sunnuntai 26. lokakuuta 2014
Perjantain asut
Perjantaipäivän asuna oli jälleen hyvin rento farkut ja neule -yhdistelmä. Sinänsä viihtyisä ja mukava kokonaisuus, mutta enpä tullut aamulla ajatelleeksi, että neukkari, jossa valmennuksemme pidetään, on tosi kylmä. Niinpä sitten palelin koko päivän ohuessa neuleessa, jonka alle olin pukenut vain lyhythihaisen t-paidan. Harmaat nilkkurit, jotka löysin pari viikkoa sitten Tuurin Keskisestä, olivat ensimmäistä kertaa jalassa. Olen niin tyytyväinen, että satuin bongaamaan ne kaupassa. Täällä kun en ole pahemmin nähnyt kaupoissa harmaita nilkkureita.
Harmaat ja sinisen rannerenkaat ostin niin ikään Tuurista.
Hinta ei päätä huimannut, renkaat maksoivat vain 0,5 euroa kappale. Saa nähdä, kestääkö väripinnoitus käyttöä.
Iltapäivällä kotiin tultua olikin vuorossa pikainen asukuvaus, jonka jälkeen vaihdoin neuleen jakkuun ja harmaat nilkkurit mustiin. Uudet kuvat ja sen jälkeen suunta kohti Pasilaa ja kirjamessuja.
Oli aivan ihana kierrellä tutustumassa syksyn kirjatarjontaan. Monesti olen innostunut vähän liikaa ja ostanut kirjoja kassikaupalla. Nyt onnistuin pitämään jotakuinkin ostohaluni kurissa ja hankin vain muutaman uuden teoksen. Meillä alkaa nimittäin olla niin paljon kirjoja, että uusien hankkimisesta on pakko hillitä.
Ehdimme käydä myös Viini, ruoka ja hyvä elämä -tapahtuman puolella maistelemassa herkkuja ja muutamaa uutta viinituttavuutta ennen kuin lähdimme kaupungille syömään. Olipa mukava ilta!
Helsingin kirjamessut ovat minulle yksi syksyn must-tapahtumista. Kävittekö te viikonlopun aikana kirjamessuilla?
Leppoisaa sunnuntai-iltaa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Rakastan raitoja ja sinisiä vaatteita. <3 Ihania ja kaunis Gerberakimppu. <3
VastaaPoistaIhanaa sunnuntai-iltaa.
Samoja tykkäämisiä meillä sitten on. Noissa kukissa on aika kiva ja vähän erikoisempi väri. Ei ehkä ihan syksyn sävyä, mutta kivaa vaihtelua.
PoistaKivan rentoa menoa asussasi. Hyvä, että pystyit hillitsemään kirjamessuilla itseäsi ;) Mekin käytiin tänään.
VastaaPoistaTäytyy välillä bähän rajoittaa, jäi sitten joulupukin tuotavaksikin jotain. Tänään messuilla oli varmaan vielä enemmän väkeä kuin perjantaina.
Poistasinisen eri yhdistelmät toimivat aina! - kiva kun olet löytänyt harmaat nilkkurit, koska niitä on aika vaikea löytää :)
VastaaPoistakivaa viikkoa :)
Kaupat näyttävän olevan aika yksimielisiä värivalinnoissaan eikä poikkeuksia juurikaan ole. Joskus onneksi kohdalle sattuu löytöjä odottamattomissa kohteissa. Kivaa viikkoa myös sinulle!
PoistaIltapäivän asu on tyylikäs ja rento, tykkään :)
VastaaPoistaJakun avulla saa helposti asusta vähän siistimmän ja asiallisemman, mutta silti kokonaisuus on ja tuntuu päällä rennolta.
PoistaHyvännäköiset nuo harmaat nilkkurisi , oiva löytö !
VastaaPoistaOlen oikein tyytyväinen niihin: näyttävät mukavilta, mutta ennen kaikkea ovat huippukivat jalassa
PoistaOi kun kivan näköisiä sinisiä kokonaisuuksia! Tosi kauniita!
VastaaPoistaMinä kävin messuilla, kannoin Poirotteja kotiin "ihan vaan muutaman" ;)
Joka kerta sitä innostuu hankkimaan kirjoja ja kotona ihmettelee, mihin ne kaikki saa mahtumaan.
Poista