Talvilomat olemme yleensä viettäneet lasketellen, muina vuodenaikoina tehneet kaupunkimatkoja. Tänä vuonna jätimme laskettelureissun väliin ja meillä on ollut vähän hakusessa, miten lomailisimme. Lauantai-iltana alkoi itää ajatus aurinkolomasta ja sunnuntaina varasimme matkat Gran Canarialle Bahia Felizeen. Tulihan tuo matka vähän äkkiä, mutta onneksi saimme asiat järjestettyä niin, että lomalle lähtö onnistuu lyhyellä varoitusajalla.
Tiesin jo etukäteen, että tiistaina ja torstai-iltana en ehdi syventyä vaatevalintoihin ja silittämiseen, joten aloitin sopivien varustusten esiinkaivamisen talvisäilöstä jo maanantaina. Mitään uutta en tähän hätään ehdi hankkia, joten on tyydyttävä niihin, mitä varastosta löytyy.
Tarvittaessa saan matkavarustuksen kasattua hyvinkin nopeasti, mutta välillä sopivien vaatteiden valinta vie vähän enemmän aikaa. Olen niin fiilispukeutuja ja en tykkää ollenkaan siitä, että nyt pitäisi tietää, mitä haluan laittaa ylleni viikon kuluttua. Laukkuun tuleekin sitten pakattua erilaisia vaihtoehtoja, ja loppujen lopuksi minulla on aina liikaa vaatteita mukana.
Housujen valinta oli helppoa. Mukaan otan ainakin vaaleanharmaat housut, joiden kanssa sopii esim. harmaa paita, jonka teksti on helmikirjailua tai valkoinen puolipitkillä hihoilla varustettu paita, jossa on hento printti etumuksessa. Paljettitopin ja korkkareiden kanssa housuille saa aivan uuden ilmeen.
Lisäksi otan ainakin mustat "vetskarilahjehousut" ja joko nämä vaaleat kapeat housut tai farkut (siniset tai valkoiset).
Hameen suhteen olen vielä hakusessa. En ole vielä osannut päättää, kumman mustista kesähameista otan mukaan. Enemmän vaakakuppi taitaa kallistua tuohon päälläni olevaan.
Hihattoman farkkumekon ostin viime kesänä ja se oli kovassa käytössä. Mekko on niin mukava päällä, että se päätyy varmaan matkalaukkuun samoin jompi kumpi rantamekoista.
Värikkyyttä matkavaatetukseen t-paitojen ja toppien lisäksi saisin kirjavalla tunikalla.
Auringolta suojautumiseen joku näistä kolmesta ohuesta paidasta täytyy pakata mukaan.
Lisäksi pitäisi keksiä jotain pitkähihaista, koska sääennusteiden mukaan perjantaina ja lauantaina saattaa olla vähän viileämpää ja jopa hieman sadella. Collegen lisäksi valkoinen virkattu neuletakki voisi toimia useamman asun kanssa.
Nyt menen jatkamaan kamojen kokoamista, sillä huomisilta menee jälleen lasikurssilla.
Talvella onkin kiva alkaa kaivamaan lyhyellä varoitusajalla kesävaatteita. Kivasti olet kyllä onnistunut ;) Hyvää lomaa. ;)
VastaaPoistaKiitos! Huh-huh, vielä hommia riittää.
PoistaHyvinhän olet onnistunut, minä ainakin olisin saanut hepulin jos kaikki kesävaatteet olisi pitänyt kaivaa esille tälle yks kaks :D Oikein hyvää lomaa!
VastaaPoistaKiitos Dahlia! Nyt pitäisi olla kamat kasassa.
VastaaPoista