Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste persilja. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Viikon 47 huiput


Aloitetaanpa viikon huiput materialistisesti eli viikon tavarauutuuksistani.

Maanantaina vietin synttäreitä, tai oikeastaan en viettänyt niitä millään tavoin, mutta tuolloin tuli taas täyteen numeron verran lisää elettyä elämää. Varsinaiset kakkukekkerit jäivät väliin, mutta Puuhis muisti ihanalla lahjalla. Olemme molemmat kellointoilijoita, ja tuon mukaisesti sain häneltä lahjaksi kauniin ruusukultaisen rannekellon. Tykkään vaihdella kelloja asujen mukaan, ja tämä on hurmaava lisä kellovalikoimaani.


Perjantaina vietettiin Black fridayta, joskin omalta osaltani olin etukäteen ennemminkin kääntynyt En osta mitään -kannatuksen puolelle. Toisin kuitenkin kävi. Olen jo pidemmän aikaa pohtinut hankkivani mustan crossbody laukun. Olen nimittäin yhä useammin kaivannut, että voin kulkea ja kävellä siten, että molemmat kädet jäävät vapaaksi. Nyt satuin bongaamaan Stockalta mukavan kokoisen ja näköisen DKNY:n laukun, enkä kauaa epäröinyt, kun kävelin kassalle. Laitan laukusta lisää kuvia tulevan viikon aikana.

Pakkohan on myös mainita samaiselta ostosreissulta tekemäni toinen löytö; tavara, joka ei monen hankintoihin ole kuulunut. River-kaupan loppuunmyynnistä lähti mukaan miehen puolikas. Naisen figuuri olisi ollut vieläkin parempi, mutta tämä torso saa nyt sitten toimia apuna pidempien kaulakorujen suunnittelussa ja kuvauksissa.



Virallisesti olen vielä sairaslomalla ja aika leppoisasti olen viikon ottanutkin. Muutaman tunnin jalkeilla olon jälkeen on tuntunut ihan kivalta pötköttää hetki sohvalla. Jo viime katsauksessa mainitsin Poirot-leffat ja olen nyt aivan koukkuuntunut niihin. Joka arkipäivä olen viettänyt puolitoista tuntisen lepohetken kyseisen monsieurin parissa teetä siemaillen. Hieman on kyllä harmittanut, että juoman olen nauttinut brutaalisti mukista enkä siroista teekupeista leffojen tyylin tapaan. Mutta minkäs teet, kun kaikki kauniit ruusukupit ovat maalla.

Tästä päästäänkin sitten sopivasti viikon juomasuosikkiin eli teehen. Minä, joka aina olen sanonut, etten herää eikä päivä lähde käytiin ilman yhtä tai kahta mukillista kahvia, olen ollut lähes kolme viikkoa ilman aamukahvia. Ensin tietysti kyseessä oli sairastumiseni, mutta edelleenkään ei perussuodatinkahvi maistu. Sen sijaan olen litratolkulla lipitellyt teetä. Aivan sama, onko kyseessä hauduttu tai pussitee tai vihreä, valkoinen, musta tai punainen lajike maustettuna tai maustamattomana, kaikki maistuvat nyt erityisen hyvältä.




Toinenkin mieliteko on hallinnut niin kuluvaa kuin jo aiempiakin syysviikkoja, nimittäin persilja, johon mulla on jokin ihmeellinen hinku. Lisään sitä ruokiin esim. keittoihin, salaatteihin ym. aina kun mahdollista ja mm. munakasrulla sai lisämakua kyseisestä yrtistä. Kaikkein parasta se on kuitenkin leivän, hapankorpun tai riisikakun päällä. Onkohan mulla jonkin vitamiinin puutosta.



Joulun tunnelma alkaa hiipiä meidänkin kotiin. Lukeudun jouluihmisiin, mutta omalla kohdallani aloitan koristelut vasta marraskuun lopulla. Muutamia koristevaloja on vieläkin laittamatta paikoilleen, mutta ruskeat tyynyt ja torkkupeitot vaihtuivat jouluisempiin. Nyt olohuonetta värittää valkoinen ripauksella punaista.





Tunnelmallista ensimmäistä adventtia!

















maanantai 14. maaliskuuta 2016

Viikon 10 huiput

Tammi- ja helmikuun aikana tein tavallista enemmän vaatehankintoja, joten päätin vähäksi aikaa ottaa etäisyyttä vaatekauppoihin, varsinkaan kun en ole välttämättä tarvinnut mitään uutta. Varsinaiseen ostoslakkoon en ryhtynyt, mutta tauko shoppailuun oli aiheellista. Viime viikolla kävin Kannelmäen Kaaressa asioilla, ja huomasin siellä pop up -myymälän, jossa oli myynnissä Objectin ja Vilan vaatteita. Pitkän aikaa pyörittelin käsissäni raitamekkoja pähkäillen otanko vai jätänkö. Koska mulla on mekkoja aika monta, jätin raitamekon loppujen lopuksi ostamatta. Viereisellä tangolla roikkui kuitenkin yksi ainokainen raidallinen puolihame, joka sattui olemaan kokoani. En pystynyt vastustamaan kiusausta, vaan midimittainen hame lähti mukaani. Kesähameeksi sitä alunperin suunnittelin, mutta laitoinkin sen jo tänään päälleni. Kuvia tulossa asusta jossain vaiheessa.


Tiistaina osallistuimme parin kuukauden tauon jälkeen viiniklubin wine tastingiin. Klubi kokoontuu kerran kuukaudessa, mutta viime kerta jäi väliin Rukan matkamme vuoksi. Vähän kyllä harmittaa, aiheena oli ollut viini ja suklaa! Mulle ihan vastustamaton parivaljakko.

Tällä kertaa maistelimme viinejä puolisokkotastinginä eli tiesimme, että kaikki viisi maisteltavaa punaviiniä olivat syrah (tai toiselta nimeltään shiraz) rypäleistä tehtyjä ja meille kerrottiin viinien nimet ja mistä maasta ne tulivat. Meidän tehtäväksi jäi arvuutella viinit oikeaan maistelujärjestykseen. Sokkotastingin lisäksi testasimme samalla viinien sopivuutta maistelulautasen herkkujen kanssa. Syrah-viinit ovat tummia ja täyteläisen mausteisia ja ne sopivat loistavasti vahvojen liharuokien, varsinkin riistan ja lampaan seuraksi. Myös suolaiset kovat juustot ovat oiva pari näille vahvoille viineille. Kaikki viinit soveltuivatkin hienosti maistelulautasemme appenzellerille, naudanfileelle sekä vorschmackille. Maisteluviinien joukosta kaksi oli minun makuuni: australialainen Hewitson Le Secateur Shiraz 2014 (hinta Alkossa n. 17€) sekä chileläinen Leyda Single Vineyard Canelo Syrah 2013 (n. 14,50€). Näistä jompi kumpi saattaa päätyä pääsiäispöytäämmekin.
Niin, ja mitenkäs puolisokkotasting onnistui? Huonosti. En tiennyt yhtään viineistä oikein, mutta onneksi moni muukin konkarikävijä oli yhtä epätietoinen. Heh, onpahan syytä ja tarvetta jatkaa viininmaistelua.




Viikon aikana olen moneen otteeseen pohtinut, että kyllä on kummallista, kun aina on joku mieliteko päällä. Nyt en tarkoita suklaa- tai makeanhimoa, joka on päällä aina enemmän tai vähemmän; toisinaan se kiusaa päivittäin, toisinaan väijyy ainakin taka-alalla. Nyt tarkoitan muuta ruoka- tai juomahinkua. 
Mulla kesti monta kuukautta intohimo raejuusto + avokado -yhdistelmään, jota söin väli- tai iltapalana päivittäin. Tuo himotus on hieman hellittänyt, mutta sen tilalla vaihtelevat sitten muut mieliteot. Viime aikojen himotuslistalla ovat olleet hapankorppu ja tee yhdessä tai erikseen, uudet Fazerin juuresleivät ja nyt viimeisimpänä erään kaupan maistiaisten innoittamana Wasan Delikatess-näkkileipä. 




Ja arvatkaapa, mikä on tällä hetkellä lempileivänpäällinen? Persilja! Leivälle tai näkkärille sipaus margariinia, ohut siivu juustoa ja paljon persiljaa. Niin hyvää! Onneksi nämä mieliteot eivät ole niitä kaikista epäterveellisimpiä.




Olen pikku hiljaa aloittanut pääsiäisvalmistelut. Ostin lisää narsisseja, ja etsin pääsiäiskoristeitakin, mutta vielä toistaiseksi
en ole onnistunut löytämään niitä. Taas yksi asia, joka on muuton jäljiltä jossain todella hyvässä paikassa säilössä. Rairuohon siemetkin olen jo ostanut, täytyypä lähteä kylvöpuuhiin.


Upeaa viikkoa!