tiistai 21. kesäkuuta 2016

Pellavaa, puuvillaa ja pinkkiä eli kolmen p:n asu

Pellavaa, puuvillaa ja pinkkiä - niistä koostui tämän päivän asu.



Aamusta lähtien mulla oli vaaleanpunainen olo, aamukahvitkin nautin pinkistä muumimukista. Tuon fiiliksen myötä valikoitui sitten paitakin. Päivästä näytti tulevan oikein kaunis ja aurinkoinen, joten raikas raitapaita tuntui oikein sopivalta niin materiaalinsa kuin väriensäkin puolesta.

Tarkoituksenani oli käydä kaupoissa hoitamassa jo nyt eräitä juhannuksen hankintoja. Olen armoton vilukissa ja keveissä kesävaatteissa palelen yleensä aina ruokakaupoissa. Jopa hellesäällä saatan ottaa mukaan pitkähihaisen neuleen tms., jonka puen päälleni kauppaan mennessä. Kauppoja ajatellen raitapaidan plussana olivatkin puolipitkät hihat, joiden ajattelin riittävän lämmikkeeksi.  

Paidan pariksi valitsin rennot valkoiset pellavahousut, jotka ostin viime kesänä. Itse asiassa housut tuntuivat jo sovittaessa niin mukavilta, että näiden valkoisten lisäksi ostin saman tien toiset, nuden väriset. Niitä olenkin käyttänyt vielä useammin kuin valkoisia.




Korut ovat viime viikon aikaansaannoksiani. Ranneketjun mallin joku on nimennyt Hajuherneeksi ja siitä näittekin kuvan viikko sitten instan puolella.
Kaulakorussa kokeilin, miten hopean pintaan taotut pienet sydänkuviot näkyvät läpikuultavan emalipinnan lävitse.






Tänään on muuten kesäpäivänseisaus eli olemme saaneet nauttia vuoden pisimmästä päivästä. Juhannuksena yö onkin jo himpun verran pidempi, mutta onneksi päivien lyhentymistä ei huomaa vielä pitkään aikaan.

Kivaa keskiviikkoa!





3 kommenttia:

  1. Tuo paita on mun lemppari koko asussa. Raidat vaan jotenkin sopii niin hyvin kesään.
    Ihanaa keskiviikkoa.

    VastaaPoista