tiistai 29. huhtikuuta 2014

Siksakkia


"Huhtikuu hullu kuu" todettiin Rasmus Nalle kirjassa, jota luin tytseille heidän ollessaan pieniä. Tekstissä ja kuvissa viitattiin huhtikuun alati vaihteleviin säihin.
Jostain syystä tuo lastenkirjan hokema on tullut mieleeni lukuisat kerrat tänä vuonna. Mutta ilmathan ovat vaihdelleet pakkasista lähes kesäisen lämpimiin ja räntä- ja vesisateista kirkkaisiin auringonpaisteisiin. Tänäänkin on niin paistanut, pilveillyt kuin ripsaissut vettäkin.

Onpa toisaalta voinut myös oman vaatetuksen suhteen käyttää vaatteita laidasta laitaan. Vielä vajaa kaksi viikkoa sitten ylläni oli kuvissa hyvinkin talviselta näyttävä asu paksuine välikausitakkeineen ja nahkahanskoineen ja siitä jo muutaman päivän kuluttua pääsiäisenä terassillamme sopivin asu oli toppi ja shortsit.

Eilisen pastelliasun vastapainoksi tänään oli 'musta päivä' -olo - ei onneksi mielialan vaan vaatetuksen suhteen. Ihan mustaan en sitten kuitenkaan pukeutunut, vaan puseroksi valitsin musta-valkoisen vaihtoehdon, jolla sain vähän eloa tummaan asuun.




Kaulakorun tein lasikurssilla samoin kuin mustat lasitikkukorvikset. Ranteen korut ovat kivihelmiä, musta sormus onyx-kiveä.







Nyt täytyy lähteä valmistelemaan huomista. Meille on tulossa vieraita ja vieläkään en tiedä, mitä tarjoaisimme heille syötäväksi. Tällä kertaa emme tarjoa illallista pitkän kaavan mukaisesti, vaan kuten kutsussa heille mainitsin, tarjolla on vappuista pikkupurtavaa ja kyykkyviiniä. Viinit ja muutkin juomat on hankittu, mutta jotain muuta kuin nakkeja ja perunasalaattia pitäisi keksiä syötäväksi. Onko hyviä ideoita?

Rattoisaa vapun aaton aattoa!

6 kommenttia:

  1. Kaunis kokonaisuus ja upea kaulakoru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän niin paljon musta-valkoisia asuja, että kaulakorua tulee varmaan käytettyä paljon tänä kesänä.

      Poista
  2. Ihana tuo siksak pusero ja koru taas niin nappiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein korun muistamatta tätä puseroa, joten hyvä tuuri.

      Poista
  3. Kaunis asu. Tykkään.

    Leppoisaa lauantaita !

    VastaaPoista