torstai 2. lokakuuta 2014

Vanha mekko käyttöön

Tämän päivän asukuvissa olevan mekon ostin jo muutama vuosi sitten. Se on aivan ihana päällä, mutta alaosan leikkauksen sekä pussimaisten taskujen ansiosta malli ei välttämättä ole vartalolleni paras mahdollinen. Mekko onkin ollut kaapissa käyttämättömänä ainakin pari vuotta. Nyt keksin yhdistää sen pitkään neuletakkiin ja asu muuttui heti omissa silmissäni käyttökelpoisemmaksi. On hyvä fiilis, kun vanhasta vaatteesta saa kelvollisen näin helposti ja tämäkin mekko pääsee taas ahkeraan käyttöön.






Mekon yläosan väritys on aika jännä. Kuviot ovat oikeasti ruskeat, mutta tietyssä valossa näyttävät taittuvan liilaan. Mekkoa ostaessanikin luulin hankkivani liilasävyisen asun.

Kaulaan, ranteeseen ja korviin valitsin kiiltävän mustista hematiittikivistä ja hopeasta tehdyt korut. Epäsäännölliset särökivet sopivat mielestäni yhteen mekon epämääräisiin kuvioihin.



Koko viikko on kulunut hirvittävässä hässäkässä ja joka ilta on ollut jotain äksonia, niin etten ole edes blogia ehtinyt päivittää. Nyt äkkiä vaatteiden vaihtoon ja sen jälkeen leffaan katsomaan Vadelmavenepakolaisen ennakkonäytöstä.

Mukavaa torstaita!


6 kommenttia:

  1. Kivan näköinen mekko ja sopii hyvin tämän neuletakin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletakki tasoittaa vähän hameosan pussimaisuutta. En tosiaan viitsi käyttää mekkoa ilman jonkinlaista lisuketta.

      Poista
  2. neuletakki pelastaa monta juttua :) kiva yhdistelmä!

    VastaaPoista
  3. Kivat korut ja asu myös. Muistahan kertoa leffatunnelmista, ainakin ko kirja oli hulvattoman hauska (tosin jakoi mielipiteitä)..jännä nähdä miten siirtyi kirjasta valkokankaalle.

    VastaaPoista
  4. Kiva kokonaisuus, korut ovat kauniit :) Vaikka niinhän ne sinulla aina :)

    VastaaPoista
  5. Hieno asu! Tykkään kovasti! Kiva, kun vierailit blogissani :) Sulla on kiva blogi. Tulen lukijaksesi :)

    VastaaPoista