Viime viikonlopun appivanhempien luona käyntiin sisältyi
myös pyöräliiterin ullakon eli pyöräliiverin kokin (omituista kieltä tuolla
pohjanmaalla…) siivoaminen. Kaatopaikalle oli menossa aikansa elänyt
nahkakalusto eli sohva ja pari nojatuolia. Appiukko keksi ottaa osan
kalusteiden nahasta talteen ja minä sain niistä monta suurta palaa itselleni.
Heti maanantaina piti kokeilla, miten Friitalan paksu
huonekalunahka taipuu koruksi. Ja hyvinhän se taipui.
Tiistain asuksi innostuin sitten valitsemaan vaatteet, jotka
sopivat uuteen kaulakoruun.
Nahkatereinen jakku oli aika selvä valinta, samoin
vahapintaiset housut. Ranteeseen kiinnitin niin ikään nahkaa.
Käsilaukun virkaa toimitti vanha nahkainen satchel (salkuksi
minä tätä ennen kutsuin). Yllättävän hyvin laukku istui käsilaukun rooliin.
Tykkään kaikennäköisistä ja -kokoisista pussukoista ja pusseista muutenkin ja
niiden avulla tavarat pysyvät jotakuinkin järjestyksessä myös satchelissa eivät valu laukun pohjalle.
Kivaa keskiviikkoa!
Upea koru - ja eipä tule toista samanlaista ihan heti vastaan.
VastaaPoistaNuo vaahteranlehtiruusut ovat upeita!
Omin käsin tehdyt korut ja vaatteet ovat mukavia, kun ei varmasti tule vastaavia eteen.
PoistaNäyttävä koru!
VastaaPoistaTuo koru on kyllä niin kaunis! Näyttävä ja yksinkertainen, ihan mahtava :)
VastaaPoistaTykkään tehdä ja käyttää välillä nahkakoruja. Ne ovat näyttäviä, mutta kuitenkin kevyitä.
PoistaUpea koru ja sopii asuun loistavasti. Voi noita lehtiruusuja, mahtava idea. Kiitos vinkistä. :)
VastaaPoistaKivaa torstaita terkuin Tiia
Kiitos Tiia, koru myös tuntui mukavalta pitää. Kannattaa kokeilla lehtiruusujen tekoa, niistä saa helpolla kivoja pöytä- ja kattauskoristeita.
PoistaKaulakorusi on ihan huippukaunis.
VastaaPoistaKiitos Maiju!
Poista