lauantai 27. helmikuuta 2016

Perjantai persikkaisesti


Pikainen blogin päivitys ennen kuin lähden ulos nauttimaan keväisen kauniista säästä.

Eilinen asu jatkoi mun tämän viikon pastelliväristä linjaa, jota en ollut etukäteen suunnitellut. Asu oli jälleen perusyksinkertainen, mutta puuvillaneuleen sekä huivin väri toi itselle mukavan keväisen fiiliksen. Tykkään kovasti puuvillaneuleista:  kylmillä säillä niiden alle voi pukea vaikka parikin kerrosta lämmikkeeksi, mutta ne ovat oikein passeleita Suomen kesäsäähänkin.







Huivin lisäksi en yleensä käytä kaulakorua, mutta nyt yksinkertainen helminauha (tällä kertaa ostettu, ei itse tehty) sopi kokonaisuuteen.


Ostin viikko sitten kimpun fuksian punaisia neilikoita. Kun yhden nuppuisen oksan kukat alkoivat pari päivää sitten aueta, ne osoittautuivatkin lohen punaisiksi. Kiva sattuma, sainpa tehtyä sivupöydälle pikkuasetelman.

 Aurinkoista viikonloppua!






11 kommenttia:

  1. Kylläpä on kiva asu ja mätsää täydellisesti taustan kanssa : ) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, huomasin itsekin vasta jälkikäteen, että meidän taulussa on asuun sopivia värejä.

      Poista
  2. Ihana asu ja tuo huivi on aivan upean värinen.
    Kivaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kaksi näitä huiveja, toinen on hippusen tummempi kuin tämä, mutta kivan värinen sekin.

      Poista
  3. Erittäin kaunis asu ja ennen kaikkea täydellinen väri sinulle. Pastellisävyt sopivat sinun vaaleisiin hiuksiin ja vaaleaan ihonväriin. Huulipunan väri napakymppi! Alimmasta kuvastasi voi jokainen nähdä, kuinka upeasti värit pukevat sinua ja tuo ihanaa pehmeyttä kasvoillesi. Kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet punaisen sävyt tuntuvat sopivan mulle, pitäisi käyttää niitä vähän useammin.

      Poista
  4. Ihanaa kevätfiilistä ja täydellinen tähän aurinkoiseen päivään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin asu kuvastaa niin hyvin mun tämän viikon kevätfiiliksiä. Ihanaa kun tulee kevät!!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Tällä viikolla olen ollut niin kevättunnelmissa, että asutkin ovat olleet sen mukaisia.

      Poista
  6. Hyvän näköiset housut. Mistä ostat vaatteesi ? Kuvassa kulmkarvasi näyttävätpunaisilta ?
    Lumenen kulmakynä numero 2 mustanharmaa poistaa punaisen vakutelman.

    VastaaPoista