sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Viikon 13 huiput

Käväisin viikolla eräänä päivänä Kaaren Sokoksen alennusmyynnissä ja löysin aivan ihanat kengät. Hyllyssä oli jäljellä yksi pari Iconin nauhakenkiä ja mikä onnen kantamoinen, että ne olivat mun kokoa. Joudun laittamaan kevään aikana suurimman osan vanhoista kengistäni kiertoon, sillä jalkavaivojen vuoksi en voi enää käyttää niitä. On ollut kova pala tällaiselle kenkäfriikille, kun ei voi enää entiseen malliin pitää ja hankkia ihanuuksia, joita olisi tarjolla. Siitä syystä olen sitäkin iloisempi, kun satun löytämään muitakin kuin "mummokenkiä", jotka tuntuvat jalassa mukavilta. Voi kun sää lämpenisi nopeasti, jotta saan kengät käyttöön.





Viikon hyvinvointihetki ja mielen piristys tuli kampaajalla käynnin johdosta. Kampaajalla käydessä varaan aina uuden ajan muutaman viikon päähän ja alunperin olin varannut ajan viime viikoksi. Olimme tarkoituksella jättäneet käyntien välille hieman normaalia pidemmän ajan ja hiukset olivat tosiaankin leikkausta vaille. Odottelin siis kuin kuuta nousevaa kampaajalle pääsyä, mutta kuinkas kävi? Manuaalisesta kalenterista, sähköisistä kalentereista ja niistä tulevista muistutuksista huolimatta skippasin ajan ja olin menossa kylläkin oikeana päivänä, mutta vääränä kellonaikana. Kyllä potutti, mutta onneksi sain uuden ajan tälle viikolle. Pitkästä aikaa sivuhiukset lyhennettin kunnolla ja yleisväriksi valittiin hieman tummempi sävy, mitä hiuksissa oli edellisen värjäyksen jälkeen. 




Alkuviikosta laitoin herneitä multaan kasvattaakeni versoja salaattiin ja leivän päälle. Ihmeesti pienet verson alut herättivät uinuvat ja vaatimattomat puutarhuritaitoni ja innostuin hankkimaan myös muutamia muita siemeniä. Mulla on vähän hakusessa, mitä kukkia ja kasveja laitan parvekkeelle kesäksi, mutta köynnöksiä ainakin aion kasvattaa näkösuojaksi parvekkeen kirkkaan lasituksen kohdalle. Nyt ostinkin jo ruusupavun ja krassin siemeniä, vaikka en yhtään tiedä, miten ne viihtyvät paahtavan kuumalla partsilla.




Tämä viikonloppu on sujunut herkuttelun merkeissä. Tänään kävin kummitätini 75-vuotisjuhlissa ja enkä tietenkään voinut vastustaa ihania suolaisia ja makeita tarjottavia. Eilen puolestaan oli varsinainen junk food -päivä, sillä saman päivän aikana söin sekä hampurilaisen että pizzaa.  Olin kaupungilla ja asiointien välillä päätimme käydä syömässä välipalaksi hampurilaiset. Kylläpä se maistuikin hyvältä, edellisestä kerrasta oli vierähtänyt yli puoli vuotta. Kotimatkalla sitten Puuhis alkoi houkutella pizzalla ja niinpä sitten kävi, että päivälliseksi aiottu poronkäristys vaihtui lähiravintolan pizzaan. Ja sekin maistui, nams. Huh, onneksi tällaisia ei tule kohdalle useammin.


Mulla ei ole kuukausiin soinut korvamatona jokin tietty kappale, mutta tällä viikolla Vesalan Tytöt ei soita kitaraa on kaikunut päässä joka päivä. Musiikin myötä ihanaa viikkoa.


7 kommenttia:

  1. Makeet kengät, niissä on aavistu Parikka-henkeä. :)

    VastaaPoista
  2. Noi kengät on ihanat, toi sydänkuvio on niin paras. HIukset on myös upeasti leikattu. Mii laaiiiikkk.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin juuri tuohon sydänkuvioon. Kiitos kauniista sanoista!

      Poista
  3. Upeat kengät! Ihan sinun näköiset!

    Kivaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
  4. Hiukset näyttävät tosi hyviltä ja tuo vähän tummempi sävy hiuksissa sopii sulle tosi hyvin. Upeat on myös kengät, mikä tuuri sulla kävikään.
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista