sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Kotona jälleen
Nyt on lomat tältä erää lomailtu ja edessä paluu arkeen. Kuten aina reissussa ollessa, viikko kului kuin siivillä.
Lomamme sujui oikein leppoisissa tunnelmissa. Bahia Feliz on rauhallinen ja vehreä lomakyläalue, joka on varsinkin lapsiperheiden suosiossa. Ravintolat sulkeutuivat puoleen yöhön mennessä, joten iltaelämä oli hyvinkin rauhallista. Me emme biletystä kaivanneet, joten meille rytmi sopi erittäin hyvin.
Sää pysyi melko pilvisenä ja tuulisena koko lomaviikkomme ajan, mutta riittävän lämmintä oli joka tapauksessa. Paluupäivämme seesteinen aamunäkymä parvekkeelta lupaili loman jatkajille upeaa päivää ja omassa mielessä käväisi ajatus, että lomaa olisi voinut hyvin jatkaa parilla-kolmella päivällä.
Yhtenä pilvisenä ja erittäin tuulisena päivänä tutustuimme hotellin spa-osastoon, tästä ei ole asukuvaa :), toisena kävimme muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa ostoskeskuksessa ja kerran huristelimme bussilla Playa de Inglesiin. Siinä olivat viikon aktiivisimmat puuhat.
Muuten rentouduimme allasalueella kirjaa lukien, muiden touhuja seuraten ja laiskotellen. Ei tullut edes blogia päivitettyä, sillä en viitsinyt kantaa iPadia mukanani kuvien ottamista varten, vaan jätin koneen mieluummin huoneen tallelokeroon.
Välillä kävimme tutustumassa lähiseutuun rantakävelyillä ja ihastelemassa maininkeja. En varmaan koskaan kyllästy meren aaltoihin, jaksaisin tuijottaa niitä vaikka kuinka.
Etukäteen kerroin, että yleensä pakkaan mukaan liikaa tavaraa. Tällä kertaa onnistuin aika hyvin; vain pari puseroa jäi käyttämättä johtuen ennakoitua viileämmistä päivistä. Mutta arvatkaapa, mihin mukaan ottamaani varusteeseen olin kaikista tyytyväisin?
Villasukkiin tietysti! Ne olivat ehdottoman viihtyisät huoneen klinkkerilattialla.
Lisää asu- ym. kuvia sekä tunnelmapaloja tulossa myöhemmin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kauniita kuvia! Minä muuten kannan aina villasukat mukana jos olen yön yli jossain. Ihan aina, oli se loma reissu tai työmatka :)
VastaaPoistaVillasukat on ihan ehdottomat reissussa. Olisi kiva tietää, käyttävätkö muun maalaiset, esim. pohjoismaalaiset, villasukkia matkoilla.
PoistaTervetuloa kotimaahan ! Samaistun heti kahdessa asiassa : villasukat tottakai mukana ja rakastan merta <3
VastaaPoistaKiitos. Tulenlieskoja jaksan myös tuijotella ikuisuuden.
PoistaTervetuloa takaisin kotiin. Villasukat jalkaan, niin taas kestää tämänkin ilmaston ;)
VastaaPoistaKiitos, juu näin on!
Poista