sunnuntai 18. lokakuuta 2015
Punainen piristää
Blogini samoin kuin koko blogimaailma on ollut katkolla viikon ajan. Muuttopuuhat ovat vieneet niin paljon aikaa ja energiaa, ettei blogin päivitykseen puolen yön maissa ole enää riittänyt puhtia. En ole ehtinyt lukea muiden blogijulkaisuja, enkä ole käynyt edes instassa, joten olen aivan blogipimennossa viime päivien tapahtumista. Kamalaa!
Olemme kuskanneet tavaroita uuteen kotiin pikkuhiljaa ja "päämuuton" eli isoimpien huonekalujen siirron suunnittelimme ensi viikoksi. Monen asian loksahdettua paikoilleen suunniteltua aikaisemmin varsinainen muutto tapahtuikin jo tällä viikolla. Muuttolaatikoita olenkin sitten pakannut ja purkanut urakalla ja nyt on huonekalujen lisäksi mm. astiat, kirjat ja vaatteet uudessa kodissamme.
Asukuviakaan en ole ottanut yli viikkoon, mutta kamerasta löytyi parit julkaisemattomat kuvat viime viikolta.
Viimeksi kerroin, että vaatteita oli kahdessa asunnossa ja monena päivänä mustaan perusasuun toin muutosta vaihtamalla huivin tai jakun/neuleen väriä ja tyyliä. Näissä kuvissa asua täydensi vaaleanpunainen, edellisenä päivänä yllä oli ollut pirteää punaista neuletakin ja silkkihuivin myötä.
Housut ja paita olivat samat, mutta pienillä muutoksilla kokonaisuus näytti aivan toiselta. Taas kerran tuli mieleen, että kyllä meillä naisilla on etu puolellamme, kun voimme saada näin yksinkertaisilla keinoilla asut uuden näköisiksi.
Tavaraa on vielä jäljellä vanhassa kodissa ja vaikka luovutamme asunnon uusille asukkaille vasta marraskuun puolella, töitä riittää edelleen. Kaikki korutarvikkeet ovat vielä muuttamatta ja varastot ja paljon muutakin odottaa vielä läpikäymistä ja siirtoa kotiin, kierrätykseen tai roskiin. Nyt ollaan kuitenkin jo voiton puolella ja tänään ehdin käväistä - joskin pikaisesti - I love me -messuilla. Eiköhän taas blogikin päivity normaaliin tahtiin ja pääsen lukemaan muiden kuulumisia.
Ihanaa viikkoa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Sinä olet muuttunut ihan blondiksi. Tuo punainen väri pukee sinua todella hyvin.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa!
Juu, blondina taas vaihteeksi, väri korostuu, kun hiukset ovat kasvaneet ulos mallista.
PoistaOlet hyvännäköinen punaisessa takissasi ja huivissa. Sinulle sopii punainen. Se antaa myös energiaa ja sitä muuttohässäkässä tarvitaan. Minulle on muodostunut sinusta kuva järjestelmällisenä naisena. Onko sinulla mitään tavaroita hukassa, kun muutat? Omissa muutoissani jotain tärkeitä juttuja ei vain löytynyt... uusia piti ostaa. Sitten kun löytyi oli kaksin kappalein.
VastaaPoistaReipasta viikkoa ja sujuvaa muuttoa!
Voi kuule, tietäisitpä, miten paljon tavaroita on kateissa. Osa on löytynyt, osa toivottovasti jossain vaiheessa. Mulle on käynyt monesti muutoissa just noin, että kadotettu tavara löytyy heti kun on hankkinut uuden.
PoistaPunainen niin sopii sinulle ja näyttää upealta mustan kanssa. Mä niin tykkään noista vaaleista hiuksista <3
VastaaPoistaKivaa viikkoa !
Olen viihtynyt itsekin vaihteeksi vaaleassa tukassa. Tällä viikolla pituutta lähti roimasti, väri pysyi vaaleana edelleen.
PoistaTodella upea punainen väri ja sopii sinulle ihanasti :)
VastaaPoistaTsemppiä muuttopuuhiin!!!!
Kiitos ihanuus!
PoistaMuuttaminen on rankkaa puuhaa! Punainen piristää sinua :-)
VastaaPoistaRankkaa, mutta silti ihanaa. Tykkään aina, kun on jotain uutta ja erilaista, vaikka välillä rankkaa onkin.
PoistaUpea! Sulle sopii punainen mielettömän hyvin! Tsemppiä muuttoon!
VastaaPoistaKiitos Jonna! Punainen on "mun" väri, josta tykkään, mutta silti käytän aivan liian harvoin.
PoistaNo ehdottomasti piristää. Näytät NIIN hyvältä. Olipa kiva nähdä messuilla.
VastaaPoistaNiin oli!!!! Ja mikä tuuri, että törmäsin teihin ihan sattumalta.
Poista