. Alkuviikon olimme kotona, mutta maalle suuntasimme jo keskiviikkona tekemään ensimmäisiä juhannusvalmisteluita. Tänä vuonna meitä kokoontuikin varsin suuri porukka - yksitoista aikuista ja hännän huippuna veljeni nuorimmainen - viettämään keskikesän juhlaa. Sääkin oli mitä parhain ja vietimmekin päivät aamusta iltaan ulkona. Yritimme mahdollisimman pitkältä hoitaa myös ruuanlaittoon liittyvät puuhat ulkoilmassa. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan olemme lähes joka vuosi valmistaneet juhannuspäivän ateriaksi rosvopaistia. Meidän perinteeseen se kuuluu tehdä lampaanlihasta, tänä vuonna tosin ostin lampaan lisäksi myös kokeeksi kassleria. Molemmat lihat onnistuivat niin maustamisen kuin kypsyydenkin suhteen täydellisesti.

Veljeni nuorimmainen viettää tällä viikolla 4-vuotissynttäreitään ja juhannuksena juhlimme niitä jo etukäteen. Pikkuneiti fanittaa edelleen Frozen-elokuvan Elsaa, joten kakkukin piti tietysti olla sen mukainen. Minä olin ottanut kotoa mukaani muutamia vaaleansinisiä helmiä, joista sain tehtyä hänelle yhdeksi lahjaksi "Elsan mekon värisen" rannekorun.
Juhannus sujui kaiken kaikkiaan ihanissa ja leppoisissa tunnelmissa: yhdessä oloa, hyvää ruokaa ja juomaa, saunomista, uimista ja lämpimästä säästä nauttimista.











Hyvää kesäkuun viimeistä viikkoa!


10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Mahtoi neiti olla tyytyväinen Frozen-koruun. Nyt on pakko korjata, että kakun prinsessa ei kyllä liity Frozeniin, mutta Disney prinsessa hän on kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvan prinsessa ei tosiaan ole Elsa, mutta kelpasi silti synttärisankarille.

      Poista
  2. Ihania juhannuskuvia! Ja ah, rosvopaisti näyttää niin herkulliselta. Ja pikkuneidin Elsa-kakku on suloinen. Mieheni poikien tyttäret ovat myös Frozen-faneja. Tuo rannekoru oli varmasti mieleinen.
    Aurinkoisia kesäpäiviä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosvopaisti on yksi parhaista liharuuista, joita tiedän. Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Kivalta kuulosti ja ihana kakku!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli veljen vaimon käsialaa, näytti ja maistui erinomaiselta.

      Poista
  4. Kauniita kesäkuvia ja tunnelmia. Minäkin pyyhin leukaani tuon rosvopaistikuva äärellä :)

    Aurinkoista heinäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosvopaisti sulaa suussa. Siihen ei edes kyllästy, kun on niin harvinaista herkkua.

      Poista