keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Keskiviikko rennosti sinisissä

Ensimmäiset valmennuspäivät ovat sujuneet vauhdilla ja iltaisin on ollut aika takki tyhjänä -olo. Eilenkin sohva veti vastustamattomasti puoleensa, mutta onneksi sain riuhdottua itseni lenkille. Reippaan kävelyn jälkeen olo oli huomattavasti pirteämpi ja sen jälkeen jaksoi taas tehdä vähän kotitöitäkin. Jo pelkästään raikkaan syysilman hengittäminen tuntui tuovan rutosti energiaa.

Tänään pääsin kotiin sen verran ajoissa, että asukuvat ehdittiin ottaa viimeisten auringonsäteiden paistaessa. Päivän asu koostui haalistuneen vaaleista Leviksen farkuista ja neuletakista. Valkoinen nepparein varustettu kauluspaita on pehmeää puuvillaa ja tarpeeksi väljä, jotta se ei tunnu päällä "pönäkältä", päinvastoin. Kokonaisuus oli juuri sopivan mukava koko päivän neukkarissa istumiseen.




Koruissa on hopean lisäksi värjättyjä simpukankuorihelmiä. Helmet olivat alun perin tummansiniset, mutta parissa vuodessa väri on vaalentunut huomattavasti. Onpahan nyt sitten vahingossa korusetti, joka on samaa sävyä kuin neuletakki tai farkut.




Nyt lenkille ja sen jälkeen saunaan!

Kivaa keskiviikkoa!





12 kommenttia:

  1. Sininen on mustan ja harmaan lisäksi lemppari värejäni. Tuo asusi on rennon tyylikäs ja farkkujen väri on täydellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen on minunkin kestosuosikkini ja näitä farkkuja olen käyttänyt tosi paljon viimeisen kuukauden aikana.

      Poista
  2. Kyllä vaan ei ole ihme, että sininen on mun lempiväri. Tämä asu on ihastuttava. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisestä tykkään minäkin, vaaleasta tummaan. Aika paljon kaapista sitten löytyykin tätä väriä.

      Poista
  3. Myös kello näkyy olevan sävytetty kokonaisuuteen sopivaksi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun tämänkin värinen kello löytyy, täytyy yrittää muistaa käyttää sitä.

      Poista
  4. Upea väri. Tässä yhdistelmässä korostuu raikkaus. Sulle sopii hyvin tämä väri ja tämä tyyli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen ja valkoinen on raikas ja klassinen yhdistelmä. Tykkään käyttää tosi paljon, ja sininen on tosiaan yksi "mun" väreistä.

      Poista
  5. Ihana sininen kokonaisuus ja kauniit korut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, viihdyn niin tässä asussa kuin väreissäkin tosi hyvin.

      Poista
  6. Tuo takkihan on kuin farkkulangasta neulottu, sopii täydellisen hyvin farkkuihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, just oikein farkunsininen, josta tykkään tosi paljon.

      Poista