lauantai 22. maaliskuuta 2014

Raitapaitaperjantai

Eikö ollut ihanaa, kun eilen satoi vettä? Oikeasti se oli mielestäni hyvä juttu. Vesisateen myötä lumet saivat kyytiä eikä esim. näkymä meidän keittiön ikkunasta ole tänään ollenkaan niin luminen kuin eilisissä kuvissa. Lisäksi vesi huuhteli katupölyn, joka ainakin meillä päin on ollut aikamoista.

Perjantain vaatetus koostui mustista farkuista ja raitapaidasta. Sinänsä rennon asun sai asiallisemmaksi mustalla jakulla.



Paidassa on mustien ja valkoisten raitojen lisäksi ohuita konjakin värisiä juovia. Ilman niitä ei minulle ensimmäisenä olisi tullut mieleen yhdistää mustavalkoraitoihin konjakin väristä huivia.



Olen käyttänyt puseroa myös ruskean jakun, saappaiden yms. kanssa ja yhdistelmä on ollut ihan mukavan näköinen. Eilisaamun harmaan nuhruisessa säässä musta tuntui kuitenkin luentevammalta vaihtoehdolta.





 

















Jätän usein kaulakorun pois, jos käytän huivia. Niin eilenkin ja koruina oli ainoastaan pienet meripihkakorvikset.

Korkkarinilkkurit menivät kotoa lähtiessä viime hetkellä vaihtoon. Aikomuksena oli käväistä päivän päätteeksi gastro- ja viiniexpomessuilla, joten vaihdoin jalkaan nilkkurit, joilla jaksoi seistä ja kävellä enemmän.

Aurinkoista lauantaita!

5 kommenttia:

  1. Raidat raikastavat kivasti muuten tumman asun. Tykkään.

    Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne tosiaan antavat vähän piristystä. Hyvää viikkistä myös sinulle!

      Poista
  2. Tykkään :) huivi tuo kivasti lisäväriä

    VastaaPoista
  3. Huivi on jo näyttävä asuste, joten ei kaulakorua kaipaakaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista