keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Helmenvalkoinen jakku


Vaikka kevät on jo näin pitkällä, mulla on edelleen vaatekaapit talvikunnossa. Paksuimmat neuleet, poolopaidat ja muut talviset vaatteet odottelevat siirtoa kesäsäilöön ja niiden tilalle pitäisi vaihtaa kevyempiä paitoja, housuja, mekkoja jne. Tipottain olen kuitenkin etsinyt päälle jotain kevätsäihin ja -tunnelmaan sopivaa. Yksi näistä vähitellen esiin kaivetuista vaatekappaleista on valkoinen jakku, jota en käyttänyt kertaakaan talven aikana. Viime viikolla kevätfiiliksissä etsin sen valkoisen paidan seuraksi.






Jakku on esiintynyt kuvissa monesti aiemminkin ja se onkin yksi kevät- ja kesäkauden lempparijakuistani.
Se on bleiseriä rennompi, mutta kuitenkin neuletakkia astetta asiallisempi - sopii siten monenmoiseen tilanteeseen ja erilaisten alaosien kanssa yhdistettäväksi.
Koska jakun pinta on nyppyläinen ja siellä täällä on pieniä kimaltavia paljetteja, tykkään käyttää sen kanssa selkeitä koruja. Useimmiten valinta onkin yksinkertaiset helmikorut.


Teimme pyrähdyksen Etelä-Pohjanmaalle ja tänään kotiin ajaessa Tampereen ja Hämeenlinnan tienoilla lämpötila oli pitkän aikaa 16-16,5 astetta! Ihanaa!

Keväisen lämmintä loppuviikkoa!






6 kommenttia:

  1. Sinulle sopii niin hyvin valkoinen väri. Kaunis jakku. Minä en ole vielä kevätvaatteita miettinyt, kun on ollut vielä niin kylmä.
    No, olenpahan... ostin Hesan reissulta popliinitakin. Katsotaan saanko sen täällä esiteltyä :)
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kiva nähdä uusi takkisi, joten laitapa kuvia jossain vaiheessa blogiisi. Mukavaa viikkoa1

      Poista
  2. Ihana jakku ja siinä kaunis pinta ♡
    Helmikorut ovat täydellinen valinta jakun kanssa.
    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakun pinta on kivan eläväinen, mutta ei liian päällekäypä. Hauskaa viikko Outi!

      Poista
  3. Tuo jakku on todella kaunis juurikin tuon materiaalin vuoksi. Tuo helmikoru sopii siihen erittäin hyvin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jakun ja helmien väri sekä pieni hohto ovat niin yhteneväiset, että juuri sen vuoksi useimmiten valitsen helmet koristeeksi. Yksinkertaiset hopeakorut sopivat aika kivasti myös jakun kankaaseen.

      Poista