torstai 22. lokakuuta 2015

Jälleen persikan sävyä

Niin se on tämäkin viikko vierähtänyt torstaihin saakka ennen kuin ehdin piipahtaa täällä blogimaailmassa. Joka ilta olemme viettäneet vanhassa kodissamme myöhäiseen asti. Varsinainen muutto on jo tehty monta päivää sitten, mutta nyt on ollut hoidettavana se kaikista hitain, hankalin ja tylsin vaihe. Läpikäytävänä ja kuskattavana on vielä niin kellarikomeron kuin ulkovarastonkin sisällöt samoin kuin lukuisat isommat ja pienemmät krääsät, joita ilman tulisi mainiosti toimeen, mutta joita on tullut säilytettyä ja säilöttyä vuosikaudet.

Muutin vanhaan kotiimme tasan kymmenen vuotta sitten ja tuolloin vannoin, että seuraavan muuton aloitan tyhjentämällä ensiksi varastot ja muut "säilöntäpaikat", ja vasta sitten muutetaan varsinaiset tavarat. Mielestäni muutto on nimittäin aivan ihanaa, inhoan vain tuota yleensä aina loppuvaiheeseen jäävää säläkaman setvimistä, joten ajatuksena oli hoitaa ikävin homma heti alkuunsa.

Käytännössä asia ei sitten toteutunutkaan, vaan taas kerran varsinaisen muuton jälkihoitona on ollut ylimääräisen ja jopa turhan tavaramassan selvittely. Enpä voi muuta kuin syyttää itseäni: mitäs olen vuosikausia laiskuuttani laiminlyönyt perusteellisen inventaarion. Tällä viikolla olemme vieneet paljon tavaroita kierrätykseen, osan varastoon ja osa odottaa kuskausta maalle, joten hyvällä mallilla loppujen lopuksi on tämäkin vaihe.

Alkuviikosta maltoin nipistää yli viikon kuvaustauon jälkeen muutaman hetken asukuviin, jotka napattiin ennen kuin aloitimme puuhastelun vanhassa kodissamme.

Jos pitäisi valita jokin yksittäinen vaatekappale, jota olen käyttänyt lukumääräisesti eniten alkusyksyn ajan - pois lukien muuttopuuhissa käyttämäni parit farkut -  voiton veisi yllättäen persikan värinen neule! Yleensä olen syksyisin tykästynyt käyttämään pääsääntöisesti tummia neuleita ja paitoja, mutta tänä vuonna olen poikkeuksellisesti ollut totaalisen kiintynyt tähän puuvillaiseen vaaleaan neuleeseen. Viime aikoina ei ole liiemmälti ollut aikaa tai halua miettiä vaatetusta, ja miellyttävän tuntuinen puuvillaneule on ollut helppo valinta. 
Useimmiten sen seuraksi olen valinnut huivin, jota olen pitänyt myös persikan värisen paitiksen kanssa.





Nyt täytyy siirtyä tori.fi -palveluun; olen tällä viikolla elämäni ensimmäisen kerran myynyt tavaroita ja huonekaluja siellä ja nyt täytyy laittaa uutta tavaraa kaupan.

Huomenna on edessä odotettua vaihtelua viimepäivien ohjelmaan, sillä aion mennä jälleen messuilemaan.
Oikein kivaa viikonlopun odotusta jokaiselle!







6 kommenttia:

  1. Neule on kyllä kaunis ja sopii hurjan hyvin farkkujen kanssa.
    Mukavaa loppuviikkoa ♡

    VastaaPoista
  2. Vasta muutossa huomaa mitä kaikkea tulee säilöttyä jos varastotilaa on.
    Pehmeä persikka sopii sinulle kauniisti :-)

    VastaaPoista
  3. Muistutit niin tarpeelisesta asiasta kuin inventaarion tekemisestä. Se pitää jossakin vaiheessa ottaa todo-listalle. Nyt on aika mennyt saarimökin rempassa, joten inventaario saa vielä odottaa.
    Persikanpehmeää, kaunista. Näytät niin heleältä siellä ruskan keskellä.
    Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Persikanvärinen neule ja huivi mätsäävät hienosti
    tummansinisten farkkujen kanssa.
    Tsemppiä muuttopuuhiin!

    VastaaPoista
  5. Persikka sopii sulle niin hyvin ja vitsi kun oli niin kiva nähdä ja vielä kahdesti ;)

    VastaaPoista
  6. Persikka on hyvä väri, niille joille sopii kuten sinulle<3 Ja huivi on just eikä melkein piste i:n päälle. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista