maanantai 14. huhtikuuta 2014

Pinkkiä päivän piristykseksi

Kevät vaikuttaa selkeästi joka-aamuiseen vaatevärivalintaani. Yhä useammin tekee mieli pukeutua mustan tai tummien vaatteiden sijaan kirkkaampiin väreihin tai vähintään asustaa tumma vaatetus väriläiskällä. Tänään vaihtoehtoina oli vaalea liila, mintunvihreä ja pinkki. Lopulta päädyin pinkkiin lähinnä mukavan neuletakin vuoksi.

Vaikka pinkin neuleen sekä mustien housujen ja puseron asukokonaisuus ei ole millään tavoin erityisen keväinen, itselleni kirkas väri toimi piristysruiskeena päivään.






































En ole ollut sairaana koko talvena ja nyt yritän pitää pari-kolme viikkoa taka-alalla muhinutta flunssan poikasta aisoissa pukeutumalla riittävän lämpimästi. Viime viikolla asukuvia ottaessa ehti pari kertaa tulla hieman kylmä ja heti kurkku tuntui karhealta. Autolla kulkiessa olen käyttänyt pikkukenkiä jo muutaman kerran, mutta jos liikun bussilla, mieluummin edelleen vetäisen nilkkurit jalkaan enkä ole esim. trenssiäkään kaivanut vielä esille.
















Koruissa on hopean lisäksi erimuotoisia ja -sävyisiä simpukankuorihelmiä sekä muutama ruusukvartsi ja makeanvedenhelmi. Rannekorun pitkulaiset "kivet" olivat alunperin yhtä tumman pinkit kuin kaulakorun pyöreät helmet. Muutamassa kuukaudessa väri haalistui ja nyt koru on pääosin hennon vaaleanpunainen. Korua ostaessa arvelinkin näin käyvän, ja vähän harmittaa, että sorruin ostamaan huonolaatuisen tuotteen epäilyksistäni huolimatta. Onneksi koru on ihan mukiinmenevä tuonkin värisenä.
Onneksi koru on ihan ok tuonkin värisenä.

Onpa loistavaa, kun aurinkokin alkoi taas illansuussa paistaa! Mahtavaa maanantaita!


6 kommenttia:

  1. Pinkki pn niin piristävää <3 Ihanaa tosiaan , kun paistaa ja lupailivat lämpenevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin piristää, toivotaan, että pääsiäisenä on aurinkoista ja lämmintä.

      Poista
  2. Onpas kivan piristävä kokonaisuus, pinkki piristää kyllä kummasti!
    Minusta koru on aivan ihana näköinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki on tosi iloinen väri, pitäisi käyttää useammin.

      Poista
  3. Vau, pinkki pukee sinua hyvin ja heti se pomsahti mun näkökenttääni. Upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, pinkki on mun väri, vaikka en sitä niin usein käytäkään.

      Poista