keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kokomustaa puolivahingossa


Tämä eilinen kokomusta asu syntyi puolivahingossa. Jouduin maanantai-iltana varaamaan koirulille eläinlääkäriajan, jonka sain tiistaiaamuksi. Vanharouva on kärsinyt erinäisistä vaivoista viime viikkoina: ensin iski korvatulehdus, jonka jälkeen heti virtsatietulehdus. Nyt kun siitä antibioottikuurista on lähes kaksi viikkoa aikaa, vaivana on maitorauhasten tulehdus ja uusi kuuri päällä. Nyt toivomme, että lääkkeet auttavat eikä tulehdukseen ole syynä kasvaimen lähettämät etäpesäkkeet.

Lääkärikäynnille laitoin mustat farkut, ja tarkoitus oli, että samalla kun tuon Vanharouvan kotiin, vaihdan housut siistimpiin ja laitan värikkään jakun tai neuletakin piristämään kokonaisuutta.


Toisin kuitenkin kävi. Lääkärissä käyntiin ja kotona koirulin lääkitykseen meni sen verran aikaa, että en ehtinyt ruveta vaatteiden vaihtoon. Vedin päälle esillä olleen musta jakun ja kashmirhuivin ja sitten olikin jo kiire seuraavaan tilaisuuteen.




Kiire jatkui koko päivän ja pikaisen kotona käynnin jälkeen suunnistimme syksyn ensimmäiseen viiniklubin tapaamiseen. Oli taas mukava maistella viinejä asiantuntijan johdolla pitkän kesätauon jälkeen. Saksalaiset viinit olivat oikein hyviä ja maistelulautasen herkut maittavia.
Mukavaa keskiviikkoiltaa!







4 kommenttia:

  1. Kaunis kokonaisuus, minusta koko musta on aina nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta asu toimii aina, vaikka itsellä tarkoitus olikin olla vähän siistimmässä versiossa.

      Poista
  2. Minä tykkään mustasta. Ja se sopii tilaisuuteen kuin tilaisuuteen, niinkuin tarinasi kertoo. Jouduit hypähtämään asiasta toiseen. Ja onnistuit hyvin, hyvännäköisenä riensit.
    Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on tosiaan lähes joka paikkaan sopiva. Onneksi ohjelmassa ei ollut mitään kovin "virallista", joten asu toimi. Hyvää torstain jatkoa sinullekin.

      Poista