perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kirjan ja ruusun päivä jälkijunassa

Kävittekö hankkimassa tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän teoksen?
Parin edellisen vuoden kirjat meillä on ja suoraan sanoen harmitti vietävästi, kun tiesin jo etukäteen, etten millään pystynyt keskiviikkona käväisemään kirjakaupassa hakemassa tämän vuoden kirjaa. Tavallisesti teos on saatavilla vain yhden päivän ajan ja oli iloinen yllätys, kun selvisi, että tänä vuonna kirja onkin jaossa kolme päivää. Niinpä muiden viikonloppuostosten ohessa pistäydyimme tänään kirjakaupassa ja onnistuin saamaan Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito. Vähänkö olen tyytyväinen!






















Vaalean vaatetuksen asustin tummanruskeilla yksityiskohdilla: kengillä, laukulla, kellolla sekä rannekorulla. Ruskea väri tuntui luontevimmalta valinnalta myös nahkajakussa ja huivissa.
















 
Paidan kaulusten reunassa sekä etumuksessa on sen verran välkettä, että kaulakorun jätin pois.
Paitiksessa  on sinänsä hauska, mutta kieltämättä vähän erikoinen yksityiskohta eli strasseja ja muuta kimallusta on myös selkäpuolella. Onpahan takana istuvilla tai jonossa seisovilla silmänruokaa.





Puut ja pensaat vihertävät jo ihan selkeästi aurinkoisilla paikoilla. Meidän lähimetsikkö sen sijaan näyttää vielä melko värittömältä, mutta toivottavasti lähipäivät saavat senkin viheriöimään.

Lämmintä viikonloppua!



6 kommenttia:

  1. Kiva asu taas, vähän rock tulee mieleen. Mua on kiinnostanut tuo Anna-Leena Härkösen kirja. Aihe kuulostaa siltä, että se on mielenkiintoinen. Kerropa sitten, että oliko se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin kirjan heti iltalukemisena ja ainakin ensivaikutelma on, että tykkään kirjasta. Laitan blogiini lisää kommentteja, kunhan olen lukenut lisää.

      Poista
  2. Kivan näköinen asu, kun olet yhdistänyt vaaleaan tummaa ruskeaa. Liian usein itse yhdistelee pelkästään vaaleita tai sitten tummia sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tummalla saa kivasti kontrastia asuun.

      Poista
  3. Olen nähnyt TV:ssä mainokset, joissa Härkönen lukee katkelmat tuosta kirjastaan ja vaikuttaa lukemisen arvoiselta.

    Kiva paita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jo muutaman tarinan kirjasta ja niiden perusteella pidän kirjasta.

      Poista