sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Viikon 16 huiput


Olipa kiva yllätys, kun loppuviikosta kotiin tullessa näki, miten paljon kevät oli edennyt kotikulmilla muutaman poissaolopäivän aikana. Maalla järvi oli vielä jäässä ja yksi ainokainen krookus ehti kukkia ja pienet siniset scillan alut alkoivat puskea mullasta meidän siellä ollessa. Vajaan viiden sentin mittaisista nokkosista ei vielä ollut kerättäväksi, mutta seuraavalla käyntikerralla niistä saattaa jo saadakin nokkoslettuja, nams.





Maailma näyttää taas niin kirkkaalta ja selkeältä! Kävin pari viikkoa sitten ostamassa uudet silmälasit, jotka olivat nyt valmiit ja haettavissa. Mun on pitänyt hankkia uudet lasit lähes vuoden verran, joten uudet pokat tuntuvat pitkän vitkuttelun jälkeen sitäkin mukavimmilta. Sangat ovat perustavalliset ja aika samanlaiset kuin edellisetkin, hieman vaaleammat vain. Hassun hauskoilla pokilla ja väreillä leikittely ei oikein ole mun juttu, vaikka kovasti tykkään, kun muut sitä harrastavat. Näillä mennään sitten seuraavat pari vuotta.





Vaikka olisin kuinka väsynyt, mun täytyy iltaisin ennen valojen sammuttamista lukea edes muutama sivu kirjaa tai ainakin selata jotain lehteä. Usein mulla onkin iltalukemisenani pari kolme hyvin erityyppistä kirjaa, niin tälläkin hetkellä. Toinen kirjoista on todella mielenkiintoinen Malcolm Gladwellin Välähdys, joka kertoo tiedostamattomasta ajattelusta ja alitajunnasta, jotka vaikuttavat tekoihimme, toimintaamme ja ennen kaikkea päätöksentekoomme. Teos on julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, mutta ajankulu ei vaikuta sisältöön millään tavoin.



Toinen luettavana oleva kirja tai pikemminkin kirjasarja on Anneli Kivelän Katajamäki kirjat. Uskomatonta kyllä, unohdin ottaa helmikuussa Rukalle kirjan, joten latasin iPadille e-kirjastosta sarjan ensimmäisen teoksen iltalukemiseksi. Sen jälkeen onkin ollut pakko lukea muutkin kirjat joko sähköisenä versiona tai jos niitä ei ole ollut saatavana, olen käynyt lainaamassa kirjastosta. Olen aivan koukkuuntunut sarjaan jopa siinä määrin, että maalla ollessa useana iltana kello näytti kahta yöllä ennen kuin maltoin jättää kirjan kädestäni.

Kirjasta toiseen päähenkilöt (eri elämäntilanteissa olevat naishenkilöt) vaihtuvat, mutta tarinat ja henkilöt nivoutuvat toisiinsa. Tapahtumapaikkakin pysyy samana, se on idyllinen maalaiskylä jossain päin Hämettä. Ei järin maata mullistavaa, mutta hyväntuulista ja helppolukuista hömppäviihdettä iltasaduksi. Ovatko Katajamäki sarjan kirjat tuttuja?



Viikon huipputapahtuma oli eilinen Antti Tuiskun konsertti Hartwall areenalla, jossa olin kaverini kanssa. Upea lavaesitys, leppoisat välispiikit ja tietysti menevä musiikki loivat huikean tapahtuman, jossa tunnelma oli katossa! Yleisö nuorimmasta vanhimpaan oli täysillä mukana ja bailasi lähes kaksituntisen konsertin alusta loppuun. Mieletön kokemus! Kyllä Antti on Suomen kovin poptähti!







 Mukavaa huhtikuun viimeistä viikkoa!














3 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut aivan huippuviikko! Mielenkiintoinen tuo kirja alitajunnasta! Täytyypä laittaa muistiin.

    Kivaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  2. Tällä hetkellä kun kurkkaa ikkunasta ulos, ei sää ole kovin keväinen, nimittäin sataa lunta :(
    Antti Tuisku on ihan ykkönen!
    Ihanaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Wuhuu Antti Tuisku! Kyllä se kummasti uusilla prilleillä maailma kirkastuu, hyvä että hommasit ja sovinnaisella linjalla kehysten suhteen mennään täälläkin.

    Hauskaa vappua <3

    VastaaPoista